Uutiset

Yleinen

Uusi AVR Puma 3

Sää oli kohtalaisen hyvä perunanviljelylle tänä vuonna. Osassa maata sää oli todella hyvä. Toisaalta kauden loppuun saakka säätila kuitenkin vaikuttaa lopputulokseen ja kun Kauhavalla nostettiin perunaa HH Jalaston uudella AVR Puma 3:lla ja vanhalla AVR Puma +:lla, niin aiemmin satanut vesi näkyi vielä vaon pohjalla.

Kirsi ja Hermanni Huhtalalla on viljelyssä luomuteollisuusperunaa. Viljely on HH Jalasto oy:n nimissä. Edellisen kerran kone päivitettiin 2012 eli seitsemän vuotta sitten. Silloin käyttöön tuli Suomen ensimmäinen nelirivinen perunannostokone AVR Puma +. Vuosien saatossa Pumalla on saatu perunat nostettua, mutta kone haluttiin päivittää uuteen.

-Tehokas nosto on etenkin luomupuolella tärkeä, koska siinä vaiheessa, kun rutto vie perunan varret, pitäisi perunat saada nostettua. Kemiallisia keinoja ruton hillitsemiseen ei siis ole. Meillä aikaikkuna nostoon on lyhyempi kuin muilla, jotta peruna saadaan laadukkaana teollisuuden käyttöön, Hermanni perustelee. Viikkoja, eikä aina edes päiviä voida odottaa parempaa olosuhdetta.

HH Jalasto Oy:lle tuli uusi AVR Puma 3 tälle kaudelle.

Huhtalan tilalla on viljelty perunaa jo isoisoisän aikaan. Huhtalassa perunaa viljellään luomuna, kun ekologisuutta ja taloudellisuutta pohdittiin kokonaisuutena. Koko tila on nyt luomussa.

-Luomuteollisuusperunasta on saanut hieman parempaa hintaa, mikä helpotti aikoinaan päätöksentekoa, Hermanni kertoo. Jotta perunaa voi viljellä luomuna, pitää samaan aikaan suunnilleen kolmasosa pelloista olla palkokasvilla, jotka sitovat typpeä. Siitä alkoi apilan viljely ja apilanurmea syötetään luomukarjalle. Tilalla tuotetaan myös luomukananmunia.

Pellolla oli ajossa edellinenkin AVR Puma +, jolloin kerralla kerättiin perunaa kahdeksalta riviltä.

Korjuuolosuhteista huolimatta nostetaan

Jos vettä on tullut runsaasti, se ei ole paras mahdollinen olosuhde perunanviljelylle. Perunapenkit pitää kuitenkin saada tyhjäksi ja sato eteenpäin asiakkaalle. Korjuukaluston laadulla voidaan osittain kompensoida huonoa olosuhdetta, kun ainakin se sato, joka on korjattavissa, saadaan korjattua. Neljän rivin nostaminen kerralla ei ole huono vaihtoehto, kun se voidaan tehdä tehokkaalla koneella. Kuuden vuoden kokemus nelirivisellä nostosta oli hyvä ja siksi päätettiin jatkaa AVR:n kanssa yhteistyötä.

Ohjaamosta lähtee tieto sähköisesti eteenpäin ja tieto tulee myös sähköisesti näytölle.

-Kävin ajamassa tällaista vastaavaa pari päivää Belgiassa, missä on ollut märkää ja korjuu on käynyt paremmin kuin vanhalla mallilla. Toki tämän koneen saa vielä takapääteloilla, jos haluaa. Tässä uudessa koneessa on isommat pyörät kuin vanhassa edessä ja takana ja molempien akselien pyörät myös kääntyvät paremmin. Tämä helpottaa liikkumista päisteissä, kun riville päästään kone valmiiksi mahdollisimman suorassa, jolloin nostovantaita ei väännetä, Hermanni kertoo.

Eturenkaat ovat kooltaan 300/95 R52 ja taka-akselilla on 900/60 R38 IF-luokan renkaat, jolloin paineet voidaan pitää matalina. Kääntökulma eturenkaissa on 50 astetta ja takana 20 astetta.

Konkreettisia eroja vanhaan Pumaan on useita. Kone on metriä pidempi, jolloin puhdistuskapasiteettia on saatu lisää. Eroa on myös moottorissa, kun nyt moottorina on 469-hevosvoimainen Volvo IV-päästöluokituksella, jota pyöritetään nostotyössäkin 1300 kierrosta minuutissa. Hydrauliikan tuottoa on parannettu, jolloin kierrokset voivat olla pienet ja polttoainetta kuluu vain 25-30 litraa tunnissa. Ohjaamossa on siis hiljaista.

4-rivinen perunannostokone

Puman korjuukoneen komponentit on koottu palkkirungon ympärille. Keskellä oleva runkopalkki ei haittaa päivittäisiä huoltotöitäkään, jotka taas tehdään sivusta.

Samaan aikaan kun nostokoneet kasvavat, kasvaa myöskin kuljetuskaluston tilavuus. Kun laidat ovat riittävän korkeat, ei nostokoneella yletytä täyttämään perävaunua kunnolla toiselle laidalle.

Aivan edessä runkopalkkiin on kiinnitettynä varsistomurskain. Kun perusrunko on keskellä, sopii molempien mattolinjojen komponentit toimivaksi kokonaisuudeksi palkin molemmin puolin. Ensin on nostomatto ja tämän jälkeen on molemmilla linjoilla kaksi seulamattoa. Molemmat mattolinjat jatkuvat itsenäisinä ja esimerkiksi toisen rikkoontuminen ei pysäytä nostoa.

Kaikkia koneen toiminnot pelaavat hydrauliikalla, jolloin niitä on helppo säätää. Ohjaukseen käytetään CAN Bus-väylää, jolle tietoa syötetään ohjaamosta. Kuljettajalla on ohjaamossa terminaali, josta nostolle oleellisia haluttuja arvoja muutetaan.

Koneen liikkuminen pellolla ei vaadi voimaa paljokaan enempää kuin 2-rivinenkään kone, kun perusrakenteet ovat molemmissa kuitenkin olemassa. Toisen nostopään ja mattorivin ja käsiteltävän sadon vaatima tehomäärä ei ole enää suuri.

Öljytoiminen ja hydrostaattinen

Kun veto on hydrostaattinen, voidaan vedon tasapainoa säätää etu- ja takapään välillä. Tällöin kone saadaan liikkumaan mahdollisimman pehmeästi.

– Uutta kalustoa korjuuseen hankittiin nimenomaan AVR:ltä, koska AVR:n ominaisuudet ovat tuttuja ja ne sopivat olosuhteisiimme. Korjuukausi on monesti hankala ja nostoa tehdään vaihtelevissa olosuhteissa. Peteriltä saa nopeasti neuvot, jos tulee ongelmia, Hermanni kuittaa. AVR on avara kone, jolloin myös hankalampi materiaali kulkee koneesta ja sato tulee puhtaampana säiliöön.

4-riviseksi koneeksi AVR Puma 3 on kevyt. Kuivapaino on 23,5 tonnia ja nesteitä on lisäksi noin tonni. Sen päälle tulevat koneessa oleva multa ja sato, jota käsitellään. Säiliöön sopii noin 8 tonnia tavaraa.

Kuvassa vasemmalta AVR:n maahantuojan Klåvus Groupin Peter Klåvus, HH Jalaston Hermanni Huhtala ja oikealla AVR:n Tom Lootens.

Lue seuraavaksi