Uutiset

Yleinen

V200-aaltoterä talven koeajossa

Lietolaisen Pertti Ylitalon Ryklin Oy:n (aiemmin juttu UU 12/2009 Remonttipertti Oy) yksi toimenkuva on teiden talvikunnossapito Turun alueella. Hoitoalueeseen kuuluvat esimerkiksi Turun lentoaseman lähialueet kuten pysäköintipaikat ja kevyen liikenteen väylät. Lentokentän turva-alueelle aitojen sisäpuolelle eivät hoitoalueet ulotu, mutta joskus kutsutaan sinnekin töihin.

– Lentokentän alueella on kuusi ”eri asiakasta”, joita hoitotöistä laskutetaan, kun kullakin alueella on oma hallinnoijansa. Aikaisemmin Finnavia hoiti ulkoalueetkin omana työnään, mutta heidän kalusto oli hieman liian isoa ja henkilökuntaa oli kuitenkin vähän. Me olemme hoitaneet ulkoalueita nyt viisi vuotta, kertoo Pertti.

Turun lentoaseman lähellä on myös Turun konekeskuksen toimipiste, jonka piha-alueet kuuluvat Ryklinin hoitoalueeseen. Metsätyö Oy:n terien jälleenmyyjä Turun Konekeskuksen Asko Vesamo tarjosi Pertille teriä koeajoon talveksi, jotta päästään selvyyteen, sopivatko terät ammattikäyttöön.

Kalusto työn mukaan

– Kalustoon on panostettu, jotta työ saadaan sujumaan tehokkaasti ja niin etteivät asiak­kaat turhaan häiriinny. Pysäköintialueiden pääkäytävät esimerkiksi hoidettiin pyöräkuormaajan kanssa aiemmin 4,8-metrisellä u-auralla. U-auran kanssa piti käytävää siivota vähintään kolme kertaa, jotta lumivalli ei olisi purkautunut pysäköityjä autoja vasten. Nyt käytössä on RP-koneet Ky:n 4,6-metrinen Skaala-aura, jolla auraus onnistuu kerta pyyhkäisyllä.

– Kun Skaalassa on reilu metrin sivusiipi, käytävän lumi sopii kuljetettavaksi kerralla, eikä käytävälle tarvitse tulla paikkaamaan, Pertti toteaa. Toisaalta Skaalan kanssa sopii myös ahtaaseen tilaan puhdistamaan lumet ja auran kanssa voidaan ajaa aivan seinän viereen.
Uutta pitää olla kokeilussa koko ajan, jotta työ saataisiin tehtyä tehokkaammin ja mielellään samalla myös paremmin.
– Asiakkaalta saatava korvaus pitää myös olla jossain suhteessa tehdyn työn luonteeseen, Pertti muistuttaa.

Kokeilussa V200-aaltoterä

Ryklin Oy:llä on ollut tämän talven koeajossa traktorin alaterässä Metsätyön aaltoterä. Kyseisellä terällä on poistettu polannetta tarpeen mukaan.
Metsätyön mallistossa oleva aaltoterä on ohuempi kuin perinteinen tasaterä. Aaltoterä on vain kuusi milliä paksu ja siten huomattavasti kevyempi, mutta suhteessa kuitenkin hieman kestävämpi kuin perinteinen terä. Rakenteensa ansiosta terä vastaakin lujuudeltaan 11-millistä tasaterää. Terä on 200 milliä leveä ja toistaiseksi pituuksia on kolme: 915, 792 ja 610 milliä.

– Etenkin meidän hoitoalueilla aaltoterä on toiminut hyvin, kun hoitoalueiden pinnat ovat asfalttia. Tappiterä ja tapit eivät ole halpoja ja tappiterällä rikotaan helposti asfaltti. Tappiterä toimii etenkin silloin, jos hoidetaan myös hiekkateitä kesällä. Sitäkin työtä teemme, ja silloin tapit ovat käytössä ja tarpeen, Pertti kertoo.
– Tällä asfaltin pinnasta voidaan sipaista melkein viimeisetkin jäät pois, Pertti kehuu.
– Aaltoterällä pitäisi ajaa terä ottavassa, leikkaavassa asennossa, kuten puukolla viiltäen, kertoo Isto-Markus Järvinen Metsätyöltä. Tällöin ohuempaa aaltoterää ei tarvitse erityisen voimakkaasti painattaa, kun terä liikkuu koko ajan jään alla leikaten sitä. Jos terää käytetään leikkaavassa asennossa, se kuluu teräväksi, jolloin jään irtiotto helpottuu. Terä jättää pinnan hieman aaltomaiseksi ja ropuliaiseksi, jolloin liukastumisten vaara on pienempi kuin tasaterällä.

Peruskonekin pääsee hieman helpommalla, kun terää ei tarvitse painattaa voimakkaasti ja pyörien vetoteho on käytettävissä koneen liikuttamiseen ja ohjaamiseen.

www.metsatyo.fi

www.ryklin.fi

Video löytyy HD-laatuisena osoitteesta:
http://www.youtube.com/watch?v=3EXJiIAZSi4

Lue seuraavaksi