Uutiset

Yleinen

Tuore Metsätilastollinen vuosikirja esittelee laajasti puun energiakäyttöä

Uutuutena Metsätilastollisessa vuosikirjassa on energiaa käsittelevä pääluku. Vuosikirjassa esitetään tiedot eri energialähteiden kokonaiskäytöstä puu mukaanlukien. Suomi on Euroopan unionin kärkimaita puuperäisen energian hyödyntämisessä, ja puupolttoaineet ovat Suomen toiseksi merkittävin energialähde heti öljytuotteiden jälkeen.

Puuperäisten polttoaineiden käyttö on ollut pääsääntöisesti kasvussa. Vuonna 2007 määrät kuitenkin notkahtivat hieman alaspäin, ja puuperäisillä polttoaineilla katettiin viidennes Suomen energian kokonaiskulutuksesta. Kiinteitä puupolttoaineita käytettiin noin 19 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli liki 2 miljoonaa kuutiometriä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Vuonna 2007 niin sahatavaran vientikysynnän suhdannehuippu kuin Venäjän asettamat raakapuun vientitullitkin heiluttivat Suomen puumarkkinoita. Havutukkien reaalihinnat kävivät kesällä korkeammalla kuin kolmeen vuosikymmeneen, minkä jälkeen ne putosivat syksyllä jyrkästi alaspäin sahavaran kysynnän hiipumisen myötä. Puun tuonti Suomeen oli kolmanneksi suurinta kautta aikojen, vaikka määrät supistuivatkin hieman edellisvuodesta.Venäjän osuus puun tuonnista laski kahteen kolmannekseen. Metsäteollisuus hankki kotimaan markkinoilta puuta enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennätykselliset markkinahakkuut ja puun korkeat hinnat nostivat niin bruttokantorahatulot kuin yksityismetsänomistuksen kannattavuudenkin huippulukemiin. Yksityiskohtaiset tilastot muun muassa näistä tapahtumista löytyvät Metsätilastollisesta vuosikirjasta.

Kaikki Metlan metsätilastot julkaistaan myös Internetissä, Metinfo Tilastopalvelussa (maksullinen). Se sisältää myös Metsätilastollisen vuosikirjan verkkoversion, josta voit ladata taulukot suoraan omalle tietokoneellesi esimerkiksi taulukkolaskentaohjelmaan. Lisäksi verkkoversio sisältää vuosikirjan kuvat PNG-muodossa ja koko kirjan PDF-muodossa.

Julkaisu: Metsätilastollinen vuosikirja 2008. Skogsstatistisk årsbok. Finnish Statistical Yearbook of Forestry. Suomen virallinen tilasto, Maa-, metsä- ja kalatalous. 458 sivua, hinta 42 € (sis. alv.).

Tilaukset: Irma Kulju, p. 010 211 2139

Lue seuraavaksi