Uutiset

Yleinen

Sylinterivalmistaja Pematic Oy juhlii kymmenettä vuottaan ja palkittiin yrittäjäpalkinnolla

Vahva kehitystyö ja kasvu toivat palkinnon

Palkinnon myöntäneen Muuramen Yrittäjät ry:n vuoden 2008 puheenjohtajan Raija Mertsalmen mukaan Pematic on juuri sellainen kasvava, kehittyvä ja aikaansa seuraava yritys, jollaisia jokainen kunta tarvitsee.

-Havaintojemme mukaan Pematicissa tehdään vahvaa kehitystyötä ja yritys on varmasti toimialansa edelläkävijäyritys. Yrityksessä ajatellaan myös henkilöstön kouluttautumista ja kehittymistä.

-Ei myöskään pidä unohtaa energisen johdon merkitystä. Johdon, joka osaa suhtautua ympäristön impulsseihin oikealla tavalla etenkin tänä yritysjohdolle erityisen vaativana aikana, Muuramen Yrittäjien Raija Mertsalmi perustelee.

Pematic Oy:n toimitusjohtaja Petteri Nokkala uskoo, että koko henkilökunnan panos toi palkinnon.

-Usko tulevaisuuteen on meillä kova ja olemme ylpeitä saamastamme palkinnosta. Ennen kaikkea tämä on merkittävä tunnustus aidosti työstään innostuneelle Pematicin henkilöstölle.

-Palkinto antaa nostetta meille kaikille, tiivistää Pematic Oy:n ja Nokka-yhtiöt-konsernin toimitusjohtaja Petteri Nokkala.

Pematic toimialansa parhaimmistoa

Pematic Oy on kasvanut emokonserni Nokka-yhtiöiden omatarve-sylinteritoimittajasta määrätietoisen strategian turvin yltäen joka vuosi kasvuun. Vuonna 2008 yhtiö tuotti 70.000 sylinteriä 7,5 miljoonan euron liikevaihdolla noin sadalle asiakkaalle 63 työntekijän voimin. Viime vuonna liikevaihto kasvoi 13 prosenttia.

Kymmenen vuoden aikana sylinterinvalmistukseen on tullut uusia haasteita.

-Hintakilpailu on selvästi kiristynyt lähinnä halpatuonnin suunnasta. Myös tilaussarjat ovat pienentyneet ja tuotteet ovat yhä räätälöidympiä, sanoo toimitusjohtaja Petteri Nokkala.

Investointeja kokonaispalveluun

Asiakasvaatimusten kiristyessä Pematic on kyennyt kasvamaan, koska se on tunnistanut asiakastarpeet oikein. Myös seuraaville kymmenelle vuodelle on menestysstrategia jo rakennettu.

-Uusien asiakkaiden hankintaa jatketaan. Sen lisäksi pyritään palvelemaan nykyisiä asiakkaita entistä kokonaisvaltaisemmin, Petteri Nokkala sanoo.

Pematic otti juuri käyttöön uushankinta-arvoltaan puolen miljoonan euron hintaisen sorvauskeskuksen. Investoinnin myötä Pematic alkaa toimittaa sylinterien mukana myös niiden kiinnitystarvikkeet. Tämä tehostaa asiakkaan toimintaa, koska tilaajalla ei sitoudu pääomia kiinnitystarvikkeisiin.

Lisätietoja:
Pematic Oy
www.pematic.fi

Lue seuraavaksi