Virhydrolla huoltotilojen avajaiset

Seppo Pentti

Virhydron huolto muutti Virroilla samaan rakennukseen Pirkantielle, missä on myymäläkin. Huoltotilat kunnostettiin tilaan, minkä ovet aukeavat takapihalle. Logistiikka parani huomattavasti, kun varaosat ovat nyt aivan vieressä, kuten myös AGCO Suomen Virtain myyntipiste.

Virhydron yhteistyö AGCOn kanssa alkoi vuonna 2009, jolloin myyntiin otettiin varaosat. Yhteistyö laajeni kuusi vuotta sitten, kun Virhydro perusti sopimushuollon Tervastiellä.

-Virhydro hankki lisää tilaa ja teki kautta aikain isoimman kertainvestoinnin 32-vuotisella toiminta-ajallaan, kertoo Kimmo Mäntysalmi, Virhydron toimitusjohtaja. Toimitilat remontoitiin lattiasta kattoon ja asennettiin siltanosturi, jotta työt sujuvat turvallisesti. Käytimme paikallisia yrityksiä niin paljon kuin mahdollista ja asiat sujuivat luonnikkaasti, Kimmo jatkaa.

Uusissa tiloissa on 50 neliötä enemmän lattiatilaa kuin aiemmin ja tila on kokonaisuudessaan paremmin hyödynnettävissä, kun koneet eivät jää toistensa taakse. Huollolle asennettiin uusi siltanosturi. Virhydrolla on myös pienkonehuoltoa, jossa huolletaan etenkin Husqvarnan pienkoneita.

Kun huolto on AGCO Suomen myynnin kanssa samassa pihassa, helpottaa se myös vaihtokoneiden myyntiä. Vaihtokoneisiin tehdään seuraavalle omistajalle monesti päivityksiä, kuten valoasennuksia. Nyt sopimushuollon merkkivalikoima on Valtra, Fendt, Kesla, Sampo Rosenlew ja Husqvarna.

Kimmo Mäntysalmi on Virhydron toimitusjohtaja. Sopimushuolto alkoi Valtran kanssa ja se on laajentunut myös muihin AGCO Suomen tuotteisiin kuten taustalla näkyvään Fendtiin.

-Aikoinaan huollon perustaminen on opettanut vuosien varrella paljon. Kimmo kiittää yhteistyökumppaneita ja etenkin yhteistyöstä asiakkaita.

Huollon siirtyminen nyt samaan rakennukseen päätoimipisteen kanssa tuo merkittävää logistista etua. Varaosia ei tarvitse enää hakea erikseen toisesta toimipisteestä, jolloin työt saadaan eteenpäin joutuisammin. Varaosien haku on ollut turha ja ylimääräinen kustannus vuosien varrella.

Virhydron huollon vasteaika asiakkaiden kiireisiinkin haasteisiin on ollut hyvä. Halvaantuneet koneet saadaan useimmiten liikkeelle, kun paikalle mennään huoltoauton kanssa.

Virroilla oli paikalla myös Reman-osaamista. Valtran komponentteja, vaihteistoja, pikavaihteita ja suunnanvaihtajia tehdaskunnostetaan Hirvaskankaalla. Kun särkyneen komponentin tilalle vaihdetaan tehdaskunnostettu osa, se vastaa uutta vuoden takuulla. Reman tuotteista oli esillä HiTech-vaihteisto, jota esitteli Sami Liimatainen Reman-tuotannosta. Vaihteiston takana Virhydron huollon huoltopäällikkö Jyrki Myllyaho. Jyrkin oikealla puolella Sami Liimatainen ja Mikko Hämäläinen, Valtran Suomen huoltopäällikkö. Viime vuonna tehdaskunnostettiin 900 Reman-komponenttia.

Virhydron huolto Virroilla on muuttanut uusiin tiloihin Pirkantielle. Ovet konehuoltoon ovat takapihalla. 

Koulutettua huoltoa

Valtran Suomen huoltopäällikkö Mikko Hämäläinen toteaa, että Virhydron sopimushuolto on toiminut hyvin ja yritys valittiin ansioistaan vuoden 2018 sopimushuoltajaksi. Virhydron huolto on menestynyt ja kehittynyt toiminnassaan ja yritys on kouluttanut henkilökuntaansa. Asiakaspalaute on ollut hyvää ja suunta on ollut alusta saakka oikea.

-Henkilökunta on sopivasti palvelualtista ja asiakkaiden koneet ovat tulleet kuntoon, Mikko toteaa. Mikko pohtii koulutusten merkitystä asentajille, niin että koulutukset tekevät työn myös asentajille mielekkääksi, kun huollettavista koneista on paras mahdollinen tieto. Ilman koulutusta koneiden korjauksiin saattaa mennä myös ylimääräistä aikaa ja se ei ole eduksi kenellekään

-Kun henkilökuntaa koulutetaan säännöllisesti, kuten Virhydrolla, työt tulevat tehtyä oikein ja nopeammin, Mikko tiivistää.

Aleksi Mäntysalmi on tekninen myyjä ja yksi Virhydron omistajista.

Valtran Reman-tuotanto on ainutlaatuista. Katso lisää linkistä.