Uutiset

Yleinen

Jättirenkaita jättitehtaasta – BKT

Intialainen Balkrishna Industries Ltd. (BKT) tavoittelee tosissaan rengasvalmistuksen markkinajohtajan paikkaa koko maailmassa, kun puhutaan off highway -renkaista (OTR) eli muista kuin henkilö- ja kuorma-autojen renkaista. Vision tueksi yritys rakensi Intian suurimman ja maailman mittakaavassakin suurimpien joukkoon lukeutuvan rengastehtaan maan länsiosaan. Tuotanto laitoksessa käynnistettiin viime vuoden joulukuussa. BKT valmistaa tällä upouudella tehtaalla renkaita kaikenlaisiin työkoneisiin aina trukeista traktoreiden kautta kaivoskoneisiin. Suurimmat koot ovat tällä hetkellä 50-tuumaisia, mutta uusia suurempia malleja on kohta tulossa markkinoille. Ja renkaat kasvavat koko ajan myös leveyssuunnassa.

Balkrishna Industries Ltd:n eli BKT:n uusi jättitehdas Länsi-Intiassa on lähes omavarainen omine vesi- ja voimalaitoksineen. Katettua tuotantopinta-alaa on lähes 30 hehtaaria.

Balkrishna Industries on intialainen perheyritys. Toiminta sai alkunsa vuonna 1954, jolloin nykyisen toimitusjohtajan isoisä aloitteli polkupyörän renkaiden parissa. Varsinainen suurempi teollinen valmistus käynnistyi vuonna 1987, ja 1994 toimitettiin ensimmäisiä isoja renkaita Intian ulkopuolelle. ”Yksi yrityksen merkittävistä vuosista on 2004, jolloin BKT julkaisi ensimmäiset vyörenkaansa maatalouskäyttöön”, kertoo perheyritystä kolmannessa sukupolvessa vetävä Rajiv Poddar. 2000-luvun puolessa välissä oli tuotannossa jo yli 230 erikokoista rengasta ja valikoima kasvoi jatkuvasti. Maatalousrenkaiden rinnalle tulivat maansiirtoon, kaivoksille ja teollisuuteen soveltuvat renkaat. Samalla myös rengaskoot kasvoivat tasaisesti.

Rajiv Poddar

Vuosituhannen alussa BKT:llä alettiin visioida markkinajohtajuudesta jopa maailmanlaajuisesti. Tuolloin merkki oli vielä melko tuntematon Intian ulkopuolella, vaikka tehtaita oli jo neljä ympäri maata. Kaikki nämä laitokset puskivat tällöin renkaita ulos täydellä kapasiteetilla. Lisätilantarve oli väistämätön, jos asetettuja tavoitteita lähdettäisiin toteuttamaan. Niinpä viime vuosikymmenen lopulla käynnistyi massiivinen projekti uuden tehtaan rakentamiseksi ja koneistamiseksi.

Tehdas erämaahan
Pitkällisten tutkimusten ja selvitystöiden päätteeksi BKT:n johto teki päätöksen täysin uuden ja parhailla tuotantokoneilla varustetun tehtaan rakentamisesta viime vuosikymmenen lopulla. Yritysjohto hyväksyi tuolloin puolen miljardin US dollarin panostuksen käytettäväksi investoinnin toteuttamiseen. Summa vastasi silloin lähes koko yrityksen sen aikaista liikevaihtoa. Lisäksi on huomioitavaa, että projektiin ei saatu mitään tukia ja avustuksia valtiovallan taholta. Se ei ole maassa tapana.

Uuden tehtaan yhteyteen on rakennettu asuntoloita niin perheille kuin poikamiehille. Alueella on myös sisä- ja ulkoliikuntatiloja kaikenikäisten vapaa-ajanviettoon.

