Uutiset

Yleinen

Peltosiemen-pakkaamojen valikoima kasvaa useilla uusilla lajikkeilla

Esittelemme uutuutemme loppukesän aikana uusitulla yrityksemme ilmeellä. Halusimme, että näytämme selkeästi siltä mitä teemme ja sellainen on myös lopputulos. Uskomme ilmeemme jäävän tehokkaasti asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme mieleen hyvin ja sitä kautta tavoittelemme ryhmittymämme jo hyvän tunnettuuden paranemista entisestään.

Peltosiemen näyttää olevan ryhmittymänä edelleen kasvun tiellä. Meillä on takana jälleen onnistunut siemensesonki, josta haluamme kiittää lämpimästi asiakkaitamme. Uuteen kauteen käymme entistäkin innokkaammin ja uskomme saavamme vanhojen asiakkaidemme rinnalle paljon uusia voimakkaasti laajentuvan valikoimamme ansiosta. Hyvä lajikevalikoima ei kuitenkaan vielä takaa mitään, sillä meidän tulee jatkossakin palvella asiakkaitamme asiantuntevasti ja joustavasti. Asiakkaitten luottamus pitää ansaita ja siihen pyrimme asiakaslähtöisellä toiminnalla.

Nyt esiteltävien uusien viljalajikkeiden lisäksi valikoimaamme ja palveluamme parantaa huomattavasti öljykasvien siemenkauppa, jossa teemme tiivistä yhteistyötä Raisio Oyj:n kanssa. Siemenmyynnin rinnalla järjestämme viljelijälle kilpailukykyisen öljykasvien tuotantosopimuksen Raisio Oyj:lle. Tämä aloitettiin viime talvena ja saadut hyvät kokemukset sekä viljelijäpalaute antavat aihetta jatkamaan ja laajentamaan toimintaa.

EinarBOR-ohra, Suomen paras

Otsikossa on rohkea väittämä, mutta seisomme sanojemme takana. Olemme koetulosten ja siemenviljelystä saatujen kokemusten perusteella vahvasti sitä mieltä, että lajikkeen ominaisuuksien kokonaisuus huomioiden Boreal Kasvinjalostus Oy on jalostanut parhaan monitahoisen ohralajikkeen, mitä koskaan Suomen pelloilla on viljelty.

Kasvuajaltaan Einar on keskimyöhäinen lajike. Se ei suinkaan ole kaikkein myöhäisin monitahoinen ohra, sillä se on vain 1-2 päivää suosittua Jyvä-ohraa myöhäisempi. Kasvuaikaero aikaisiin Pilviin ja Voittoon on noin 5 päivää. Einar on erittäin satoisa. Mikään tähän asti viljellyistä monitahoisista ohralajikkeista ei pärjää sille sadon tuotannossa. Esimerkiksi mittarilajike Kunnari on noin 7 prosenttia jäljessä Einarin sadosta. Suurin osa 2-tahoisista ohristakin jää sadossa Einarin varjoon.

Einarin korsiominaisuudet ovat huippuluokkaa. Lajike on keskimittainen / hieman pitkähkö ja sen korsi on erittäin luja. Lako-% on vain hieman yli 10 %. Huomionarvoista on, että yksikään markkinoilla olevista 2-tahoisista lajikkeista ei ole korrenlujuudeltaan Einarin veroinen.

Taudinkestävyydeltään Einar on hyvä lajike. Sen kestävyys ohran tärkeintä tautia, verkkolaikkua, vastaan on erittäin hyvä. Rengaslaikkua ja härmää Einarissa on esiintynyt jonkin verran, mutta normaali tautitorjunta riittää myös niiden osalta. Muutkin sadon laatuun vaikuttavat ominaisuudet ovat kunnossa. Jyväkoko on iso ja hehtolitranpaino on erityisen korkea. Monitahoisista ainoastaan Jyvä-ohran hehtolitran paino on ollut merkittävästi Einaria korkeampi. Hyvän laatunsa puolesta Einar onkin erittäin potentiaalinen ehdokas uudeksi Altian tärkkelyssopimuslajikkeeksi.

