Uutiset

Yleinen

Uusi Tebbe levittää tasaisesti

Uotilan Antti oli levittämässä lihakarjatilan lantaa Kemiönsaaressa toukokuussa. Käytössä oli tovi sitten uutena hankittu kaksiakselinen Tebbe HS200. Veturina Antilla oli 1995 mallivuoden Ford 8870.

Antti Uotila on käynyt levittämässä kiinteää lantaa Sjölaxin kartanolla jo kymmenkunta vuotta. Sjölaxin kartanomiljöö on Museoviraston valvonnan alla, joten äkkinäisiä muutoksia kulkureitteihin saatikka rakennuksiin ei päästä tekemään.

Lantaa levitetään keväällä ennen toukoja, mutta riippuen vuodesta myös ensimmäisen nurmikorjuun jälkeen. Antilta varattujen kevätlevityksien loppu oli jo muutaman päivän päästä, kun kuivan kevään ansioista levitykset olivat jatkuneet keskeytyksettä. Lantaa voidaan levittää myöhemmin alkukesästä myös viljan oraalla. Levittäminen oraalle tasaa kevätkiireitä ja samalla se vähentää myös maan tallaantumista, kun pohjamaakin ehtii kuivahtaa paremmin.

Tebben HS 200 levitystöissä Kemiönsaaressa. Levitysleveys on nyt 24 metriä. Tebben levitystasaisuutta Antti kiittelee. Vaikka tavara on olkista ja paakkuista,

Kemiönsaaren Sjölaxin tilalla on lihakarjaa ja liha myydään lähiseudulle. Talven jälkeen keväällä lantala on täynnä. Monena vuonna lanta on ajettu etukäteen patteriin pellolle odottamaan, kertoo Sjölaxin nykyinen isäntä Christer Jägerskiöld. Lastaus ja kuljetus etukäteen ovat erillisiä työvaiheita. Nyt kun lantaa ajetaan kaksi päivää lähipellolle, Antin kanssa oli sovittu, että Antti lastaa itse kurottajalla ja käy levittämässä lannat pellolle. Kurottajalla lastaaminen on nopea tehdä, kun kauhakuormallisen tyhjennys edellyttää yhtä kulmaperuutusta. Kurottajalla saadaan myös halutun suuruinen kuorma, joten vajailla ei tarvitse ajaa.

– Lantalan etuosassa lanta oli parissa ensimmäisessä kuormallisessa hieman kosteampaa , mutta koostumus vakiintui myöhemmin. Tebben repijät silppuavat massan homogeeniseksi, mutta kostea tavara saa lautasella aine hieman erilaisen liike-energian kuin kuiva, Antti kertoo. Sjölaxin pellot ovat luomussa, joten lannan ja samalla ravinteiden levitys pitäisi olla mahdollisimman tasaista.

– Aikoinaan meilläkin levitettiin omalla levittimellä, mutta työjälki oli toivottoman epätasainen. Antin työjälkeen on oltu tyytyväisiä ja Antille levitys yleensä käy silloin kun se parhaiten sopii olosuhteisiimme, Christer toteaa.

Sjölaxin kartanon isäntä Christer Jägerskiöld on tyytyväinen, kun Antti hoitaa koko työn eli myös lastauksen.

Lastaus tehdään Sjölaxin kurottajalla.

– Kun ensimmäisiä kertoja olin täällä levittämässä, navetassa oli lypsykarjaa ja kuormat tehtiin pyöräkuormaajalla rampista, jotta yletyttiin laidan yli, Antti muistelee. Ramppi on vieläkin olemassa ja se helpottaa ja nopeuttaa lastausta. Nyt karjat Etelä-Suomessa ovat harvassa, mutta ne, jotka karjaa pitävät haluavat lannan levitettynä tasaisesti. Yhtiömme AgriPeimar Oy päätti hankkia tälle keväälle uuden Tebben levittimen vanhan tilalle. Yhtiössä on neljä osakasta. Traktorilla taas operoidaan FarmWorks Oy:n nimissä, jossa Antilla on puolikkaan osuus.