Uuden tehtaan toteutuksessa lähdettiin täysin puhtaalta pöydältä ja paikaksi valikoitui läntinen Intia. Laitos rakennettiin lähes erämaaolosuhteisiin, keskelle hiekkatasankoa. Lähimpään kaupunkiin on matkaa 20 kilometriä ja lähin satama on noin 60 kilometrin päässä, joten logistisesti paikka on tarkkaan valittu. Rakennuspaikalla ei ollut sähköä tai vettä, joten ne kaikki oli sinne järjestettävä. Oman haasteensa tuovat myös alueen kovat tuulet ja maanjäristykset. Uusi tehdas on tehty kestämään ne.
Uusi tehdas avattiin virallisesti viime vuoden joulukuussa, mutta ensimmäiset renkaat valmistuivat jo vuoden 2012 maaliskuussa. Kokonaisuudessaan BKT:n tehdasalueen koko on yli 125 hehtaaria. Varsinaisen katetun tehtaan pinta-ala on lähes 30 hehtaaria. Se on kolme kertaa Uudenkaupungin autotehtaan koko. Syrjäisen sijaintinsa johdosta alueelle on rakennettu asuntoja, ulko- ja sisäliikuntatiloja sekä oma kauppa henkilökuntaa varten. Oma vesi- sekä voimalaitos huolehtivat alueen energian tuotannosta.
BKT työllistää Intiassa noin 7000 henkeä, joista parisen tuhatta työskentelee uudessa jättitehtaassa. Tuotanto siellä pyörii tauottomasti kolmessa vuorossa vuoden jokaisena päivänä. Seisakki-sanaa ei BKT:llä tunneta. Uusin laitos tekee 80 prosenttia koko BKT:n tuotannosta, mikä kuvastaa hyvin sen tärkeyttä yritykselle.

Kaikki toiminnot olemassa

Tuotannon yhteydessä on laboratorioita, jotka analysoivat tuotteitta reaaliajassa niin kemiallisesti kuin fyysisesti. Testejä tehdään yhtä lailla tuotannossa oleville tuote-erille kuin tuotekehityksen alla oleville tuotteille.

Uuden tehtaan yhteydessä on myös tutkimuskeskus ja testirata. Tuotannon varrella olevissa laboratoriossa tehdään valmistukseen liittyviä reaaliaikaisia kemiallisia ja fysikaalisia testejä. Testit tehdään kaikista valmistuseristä, joten jäljitettävyys on näin mahdollista. Ensi vuonna saadaan tutkimuskeskus täysin valmiiksi. Silloin siellä voidaan suorittaa kaikki mahdolliset tiedossa olevat rengasteknologiaan liittyvät testit. Omalla 10 hehtaarin testiradalla koeajetaan niin uusia tulevia kuin jo myynnissä olevia rengasmalleja. Rata on Intian ensimmäinen testipaikka maatalous- ja teollisuusrenkaille. Käytössä on erilaisia pintoja testaukseen, kuten betoni-, asfaltti-, sora- ja kivipintoja. Perusteellisia testejä tehdään niin kuivalla kuin märällä alustalla. Testattavia parametrejä on runsaasti. Niitä ovat pito, vierintävastus, käsittely- ja jarrutusominaisuudet, ajomukavuus (tärinät) ja polttoaineenkulutus. Laboratorion puolella selvitetään materiaalin ikääntymistä erilaisissa olosuhteissa, kun taas kenttäoloissa selviää rasituksen kestävyys. Renkaiden suunnittelussa selvitetään myös rengaskuvion jalanjälki eri olosuhteissa ja eri kuormilla, niin kaksiulotteisena kuin kolmiulotteisena savimallina. Testiradalla oli testaukseen käytössä muun muassa Case IH Magnum 340 ja Deutz-Fahr 6190 Agrotron TTV, joten voimasta ei ainakaan ollut pulaa.
Suunnitteluvaiheen testausten ja tuotannon aikaisten kokeiden lisäksi BKT suorittaa röntgentestin jokaiselle yksittäiselle renkaalle ennen kuin se lähtee asiakkaalle. Näin pyritään pitämään markkinoille päätyvien tuotteiden laatu korkeana, kun virheet pystytään karsimaan jo alkumetreillä.

