Uutiset

Yleinen

Rovaniemen siemenkeskuksen uusi idätyslaboratorio

Nykyiset metsänuudistamismenetelmät vaativat entistä parempaa siementä ja entistä tarkemmat tiedot mm. siementen itävyydestä.
– Idätyslaboratorion uusiminen tuli todelliseen tarpeeseen, koska jokaisesta siemenerästä on toimitettava asiakkaalle alle vuoden ikäinen itävyystieto, kertoo siemenkeskuksen johtaja Tuula Kenttälä. Idätettävää Rovaniemellä riittää, sillä sieltä toimitetaan siemeniä koko Suomeen Hangosta Inariin.

Laboratorion kapasiteetista kertoo jotain se, että kolme viikkoa kestäviä idätystestejä voidaan tehdä kevään aikana yli 1 000 siemenerälle.

Siemenkeskuksesta lähetettiin asiakkaille tänä keväänä ennätysmäärä siemeniä. Jalostettua siementä lähti Etelä- ja Keski-Suomessa käytettäväksi yli 3 000 kiloa ja metsikkösiementä Pohjois-Suomen tarpeisiin yli 2 000 kiloa. Suurin osa siemenistä meni metsäkylvöihin. Erityisesti metsänhoitoyhdistykset ja metsäpalvelua harjoittavat yritykset käyttävät entistä enemmän jalostettua siementä.

– Taimitarhoilla siemenen laadulle on kovat vaatimukset, yksisiemenkylvöä varten siementen itävyyden tulee olla yli 95 prosenttia. Lisäksi siemenen tulee olla ehdottoman puhdasta, Tuula Kenttälä selventää..

Myös koneellisessa metsäkylvössä siemenen puhtaus on erittäin tärkeää. Heikompaa itävyyttä voidaan metsäkylvössä tarvittaessa kuitenkin kompensoida lisäämällä siementen määrää.

Rovaniemen siemenkeskuksessa on käytössä Suomessa ainutlaatuiset Prevac- ja IDS –menetelmät männyn ja lehtikuusen siemenerien itävyyden ja itämistarmon parantamiseksi. IDS-menetelmässä siemeniä haudutetaan ensin kosteassa, jonka jälkeen ne kuivataan ja lopuksi painolajitellaan veden avulla. Menetelmän hitauden takia käsiteltävät siemenmäärät eivät ole kovin suuria ja sitä käytetään yleensä vain taimitarhakylvöön meneville siemenille.

Prevac-menetelmä perustuu veteen sekoitetun siemenerän alipainekäsittelyyn, jolla rikkoontuneet siemenet saadaan eroteltua pois. Käsittelyä voidaan käyttää myös metsäkylvöön meneville siemenille, koska sillä voidaan käsitellä jopa 2 500 kiloa siemeniä vuosittain.

Lue seuraavaksi