Traktorin ja työkoneen sovittaminen vaatii monesti hieman rakentelua. Tässä koukun mitoitus on oikea, kun vaunu ei ota kiinni paripyörään ja ulosottoakselin nivel on taitoksen päällä.  

Kun voimaa on riittävästi ja tavaraa leikataan, saadaan paakut hajalle ja tavara leviää tasaisesti. Reunalevitys tarkasti aivan jyrkkänurkkaiseen kulmaan on hankala.

Tebben valinnassa päädyttiin urakkamalliin, jossa on mahdollisimman suuret renkaat. Nyt alla ovat 800/45 30,5-renkaat. Lavassa olisi voinut olla muutama kuutio pienempi tilavuuskin, mutta silloin olisi pitänyt tyytyä pienempään rengasvarustukseen. Vaunun tilavuus tasalaitaan on 17 kuutiota ja vaunun kantavuus pitkällä akselivälillä on 24 tonnia, kun vaunun omapaino on noin 10 tonnia. Ketjuja on neljä ja niiden vetolujuus on 24 tonnia/per ketju.

Tebbessä on vääntöjäykkä runko ja lava on vaaka-antureiden päällä. Tieto kuorman purkautumisesta välittyy kuljettajalle, jolloin kuljettaja voi optimoida tyhjennyksen.

Tebben vaunun vaaka-automatiikka toimii Trimblen satelliittiohjauksen kanssa ja optimoi vaunun tyhjentymistä. Automaattiohjausta Antilla ei ainakaan vielä ole, mutta määränsäätöä ohjataan nopeuden mukaan. Automaattiohjaus vaatii rahaa eikä lannanlevityksessä kustannusta saa asiakkaalta korkeampana tuntihintana laskutettua, Antti pohtii. Tällä traktorilla ei kuitenkaan ruiskuteta, missä työssä automaattiohjaus on ehdoton.

Antilla ei vielä ole kuvaushetkellä käytössä ISOBUS-joystickiä, jolla asetuksia voidaan tehdä ilman, että Trimblen näyttöön tulee valikko. Aukeava valikko haittaa uraseurantaa. Nyt Antti ajaa ensin 24 metrin työleveydellä koko lohkon ja tämän jälkeen ajetaan seuraava kierros edellisten väleihin, jolloin saadaan haluttu määrä, kun työleveydet limittyvät. Jälkiä pellolle ajetaan tuplasti, mutta samalla vältetään tyhjäajoa, kun lohko on kuitenkin iso.

– Kun ilma on kuiva, lanta ei toisella kierroksella enää tartu perävaunun renkaisiin, jotka muuten ovat herkät kuralle, Antti toteaa.

Vaunuun öljyt menevät muuten isona virtana power beyondin kautta, mutta akselin nosto ja lukitus toimivat omilla linjoillaan ja molemmin puolin reunalevitykset. Aisa on sen verran pitkä, että paripyörät sopivat olemaan traktorissa takanakin. Alkuun hieman säädettiin, jotta saatiin nivelakselin murtokohta ja nivelpiste samaan kohtaan. 

Isoksi vaunuksi kyseinen yhdistelmä on ketterä.  Raskas vaunu ja suuri kuorma aiheuttavat tiivistymistä ja joskus ajetaan vajaalla kuormalla. Hiemankaan pidempi kuljetusmatka toki puree sitten työsaavutuksiin.

Antilla ei vielä ole kuvassa käytössä ISOBUS-joystickiä, jolla asetuksia voidaan tehdä ilman että Trimblen näyttöön tulee valikko. Ruutuun aukeava Tebben valikko haittaa uraseurantaa. Nyt Antti ajaa ensin 24 metrin työleveydellä koko lohkon ja tämän jälkeen ajetaan seuraava kierros edellisten väleihin, jolloin saadaan oikea levitysmäärä peltoon. Tebben ohjausvalikko aukeaa vielä isona ISOBUS-näyttöön.

Lue seuraavaksi