Nykyaikaisin välinein

Renkaiden valmistus tapahtuu nykyaikaisin konein. Tässä paistopuristimien rivistöä. Näitä puristimia on tehtaalla 200 ja ne ovat toiminnassa ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä.

Uuden tehtaan tuotanto tapahtuu uusilla koneilla, jotka myös edustavat alansa uusinta teknologiaa. Tuotantokoneet tulivat ympäri maailmaa eri valmistajilta, kuten myös tulevat renkaan valmistukseen käytettävät materiaalit. Niitä tulee tehtaan edustajien mukaan Indonesiasta, Kiinasta, Puolasta, Malesiasta, Thaimaasta, Vietnamista ja tietenkin Intiasta. Materiaalin keskimääräinen varastointiaika on 45 vuorokautta, jonka jälkeen se saa renkaan muodon. Kaikki kuljetukset hoidetaan konttiliikenteenä, niin tuleva kuin lähtevä tavara.
Tuotantoprosessi käynnistyy sekoituksella. Käytössä on 13 sekoittajaa (konetta), jotka pystyvät sekoittamaan kuuttatoista eri materiaalia kerralla. Suurin sekoittaja on kooltaan 440 litraa. Erilaisten kalanterointien, valssausten ja muiden renkaan rungon osien valmistusten päätteeksi alkaa kokoonpano. Siinä komponentit kasataan yhteen jolloin renkaan pyöreä muoto, aihio, alkaa syntyä. Vaikka tuotanto on pitkälle koneellistettua, vastaa koneiden käytöstä ja materiaalivirtojen hallinnasta vielä jonkin verran työntekijöitä.
Viimeisessä vaiheessa aihio vulkanoidaan paistopuristimessa. Paineen ja lämmön yhteisvaikutuksesta aihiosta syntyy muotissa kuvioitu rengas. Samalla myös aihion eri komponentit tarttuvat toisiinsa lujasti. Paistopuristimen lämpö on 192 celsiusta ja yhden renkaan paistaminen kestää aina yhden tunnin.  Uudessa tehtaassa on tällä hetkellä 200 ”uunia” ja ympärillä on lisätilaa uunien määrän lisäämiseenkin. Pikaisella laskutoimituksella teoreettinen kapasiteetti on 4800 isoa rengasta vuorokaudessa.
Toki asettelut ja irrotukset vievät aikansa, joten todellinen luku on pienempi. Mutta kuitenkin päivävauhti on tuhansia renkaita. Tehtaan edustajat sanoivat kapasiteettia tiedusteltaessa sen olevan nyt 175 tonnia vuorokaudessa, mutta lähiajan tavoite on 350 tonnia. Se on melkoinen pino renkaita, vaikka isoista renkaista puhutaankin. Tällä hetkellä paistopuristimilla pystytään vulkanoimaan 50 tuuman renkaita, mutta lähiaikoina on tulossa käyttöön vieläkin suurempia patoja. BKT valmistaa itse vuosittain kolmisen sataa muottia, joita näissä paistopuristimissa käytetään. Oma työkaluverstas tuottaa ne kaikki yhden tehtaan yhteydessä.

