Uutiset

Yleinen

Uudet 700-sarjalaiset Avantilta

Uudet Avantit puhuttelevat ehkä eniten muutamaa tiettyä kohderyhmää. Yksi ovat maatilayritykset, jos rakennukset on suunniteltu niin, että ovenaukot eivät rajoita kulkemista. Merkittävä kohderyhmä ovat myös kiinteistönhoitoon ja rakentamiseen keskittyvät yritykset. Etenkin niillä uusi 750 malli tarjoaa mielenkiintoisen edun, eli 25 kilometriä tunnissa olevan siirtonopeuden. Tällöin kohteelta toiselle päästään siirtymään nopeasti, eikä joka työmaan vaihdossa tarvita lavettia.

– Näistä malleista on ollut runsaasti kysyntää jo etukäteen, kun markkinoilla ei sopivaa konetta oikein ole ollut, toteaa Juha Sipilä Avantilta. Kun uutta konetta lähdettiin rakentamaan, kohderyhmän vaatimukset tiedettiin eli tavoitteena oli korkeampi siirtonopeus ja parempi nostoteho.

– Nyt näillä uusilla malleilla voidaan nostaa 1400 kiloa ilman lisäpainatusta ja se riittää monesti maatalouteen ja myös urakointiin.

Tutut polkimet

– Muitakin vaihtoehtoja toki punnittiin, miten suunnan ja nopeudenvalinta tehdään. Lopulta päädyttiin kuitenkin siihen, mihin Avant -asiakkaat ovat jo tottuneet eli poljinohjaukseen. Tarkkuus oli oikeastaan se, mikä ratkaisi valinnan perinteiseksi poljinohjaukseksi, Juha tilittää.

Ajosuunnan ja nopeuden poljinohjauksesta oikealla jalalla on asiakkaalle selkeät edut. Niille, jotka ovat tottuneet Avantilla ajamaan, ajotapa on tuttu eikä tämä ole kynnys tehokkaamman koneen hankintaan.

Tekninen etu suunnan- ja nopeudenpoljinohjauksesta on töissä, joissa edellytetään runsasta ja tasaista hydrauliikan tuottoa. Kun moottorin kierrokset ovat korkeat ja pumppu tuottaa öljyä lisälaitteille kuten ruohonleikkurille tai harjalle, kuljettajan tuntuma polkimilla nopeuteen on sama kuin pienilläkin moottorin kierroksilla. Hydrauliikan tuotto on muuten 70 litraa minuutissa, mikä saa jo työlaitteetkin liikkumaan rivakasti.

Poljinohjaus on tarkka käyttää töissä. Kun kohdetta lähestytään nopeasti ajaen ja hellitetään polkimesta, vauhti pysähtyy nopeasti. Tämän jälkeen voidaan edetä tarkasti loppumatka, vaikka kierroksia moottorissa olisikin runsaasti.

Pienistä isompia

– Moni haluaisi tehdä Avantilla ”pyöräkuormaajan työt”. Moni valmistaja on tehnyt ensin isompia kuormaimia ja pienempien mallien valmistus on aloitettu myöhemmin. Ongelmana monilla valmistajilla on silloin hintakilpailukyky ja komponenttien turha raskaus, kun samoilla komponenteille halutaan tehdä pienempi laite, Juha muistuttaa.

– Meidän kuormainten rakentaminen on lähtenyt pienistä malleista ja tämä on nyt isoin mallimme. Uusia komponentteja ja rakenteita pitää tietenkin ottaa käyttöön, kun kokoluokka kasvaa.

Avant on kuitenkin säilynyt sopusuhtaisena, kun järeyttä on lisätty tarpeen mukaan.

Miellyttävä käyttää

Rakenteet, kuten epäsymmetrinen puomisto on ollut käytössä jo tovin ja se on edelleen toimiva ratkaisu. Epäsymmetrisellä puomistolla parannetaan kuljettajan ergonomiaa ja samalla työturvallisuutta. Puomistolle ja työlaitteelle näkee ohjaamosta hyvin.

