Valtra Connect, Care ja Go

Seppo Pentti

Valtran sähköinen palveluvalikoima tarjoaa asiakkaalle työkaluja koneen käyttöajan maksimoimiseksi mutta myös työn helpottamiseksi. Valtran asiakkaat voivat nyt hyötyä Valtran ”Connect, Care & Go” -palveluista ja he voivat käyttää koneeseen liittyviä palveluja kiinteään hintaan. Asiakkaan Valtrastaan ja Valtrallaan keräämä data on asiakkaan omaisuutta ja asiakas päättää, mitä sillä tehdään. Asiakas voi jakaa käyttöoikeuksia esimerkiksi huollolle.

Valtra Connectin kautta kerättyä tietoa voidaan tarkastella älypuhelimella tai tietokoneella. Connectin kautta nähdään GPS:n kautta koneen sijainti, CAN-väylän signaaleja, koneen oppaita sekä paljon muuta.

Asiakkaan oman käytön lisäksi traktorin haltija voi myös jakaa koneen tietojen käyttöoikeuden huoltoliikkeelle, joka voi tietojen avulla ehdottaa traktorin huoltoja ennakoivasti tai määrittää vikatilanteita. Etäluku nopeuttaa ongelmien ratkaisua, kun huolto voi varautua korjaamaan esimerkiksi tietyn anturin jo etäluvun kautta.

Kokeilujakson jälkeen palvelu on nyt saatavilla N- ja T-sarjan traktoreille. Palvelu on saatavilla A- ja S-sarjan koneille myöhemmin vuoden 2019 aikana. Vuoden 2018 alusta lähtien kaikissa N- ja T-sarjan SmartTouch-näytöissä on ollut Valtra Connect -telemetrian tietojen keräysvalmius. Asiakkaat, jotka haluavat ottaa palvelun käyttöön, voivat tehdä sen helposti ottamalla yhteyden jälleenmyyjään.

Valtra Connect sisältyy uusien traktoreiden vähittäismyyntihintaan ja palvelu on maksuton ensimmäisten kolmen vuoden ajan. Tämän jälkeen palvelun suositeltu vähittäismyyntihinta on 199 euroa vuodessa. Valtra Connect voidaan myös jälkiasentaa tiettyihin Valtra-malleihin.

Uuden koneen ostavat Valtran asiakkaat voivat myös valita laajennetun Valtra Care –huolenpitosopimuksen, joka korvaa muut kuin tavanomaiseen kulumiseen liittyvät odottamattomat korjauskustannukset. Sopimus on saatavilla useimmissa Euroopan maissa enintään viiden vuoden tai 6 000 käyttötunnin ajaksi. Asiakas voi valita omavastuuosuudeksi 0 euroa, 290 euroa tai 590 euroa (alv 0 %).

Valtran jälleenmyyjät ja jakelijat tarjoavat maksimaalista käyttöaikaa, taattua tehokuutta ja parasta jälleenmyyntiarvoa Valtra Go -huoltopaketilla, joka sisältää kaikki määritetyt huollot jopa 10 000 tuntiin asti.

Paikkatietoa voidaan kerätä vaikka dokumentiksi tehdyistä töistä.