Renkaita työkoneisiin
BKT on jo alusta alkaen keskittynyt erilaisten työkoneiden renkaiden valmistukseen. Valikoimasta löytyy tänä päivänä 2400 tuotetta maansiirto- ja kaivoskoneisiin, teollisuussovellutuksiin kuten trukkeihin sekä maatalouskoneisiin. Konetehojen kasvun myötä myös renkaisiin kohdistuu vaatimusten kasvua. Etenkin maatalouspuolella tehot kasvavat ja tiellä ajo lisääntyy. Se asettaa uusia haasteita rengasvalmistajille. BKT:n valikoimasta löytyy 18 mallia IF-renkaita kokoluokassa 28-42 tuumaa ja VF-renkaita 4 mallia kokoluokassa 38-50 tuumaa. IF-renkaat soveltuvat myös erilaisiin työlaitteisiin ja peräkärryihin. VF-renkaat taas puolestaan ovat omiaan käytössä, jossa on paljon tiellä ajoa pelto- tai maastokäytön ohella. Niin IF- kuin VF-renkaissa voidaan käyttää samoja rengaspaineita pelto- ja tiekäytössä.
Maarakennus- ja kaivospuolella on BKT:llä myös tarjottavana runsas kattaus erimallisia renkaita. Ja niitä mitä ei ole, pystytään tarjoamaan oman tuotekehityksen myötä. Muun muassa kasvavaan työ- ja maatalouskoneiden tiellä ajoon on lähiaikoina tulossa Fast Trac -renkaita. Maatalousrenkaiden osuus tuotannosta on 60 prosenttia.

Maailmaa valloittamaan

BKT testaa huolellisesti kaikki uudet tuotteet omalla testiradalla. Myös jo tuotannossa olevia renkaita testataan aika ajoin kenttäoloissa. Tässä yksi testeissä käytettävistä traktoreista, Case IH Magnum 340.

BKT lanseeraa yhdessä kasvamisen teemaa. Siinä renkaiden käyttäjien ja valmistajan toimenpiteiden uskotaan kasvattavan molempien toimintaa. Intialainen rengasvalmistaja on kovalla kasvun tiellä. Tällä hetkellä BKT:llä on toimintaa kolmella mantereella. Intian tuotannon ja pääkonttorin lisäksi yrityksellä on toimipisteet Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vientikohdemaita on 130. BKT:n tuotannosta 90 prosenttia menee kotimaan ulkopuolelle. Euroopan osuus viennistä on noin 60 prosenttia. Yrityksellä on ollut oma konttori Italian Milanossa jo kymmenen vuotta. Sieltä käsin hoidetaan myyntiin ja markkinointiin liittyviä asioita Euroopan näkökulmasta. Varsin uutena rengasmerkkinä BKT on päässyt pikku hiljaa mukaan myös OEM-toimittajaksi.
Monilta eurooppalaisilta konevalmistajilta löytyykin jo BKT:n rengastus ensiasennusvaihtoehtona. ”Juuri tämä kasvava OEM-kysyntä pitää meidän neljätoistahenkisen Euroopan tiimimme kiireisenä”, kertoo Euroopan toimintoja johtava Lucia Salmaso. Yhteistyötä kone- ja laitevalmistajien kanssa tapahtuu lisääntyvässä määrin. BKT:n valmistamia renkaita ei myydä muilla tuotenimillä, vaan kaikki toiminta tapahtuu oman nimen alla. Hinnoista puhuttaessa sanoo Lucia Salmaso niiden olevan kilpailukykyisiä, vaikkakaan ei markkinoiden halvimpia. Tasainen hyvä laatu sekä hyvä hinta-laatusuhde on osa yrityksen kasvuvisiota.
Niin sanottua keskusvarastoa ei Euroopassa ole, vaan rengastoimitukset tapahtuvat kaikki konttitoimituksina suoraan Intiasta kohdemaahan. ”Pohjoismaihin tulee lähetyseriä viikoittain”, sanoo Lucia Salmaso. Suomen maahantuonnista ja tukkukaupasta vastaa Vaasassa toimiva Gripen Wheels Finland Ab Oy. Jälleenmyynti tapahtuu eri rengasliikkeiden kautta ympäri maan. Gripen Wheels toimittaa myös jonkin verran renkaita suoraan suomalaisille konevalmistajille.

BKT keskittyy off highway -renkaiden valmistukseen. Mallistossa on renkaita pienikokoisista trukinrenkaista aina jättimäisiin pyöräkuormaajien ja traktoreiden renkaisiin. Tähtäimessä on markkinajohtajuus maailmanlaajuisesti.

Lue seuraavaksi