Uutiset

Yleinen

Ruiskuttamaan, ruiskuttamaan…..

Varikko järjestykseen

Ainevarasto on syytä laittaa järjestykseen. Silloin oikeat aineet löytyvät varmemmin ja nopeasti. Tähän varaston järjestämiseen velvoittaa myös useimpien viljelijöiden hakema ympäristötuki.
Ruiskun täyttöpaikkaan saisi olla hyvät kulkuyhteydet, mieluummin lähellä kasvinsuojeluainevarastoa.
Täyttöpaikan pohjaksi soveltuu joko biopeti tai betonikenttä, josta ylivuotaneet vedet voidaan kerätä talteen. Täyttöpaikka soveltuu myös ruiskun pesupaikaksi, kun ruisku tyhjennetään ja huuhdellaan jo pellolla. Silloin ruiskutusnesteitä tuodaan mahdollisimman vähän talouskeskuksen läheisyyteen.

Ajoita oikein

Rikkaruiskutuksen oikea aika määritellään rikkojen kehitysasteen mukaan. Riittävästi lehtimassaa, että aineet menevät ”sisään”, mutta toisaalta riittävän varhain, että selvitään pienemmillä ainemäärillä.
Tautiruiskutuksissa oikea hetki määräytyy enemmän aineen mukaan, jos olet valinnut ”suojaavan” aineen eli esim. strobin tai syprodiniliinin, pitää ruiskutus tehdä riittävän varhain, ennen taudin iskeytymistä kasvustoon. Jos taas käytät perinteisiä triatsoleja, ruiskutus tehoaa vaikka kasvustossa olisikin jo havaittavissa taudin jälkiä.

Varo sadetta

Sää puhuttaa meitä aina, mutta erityisesti ruiskuttaminen on säistä kiinni. Hyvään lopputulokseen vaaditaan riittävästi lämpöä. Riittävyys on kullakin teho-aineella erilainen. Pintarikkoihin riittää yleensä alhaisempikin lämpötila, mutta hyvään juuristotehoon pitää rikkakasvin olla aktiivisessa kasvussa ja lämpöä yli 12 astetta.
Sateen soisi kiertävän ruiskutetut pellot, ainakin 2 – 3 tuntia. Tässäkin on ainekohtaisia eroja, mutta kovin runsas sade heti ruiskutuksen jälkeen huuhtoo tehoaineet aivan väärään paikkaan.
Tuulta pitäisi olla alle 5 m/s. Tällainenkin tuuli on melko tuimaa ja varmasti osa aineen tehosta menetetään. Malttamattomat käyttävät ruiskutuksissa ilmavoimaa apunaan. Ilma-avusteiset suuttimet tai puhallintoiminen ruisku auttavat aineen saattamisessa kasvustoon. Systeemisissä tautiaineissa ilma-avusteinen suutin riittää, mutta hienompaa pisarakokoa vaativissa hyönteisruiskutuksissa puhallintoiminen ruisku on poikaa.

Riittävästi vettä

Vesimäärä on yleensä 200 litraa/ha. Sillä määrällä saadaan ”maalattua” kasvusto riittävän hyvin. Jos ruiskutettavaa on enemmän, vesimäärästä haluaisi tinkiä. Pienemmällä vesimäärällä saadaan ahnehdittua enemmän hehtaareja. 150 litraa on vielä toimiva, mutta kun lähestytään 100 litraa/ha ja alle sen, suosittelen puhallintoimista ruiskua tai ainakin ilma-avusteisia suuttimia.
Kun työ on ennalta suunniteltu hyvin ja laitteet toimivat moitteettomasti, on työnteko melkein nautinto, myös ruiskutustyö.

Agronomi Petri Lintukangas, Berner Oy

Lue seuraavaksi