Pirkanmaan vientipalkinto 2018 AGCO Powerille

Seppo Pentti

Työkoneiden moottorimarkkinoita valloittava AGCO Power Oy sai Tampereen kauppakamarin ja Tampereen nuorkauppakamarin Pirkanmaan vientipalkinnon 2018.

AGCO Power vie suoraan 75 prosenttia moottorituotannostaan ja asiakkaiden valmistamien työkoneiden mukana Suomen ulkopuolelle päätyy 95 prosenttia tuotannosta. Suurin vientimaa on Ranska, sen jälkeen tulevat Saksa, USA, UK, Ruotsi, Italia ja Brasilia. Suuri osa tuotannosta menee emoyhtiö AGCO:n tehtaisiin maailmalla. AGCO Power Oy:n liikevaihto Suomessa oli viime vuonna 306 miljoonaa euroa.

Lisäksi AGCO Power vie hammaspyöriä, joita käytetään esimerkiksi traktoreiden ja moottorikelkkojen voimansiirroissa. Hammaspyörissä suurimmat vientimaat ovat Brasilia ja Kiina. Lisäksi valmistetaan aggregaatteja, joita viedään lähinnä Afrikkaan.

AGCO Powerin vahva tuotekehitysosaaminen on ollut kriittisessä roolissa, kun eri puolilla maailmaa sijaitsevien omien tehtaiden osaamista on kehitetty.

– Olemme keskittäneet tutkimuksen ja tuotekehityksen Nokian Linnavuoreen, vaikka tuotteita valmistetaan myös Kiinassa ja Brasiliassa. Moottorien kehittämisen haasteet liittyvät päästövaatimusten täyttämiseen, ja siinä haluamme olla edellä säännöksiä. Siksi pidämme tutkimuksen ja tuotekehityksen Suomessa. Haluamme varmistaa muun muassa elektroniikka- ja ohjelmisto-osaamisen jatkossakin, ja siksi perustimme Tampereen tekniseen yliopistoon tutkimuskeskuksen, sanoo toimitusjohtaja Juha Tervala.

Suomen sijainti ei ole paras mahdollinen komponentteja tuovalle ja moottoreita vievälle yritykselle.

AGCO Powerin tehtaalla on panostettu robotteihin jo vuosia sitten. Kuva alkukokoonpanon roboteista.

– Täytyy tehdä asioita fiksummin kuin kilpailijat Keski-Euroopassa. Olemme nostaneet automaatioastetta, robotteja tehtaalla on yli sata. Nostamme tuottavuutta vuosittain. Me emme ole halvin, mutta kun moottorin elinkaarikustannuksia verrataan – polttoainekulutusta ja huoltokustannuksia – niin olemme hyviä. Myös jälkimarkkinointi on tietysti tärkeää. Asiakasta ei saa koskaan jättää yksin.

Tällä hetkellä AGCO:n valmistamissa traktoreissa, leikkuupuimureissa ja muissa työkoneissa on jo 75-prosenttisesti AGCO Powerin moottori.

– Polku on rakennettu, että määrä olisi tulevaisuudessa 90 prosenttia ja jopa sen yli. Tavoite on myös seuraavan viiden vuoden aikana yli kaksinkertaistaa ulkopuolisille asiakkaille menevä vienti.

Vientimyynnissä AGCO Power luottaa omaan voimaan.

– Pääasiassa otamme itse suoraan yhteyden työkonevalmistajaan. Pieni osa kontakteista hoidetaan edustajien kautta.

Kuvassa uusi loppukokoonpanohalli, missä kootaan isoja moottoreita.