Se on hiilestä kiinni

Seppo Pentti

Ihmisten nykyinen elintaso on aikoinaan ja edelleen perustunut pitkälti erilaisten hiiliyhdisteiden hyödyntämiseen. Elämä loppuisi kovin nopeasti, jos hiiliyhdisteitä ei ravinnossa käytettäisi. Niiden merkitystä vain ei tulla kovin usein ajatelleeksi energiatuotannossa. Kansantalouden kannalta kotimaisen energian käyttöä pitäisi suosia tai sen käyttöä ei ainakaan pitäisi rajoittaa, jos vaihtoehtona on ulkomailta tuotu energia.

Oikeastaan kaikki elintarvikkeemme ovat muodostettu hiiliyhdisteistä. Ne ovat joko kasvikunnan tuotteita, jolloin käytetään suoraan kasvien keräämää hiiltä tai eläinperäisiä, jolloin eläin on syönyt kasvin ja saanut siitä ravintonsa. Syömme myös petoja ravintoketjun huipulta, kuten petokaloja, jotka ovat syöneet ravinnokseen pieniä kaloja.

Kaikki ne energiaratkaisut, joita Suomesta saadaan ovat uusiutuvia. Valitettavasti Suomen maaperästä ei tällä tietoa löydy fossiilisia energialähteitä kuten maakaasua, kivihiiltä eikä öljyä.

Etelässä energiakulutuksen huiput ovat toiset kuin pohjoisessa. Kun aurinko paahtaa, niin kylmäkoneet tarvitsevat paljon energiaa. Silloin toimii aurinko- ja yleensä myös tuulienergia.

Näillä leveysasteilla energiakulutuksen huiput ovat pakkasilla, kun kiinteistöjä pitää lämmittää. Tällöin ainakaan yöllä aurinko ei paista, eikä usein tuulekaan. Energiaa pitää tehdä jotenkin muuten. Poltettaessa puuta tai turvetta poltetaan uusiutuvia energialähteitä.

Suuri osa energiasektorista hyödyntää suoraan hiiliyhdisteitä ja kaikki muutkin ovat niistä tavalla tai toisella riippuvaisia. Moni ajattelee, että tuulivoima tai aurinkoenergia olisivat hiilestä vapaata energiaa. Energian keräämisvaiheessa ne ovatkin, mutta laitteistojen rakentamiseen on kuitenkin tarvittu rutkasti myös panostuksia. Malmia on kaivettu, myllyjen perustuksia on valettu, tavaraa on siirretty ja laitteistojen kokoamisessa tarvitaan kalustoa. Jonkun pitää käytetyt laitteet myös huoltaa ja purkaa. Kun kyseiset panostukset lasketaan yhteen todellisella käyttöajalla, ei tilanne kuitenkaan erityisen hyvältä näytä, etenkään kun tuuli- ja aurinkovoima eivät ole perus- eivätkä säätövoimaa. Tuuli- ja aurinkovoima tarvitsevat rinnalleen muita energiaratkaisuja, joilla joudutaan paikkaamaan epätasaisesti ja väärään aikaan tuotetun energiamäärän puutteita.

Meillä on käytössä perus- ja säätövoimana ydin- ja vesivoimaa. Tuon ”hiilivapaan” energiasektorin lisäksi tarvitaan sellaista energiatuotantoa, mikä ei ole riippuvaista auringon asennosta taivaanrannassa kuten ostopanoksena hankittua hiili- ja kaasuvoimaa. Vastaavasti kotimaista raaka-ainetta hyödynnetään, kun poltetaan vuosia aikaisemmin varastoituja hiiliyhdisteitä kuten puuta ja turvetta. Poltettava puu ja turve pitää toki kerätä sopivaan aikaan varastoon, jotta niiden lämpöarvo saadaan hyödynnettyä. Kyseisten materiaalien energiakäytöllä tasoitetaan melkoisesti esimerkiksi sähköverkon ja tuotantolaitosten kuormitusta. Jokainen lämpölaitos, olkoon se sitten julkinen tai yksityisen omistama, tuottaa maksimimäärän energiaa lämpöä ja sähköä kovimmilla pakkasilla, jolloin energiakäyttö muuten valtakunnassa on suurimmillaan.

Puulla ja turpeella on alueittain merkittävä vaikutus siihen, minkä hintaista kaukolämpöä käyttäjillä on mahdollisuus ostaa. Toki kaukolämpölaitokset tuottavat voittoa, mutta puun ja turpeen hinta ei heittele maailmanmarkkinoiden heilahdellessa samoin kuin fossiilisten polttoaineiden hinta. Molemmat poltettavat materiaalit ovat itse asiassa hintapuskureita, koska tuotantokustannukset vaikuttavat yleensä vasta aikaisintaan seuraavalle korjuukaudelle.

Suomessa on turpeesta tehty aikoinaan poliittisella päätöksellä hitaasti uusiutuva, vaikka turvekerros kasvaa vuodessa hyvällä paikalla paremmin kuin huono metsä. Siellä, missä on liian märkää, eikä metsä kasva, muodostuu vääjäämättä yleensä aina turvetta. Turpeen syntymistä ei ole tarve estää, eikä sitä oikein pystykään estämään, mutta kuin johtamalla ylimääräinen kertyvä vesi tavalla tai toisella pois.

Noin 40 % Suomen soista on luonnontilassa, eikä niitä ole nykykäsityksen mukaan tarkoituskaan ottaa käyttöön. Monet niistä ovat suojeltuja. Ne suot, jotka ovat syystä tai toisesta päätyneet tuotantokäyttöön, kuten metsätalousmaaksi tai pelloksi, eivät ole mihinkään hävinneet. Niiden käyttötarkoitus toki on muuttunut, mutta kun otetaan käyttöön pidempi aikaperspektiivi, niiden aikoinaan sitomaa hiiltä otetaan nyt hyötykäyttöön. Turvesuolla turvekerros kasvaa noin millin vuodessa. Siis joka vuosi, vaikkei sitä omin silmin heti huomaakaan.

Energiapuupuolella on pari vuotta sitten tilanne muuttunut ylitarjonnasta pieneen pulaan. Metsäteollisuus tarvitsee tietyn määrän puuta ja sen metsäteollisuus on markkinoilta ottanut. Ainespuuta, mitä metsäteollisuus tarvitsee, ei kattilaan pitäisi laittaa. Metsäteollisuuden kasvanut puutarve on saanut positiivisuutta aikaiseksi suomalaisissa metsissä.

Energiapuun korjuu on siirtynyt yhä enemmän karsimattomaan puuhun. Metsästä viedään silloin enemmän ravinteita, kuin jos korjuussa oksat karsittaisiin. Toisaalta oksat tuovat lisää haastetta myös haketukseen. Risuista tehty hake ei välttämättä sovi etenkään pieniin kattiloihin.