Uutiset

Yleinen

Voimaa Vuometilta

Vuomet

Korkealuokkaisista tienhoitolaitteista sekä monipuolisesta alihankintaosaamisestaan tunnettu petäjävetinen Vuomet Oy on palvellut maamme raskaan alan ammattilaisia jo lähes 20 vuoden ajan. Vuometin tuotteet ovat tunnettuja kestävyydestään sekä tehokkuudestaan. Yrityksen toimintafilosofian mukaisesti kaikki tuotteet testataan perusteellisesti omassa rankassa koekäytössä ennen markkinoille viemistä. Samaa linjaa toteuttaa uusi, Valtran T4-malliin suunniteltu alusterä.

Vuomet Vuoksenranta

Vuomet Oy työllistää tällä hetkellä viisi henkilöä ja tuotteet valmistetaan lähes alusta loppuun yrityksen omissa tuotantotiloissa. Suunnittelutyöstä vastaa pääosin yrityksen toimitusjohtaja Reijo Vuoksenranta, jolla on reilusti tienhoidon kokemusta jo ajalta ennen Vuometin perustamista. Vuoksenrannalla on edelleenkin yli 60 kilometrin tieosuudet hoidettavanaan, joten tämä mahdollistaa kaluston testaukset aidoissa olosuhteissa. Tuotteita kehitetään tarkoin käyttäjäkokemusten kautta, jolloin niiden tärkeimmät ominaisuudet korostuvat ja samalla mahdolliset kehityskohteet tulevat selkeästi esille.

Vuomet heittävä aura

Reijon ideariihestä on kotoisin monta uudentyyppistä tuotetta ja Vuometia voidaankin pitää esimerkiksi heittävien aurojen muotoilun uudistajana. ”Emme ole ikinä halunneet tuoda raakileita markkinoille ja heittoaurojen muotoilu on ollut vuosien kehitystyön ja kokeilujen tulos. Omissa aidoissa olosuhteissa toimivuus varmistetaan ja eräiden ratkaisujen kohdalla on jouduttu jopa toteamaan, että hyvä idea ei ole kantanut massatuotantoon saakka”, kertoo Vuoksenranta. ”Tällaisissa työtehtävissä tehokkuuden ja toimivuuden lisäksi kestävyyden on oltava huippuluokkaa, sillä niin koville laitteet maamme oloissa joutuvat. Luotamme vahvasti nyt markkinoilla oleviin tuotteisiimme ja esimerkiksi auroillamme onkin kahden vuoden takuu”, Vuoksenranta lisää.

Vuomet alaterä Valtra

Reijo Vuoksenrannalla on pitkä kokemus Valtran S-sarjasta ja siihen soveltuvista tuotteista ja olikin selvää, että myös uuteen T-sarjaan tullaan kehittämään tuotteita. Vuoksenranta hankki oman T-sarjalaisen ja uuden alusterän kehittäminen laitettiin nopeasti vireille. Terästä haluttiin tehdä mahdollisimman yksinkertainen ja vahvarakenteinen. Tämä edellytti suunnittelutyöltä ja materiaalivalinnoilta paljon, mutta Vuometin kokemuksella sopiva yhdistelmä löytyi kohtuullisessa ajassa. Kriittisimmissä kohdissa käytössä on erittäin kestävää terästä ja siipi on kulutuslevyä. Kiinnitykset kehitettiin traktorin rakenne huomioon ottaen ja esimerkiksi polttoainesäiliön sijainnin merkitys selvitettiin tarkoin. Tätä kautta traktorin ja alusterän yhdistelmä saatiin toimivaksi sekä työskentelytehokkuus maksimaaliseksi.

Vuomet T-sarja

Reijo Vuoksenranta tietää kokemuksensa kautta, että yksinkertaisuus tuo kestävyyttä tuotteisiin. ”Selkeä pelkistetty rakenne tuo sekä lujuutta että huoltohelppoutta ja samalla saavutetaan riittävä keveys. Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että mitään kompromisseja haluttujen ominaisuuksien suhteen olisi tehty. T4-malliin optimoidun alusterän muoto ja luovutuskulma ovat ideaalisia ja irrotettava materiaali saadaan varmuudella siirtymään myös sivusuunnassa”, korostaa Vuoksenranta.

Jokainen Vuometin tuote toimii mainiosti jo yksinkin, mutta parhaimman hyödyn tuotteista saa irti luonnollisesti järkevillä yhdistelmillä. Petäjävedellä Vuoksenrannan T234V oli saanut eteensä Vuometin kartioauran, keskelle alusterän ja taakse hiekoituslaitteen. Vuoksenranta on rakennuttanut tehtaan viereen testiradan, jossa yhdistelmän tehokkuus tuli selkeästi ilmi. Kartioaura heitti paksunkin lumikinoksen riittävän kauas, alusterä viimeisteli työn ja tarvittaessa otettiin myös hiekoitin käyttöön. Tämän jälkeen tuloksena oli tasainen ja oikeaoppisen karkea tien pinta, joka vastaa tienomistajien vaatimuksia sekä lisää luonnollisesti liikenteen turvallisuutta.

Vuomet on jo pitkään ollut erilaisten lumiaurojen kehityksen kärjessä.  ”Valikoimassamme on myös esimerkiksi jyrsin teiden peruskunnostukseen sekä kauhoja niin traktorin etukuormaimiin, pienkuormaimiin kuin isoihin pyöräkuormaimiinkin. Valmistamamme hinattavan VRG-tiehöylän avulla voi yhdistää traktorin monikäyttöisyyden sekä tiehöylän tehokkuuden. Asiakkailta saatu palaute on ollut kiitettävää” toteaa Vuoksenranta. ”Tuotteemme eivät ehkä ole markkinoiden edullisimpia, mutta niiden kestävyys ja loppuun asti mietityt ominaisuudet tekevät niistä pitkässä juoksussa järkeviä vaihtoehtoja. Me olemme itse tehneet kehitystyön, joten asiakkaan ei tarvitse enää toimia koekaniinina”, Vuoksenranta päättää.

Lue seuraavaksi