Uutiset

Yleinen

Syysvehnän kylvöala väheni neljänneksellä ja rukiin kolmanneksella

Prosentuaalisesti tämä vähennys on kuitenkin vain kolmen prosentin luokkaa. Vilja-alan osuus käytössä olevasta maatalousmaasta oli hieman yli puolet; 1 219 000 hehtaaria. Viljojen lisäksi myös alle 5-vuotisten nurmien ala laski noin 22 000 hehtaarilla.
Viljapelto.

Voimakkain muutos näkyi syysvehnän ja rukiin kylvöaloissa. Syysvehnän kylvöala laski vajaalla neljänneksellä ja rukiin noin kolmanneksella. Seosviljan ja muiden viljojen alat kasvoivat ja kevätvehnän ala säilyi lähes ennallaan. Ohra säilytti asemansa yleisimmin viljeltynä viljakasvina, sen osuus viljojen kylvöalasta oli puolet.

Uutuutena luonnonhoitopelto

Viljojen ja alle 5-vuotisten nurmien viljelyn supistumisen vastapainona erityisesti hoidetun viljelemättömän pellon ja kesannon alat kääntyivät taas kasvuun. Hoidettu viljelemätön pelto sisälsi tämän kevään tukihaun uutuuden; luonnonhoitopellon. Kesannon ja hoidetun viljelemättömän pellon aloissa on ennakkotietojen mukaan kasvua yhteensä noin 35 000 hehtaarin verran.

Muiden viljelykasvien kylvöalat kasvoivat kaikkiaan noin 19 000 hehtaaria. Erityisen voimakkaasti kasvoi rypsin ja rapsin kylvöala, noin 15 000 hehtaarilla. Myös sokerijuurikkaan ja herneen alat kasvoivat edellisvuodesta.

Tiedot perustuvat haettuun tukeen

Tiken laatiman käytössä oleva maatalousmaa -tilaston ennakkotiedot perustuvat viljelijöiden 30.4.2009 mennessä jättämien tukihakemuslomakkeiden tietoihin. Tulokset perustuvat tallennustilanteeseen 8.6, jolloin kasvulohkotiedoista oli tallennettu noin 96 %.

Ennakkotiedoissa oletetaan vuonna 2009 käytössä oleva maatalousmaa samansuuruiseksi kuin viimevuotinen ala, jollei tallennettu ala ylitä edellisvuotista alaa. Viljelijät voivat ilmoittaa muutoksia kylvöaloihin 15.6. saakka.

TIKE.fi
Kuva: Wikipedia Commons

Lue seuraavaksi