Uutiset

Yleinen

Pöttinger Jumbo 10010 Vetelissä

Kuljetusmatka ei ole lähipelloilta pitkä, mutta kauimmaiset nurmihehtaarit korjataan noin 15 kilometrin kuljetusmatkalta. Pitkäkään matka ei ole suuri haitta noukinvaunulle, kun menetelmä on muuten kustannustehokas.

Peltoa ei ole ollut ostettavissa aivan lähiseudulta, jolloin sitä on pitänyt ostaa kauempaa. Myös uutta peltoa on raivattu ja raivaamista on tarkoitus vielä hieman jatkaa. Kun painavan noukinvaunun kanssa ollaan liikkeellä, on syytä laittaa myös pellot ja liittymät kuntoon.

Ensimmäistä irtokorjuusatoa

Nyt ollaan korjaamassa ensimmäistä satoa noukinvaunulla ja sato tehdään aumaan. Noukinvaunulla ajetaan suoraan auman päälle ja tyhjennetään kuorma samalla eteenpäin ajaen.

Rehu tasoitetaan ja tallataan tela-alustaisella kaivukoneella. Vaikka kaivukoneen pintapaine on pieni, saadaan kokonaismassalla tallattua rehu tiukkaan. Kun noukinvaunulla ajetaan auman päälle, saadaan vielä noukinvaunun painokin hyödynnettyä tiivistyksessä.

Tilava noukinvaunu hankittiin nimenomaan siksi, että siirtoon saadaan tehokkuutta.
– Kun ollaan korjaamassa kaukana olevilla pelloilla pienellä vaunulla, kuormia tulee hieman liian harvoin, toteaa Tapio. Vaunu voisi olla vaikka vielä isompikin, Tapio kuittaa. 10010 Jumbon sallittu kokonaispaino on 31000 kiloa, joten rehukuormaa saadaan periaatteessa liikkeelle 20640 kiloa ja tilavuus on 100 m3, kun DIN -kuutioita on 55, kun varusteeena on Jumbon peräportti.

Tiestöä on myös paranneltu, jotta koko kapasiteetti kuljetuksessa voidaan ottaa käyttöön. Osaltaan kulkua tasoittaa vaunun hydropneumaattinen jousitus ja traktorin jousitus. Turhat hidastelut ahtaiden liittymien vuoksi vievät aikaa ja aiheuttavat myös riskejä. Kylätiellä vastaantulevaa autoa ei voi väistää aivan reunaan.

Räikkä pitää

– Olen ajanut rehua sisään kovallakin nopeudella, mutta yhdistelmä jaksaa karhon kyllä niellä ja rehu on hyvin silputtua, Sampsa toteaa pellolla. Nyt ajoa rajoittaa hieman hapottimien suuttimien vähäisyys, jolloin happoa ei saada riittävästi rehun sekaan, jos tavaraa noukitaan äärirajoilla.

Talvella hankittuun Fendt 936 Varioon oli kertynyt ensimmäisen korjuun aikana 310 tuntia, joten traktori oli kuin uusi. Viime talvena traktorille oli käyttöä melko vähän ja tunnit ovat kertyneet lähinnä keväällä ja nyt rehunkorjuussa.

Menetelmä vaihtui

Teimme aikoinaan monta vuotta pyöröpaaleja ja viimevuosina paalit varastoitiin tuubiin. Se oli toimiva varastointimenetelmä, ja rehu pysyi siinä hyvänä. Kun tuubia käytiin purkamassa syöttöön, ei aukinainen pääkään haitannut säilymistä talvella.
Menetelmänvaihtoa on toki pohdittu moneen kertaan, kun työvoimasta kuitenkin on ollut pulaa korjuuaikaan. Paa­laaminen ja paalien nostaminen kuormaan ja taas purku kuitenkin vaativat paljon työtä, Sampsa pohtii.

Noukinvaunulla saadaan nopeampaan tahtiin korjattua rehua kuin paalaimella ja paalien nostelu jää vallan pois. Kuljettaminen tehdään kuten ennenkin ja tämän jälkeen on varastopaikalla taas yksi henkilö sidottuna kuten paaliketjussakin. Noukinvaunukorjuussa tarvitaan käytännössä yksi työvaihe ja henkilö vähemmän, jotta ketju toimii kunnolla.
Korjuuketjussa, jossa rehu korjataan paaliin yksittäin, muovikustannus vuosittain on melko suuri, mutta tuubilla muovikustannus väheni. Tuubissa tarvittava muovimäärä on vähäisempi verrattuna yksittäispaalaukseen.

– Kaikilla menetelmillä on positiivisia puolia ja jokaisen toki pitää miettiä, miten rehunsa varastoi, kun etuja ja varjopuolia on joka menetelmässä. Vaihdoimme oman korjuumenetelmän kuitenkin nopeassa tahdissa toiseen, kun vaakakupissa painoi työmäärä ja kustannustehokkuus, Tapio, Juha ja Sampsa toteavat yhteisesti.

Tarkka noukin

Tällä pellolla satoa on hyvin, mutta sadoltaan heikompiakin peltoja on saatu korjattua pienillä tappioilla. Pöttingerin 8 -piikkiakselinen noukin ei jätä lyhyttäkään satoa peltoon, vaikka ajonopeus olisi korkea. Silppurille pitää kuitenkin saada tavaraa millä tahansa vaunulla, jotta silpun laatu pysyy tasaisena, koska runsas massavirta ylläpitää lyhyttä silppua.
Vaunuun asennettiin lisävarusteena automaattiteroitus. Terät voidaan teroittaa samaan aikaan kun vaunulla ajetaan tiellä. Se säästää aikaa ja terät ovat aina kunnossa.
Tämä vuosi on kuitenkin ollut hyvä, kun ensimmäinen sato oli yhtä suuri kuin 2009 vuoden sato yhteensä.

Fendtin etuja

– Erityisesti tässä traktorissa miellyttää ajamisen helppous, kun matkaa kuitenkin taitetaan paljon tiellä, mutta pellollakin työn pitää sujua, Juha toteaa. Vaikka ajonopeus on suuri, välitykset ovat sopivat, jolloin moottorin kierrokset voidaan pitää alhaisempina maksimi tieliikennenopeudellakin. Tämä taas säästää polttoainetta ja ajo on leppoisaa. Keskikulutus Fendtissä oli 13 litran luokkaa, Tapio Ylelä huomauttaa.

www.fendt.fi
www.poettinger.at/fi
www.konefarmi.fi

Lue seuraavaksi