Kun tätä vertaa aikaisempaan 600-sarjan Avantiin, erot ovat merkittävät. Eturungossa on vain hieman muutoksia mutta runkonivel on vaihtunut järeämpään. Takarunko on lähes kokonaan uusi, kun sinne on laitettu tähän mennessä tehokkain moottori. Käytössä on 49 –hevosvoimainen Kubota.

700- sarjaa valmistetaan kahta eri mallia, ja ne näyttävät samalla päällepäin. Ero näkyy ja tuntuu käytännössä. Uusi idea ovat kaksinopeusajomoottorit, joita käytetään 750 -mallissa. Moottorit ovat mäntämoottoreita, joten pienillä kierroksilla saadaan maksimi vääntömomentti ja työntövoima. Kun halutaan käyttää nopeampaa aluetta, valitaan keinukatkaisijasta nopeampi alue jolloin käyttöön saadaan valittua suurempi nopeus. Nopealla alueelle päästään liikkumaan jopa 25 kilometriä tunnissa. Mikä on kuormaimella jo kova vauhti. Koeajon GPS –mittaus kertoi esittelykoneen nopeudeksi 24 kilometriä tunnissa.

– Kompromisseja nopeuden ja työntövoiman suhteen ei siis tarvitse tässä 750 mallissa tehdä, Juha muistuttaa.

745 -mallin Avantissa ovat perinteiset ajomoottorit ja huippunopeus on 11 kilometriä tunnissa. Se siis sopii työkohteisiin, jossa pitkiä siirtymisiä ei ole. Perusrakenteena 700 -sarjan Avant on hieman
leveämpi kuin muut mallit. Tällä saadaan lisää vakautta, kun nopeus on kasvanut ja saadaan nostettua suurempia taakkoja.

– Kiinteistönhoidossa nopeus on tärkeää, jotta voidaan siirtyä nopeasti kohteelta toiselle. Samaan aikaan kukaan käyttäjä ei kuitenkaan halua tinkiä työntövoimasta, Juha muistuttaa.

– Uuden mallin valmistus alkaa heti vuodenvaihteesssa. Konetta on nyt kierrätetty Suomessa ja Euroopassa nähtävillä ja siitä odotetaan Avantin seuraavaa menestystuotetta.

Leveyttä lisää

Tuotantomallien leveydet riippuvat rengastuksesta ja vanteista, joita käytetään. Kun 1400 kilon kuorma saadaan ylös, pitää koneen vakauteenkin kiinnittää huomiota.

– Nostokorkeus nousee nostokyvyn lisäksi myös hieman uudessa mallissa. Osaltaan nostokorkeuteen vaikuttavat rengastus mutta myös puomin pituus on kasvanut, Juha paljastaa.

Tämän kokoluokan kuormaimissa pitää lainkin mukaan jo olla hyväksytty ROPS-ohjaamo kaatumisia silmälläpitäen. Kun konetta hankitaan ammattikäyttöön, hankitaan myös kuljettajalle työolosuhteita, eikä niistä yleensä tingitä. 700 sarjan Avant voidaan varustaa kolmella eri ohjaamolla ROPS- turvakaaren lisäksi; kevytohjaamolla, kevytohjaamolla, jossa on ovi ja lämmityslaite ja varsinainen ohjaamo.

Urakointiin

Kiinteistönhoitoyritykset ovat luultavimmin erittäin kiinnostuneita tästä 750 mallista. Moni yritys tarvitsee ulkotyöhön sopivaa trukkia tavaroiden nosteluun ja pihan ja ympäristön siivoamiseen. Siihen Avant on sopiva laite. Yksi käyttökohde, jossa näiden käyttö uuden mallisarjan myötä lisääntyy, ovat rakennustyömaat, Juha pohtii. Avant hoitaa siellä eräänlaista yleismiehen hommaa: Kuljettaa hiekkaa ja pitää työmaan järjestyksessä sekä siirtelee laastisäkkejä, kivilavoja ja levynippuja yms.

– Poljinohjauksella voiman annostelu on helppoa. Kun kauhalla ajetaan sorakasaan, voima loppuu jossain vaiheessa. Mutta kun tällä kevennetään kaasua ja painetaan jälleen poljinta, se on kuin laittaisi pienemmän vaihteen silmään ja taas päästään eteenpäin.

Lue seuraavaksi