Einar sopii viljeltäväksi kaikille maalajeille. Se on erityisen viihtyvä lajike ja se on tuottanut kohtalaisen korkeita satoja myös erittäin happamilla mailla. Einar sopii kaikille viljelyvyöhykkeille, mutta erityisesti sitä tullaan viljelemään III-IV –vyöhykkeillä. Ennustamme, että Einar tulee olemaan lähivuosina yksi eniten viljellyistä lajikkeista Suomessa.

QuarnaBOR-kevätvehnä – laatua, johon muut pyrkivät

Sveitsiläinen Quarna-kevätvehnä on todellinen laatuvehnä. Sen kilpailukykyisimmät ominaisuudet löytyvätkin laatupuolelta. Jyvä on iso ja hehtolitranpaino on korkea. Valkuaispitoisuus on erityisen korkea, jopa Anniinan tasoa. Myös valkuaisen laatu on erinomainen ja sitkon määrä ja erityisesti laatu ovat hyvällä tasolla. Myllyjen kokemukset Quarnasta ovat erittäin hyvät ja siksi Raisio Oyj on kaavaillut maksavansa Quarnasta muita lajikkeita parempaa leipävehnän hintaa. Sakolukuominaisuudet ovat Quarnalla jopa Kruunun veroiset.

Myös viljelyominaisuudet ovat Quarnalla hyvät. Quarna on kohtalaisen aikainen lajike, se on vain päivän-kaksi kaikkein aikaisimpia lajikkeita myöhäisempi ja on satotasoltaan niitä hieman parempi. Korsi on kohtalaisen luja ja lyhyt. Taudinkestävyys on melko hyvä eikä Quarnalla ole mitään erityistä heikkoutta tautien suhteen. Quarna sopii kaikille kevätvehnälle soveltuville maalajeille poutivimpia lohkoja lukuunottamatta ja se on tuottanut parhaat sadot savimailla ja liejusavella. Quarna on Suomessa Boreal Kasvinjalostus Oy:n edustama lajike.

VivianaBOR, satoisa uutuuskaura Etelä-Suomeen

Borealin uusi Viviana-kaura on varteenotettava uutuuskaura I-III vyöhykkeille. Se on satoisuudeltaan Belindan veroinen lajike, mutta se on ollut kokeissa Belindaa noin 2 päivää aikaisempi. Myöhäisinä syksyinä kasvuaikaero voi venyä selvästi pidemmäksi, jos lämpösumman kasvu on lopputuleentumisen aikana hidasta.

Korreltaan, jyväkooltaan ja hehtolitran painoltaan Viviana on hyvin samankaltainen Belindan kanssa. Vivianan rasvapitoisuus on varsin korkea ja tässäkin ominaisuudessa se voidaan rinnastaa Belindaan. Taudinkestävyys on niin ikään verrattavissa muihin saman kasvuaikaluokan lajikkeisiin.

Viviana sopii viljeltäväksi kaikilla maalajeilla, mutta se on menestynyt erityisen hyvin multamailla, savimailla ja liejusavella. Multamailla ja liejusavella Viviana on ollut satoisin kauralajike. Vivianan sato soveltuu mainiosti rehuksi, elintarvikkeiksi ja valkokuorisena lajikkeena se käy myös vientikauraksi. Viviana on kilpailukykyinen, kotimainen kauralajike Etelä-Suomen kauranviljelyyn.

Marthe, mallasohrakandidaatti

Marthe on saksalainen Nordsaatin mallasohraksi jalostama 2-tahoinen lajike, joka on jo hyväksytty Suomen lajikeluetteloon. Marthen koemallastukset ovat meneillään ja laajat teollisen mittakaavan mallastuskokeet tehdään tulevalla sadon käyttökaudella. Mahdollinen mallasohraksi hyväksymispäätös tehdään arviolta kesäkuulla 2010.

Marthen viljelyominaisuudet ovat erittäin kiinnostavat ja mikäli lajike mallasohraksi pääsee, tulee sen viljelyala olemaan maassamme varmasti varsin merkittävä. Marthe on mallasohraksi kohtalaisen aikainen, sillä se on esimerkiksi myöhäistä NFC Tippleä selvästi aikaisempi. Marthe on hyvin satoisa. Sen sato on Annabellin tasolla, vaikkakin Marthe on Annabellia aikaisempi lajike. Korsi on kohtalaisen luja, Scarlett, Barke ja Braemar ovat lakoontuneet Marthea enemmän. Laatupuolelta erityismaininnan ansaitsevat korkea lajitteluaste ja hehtolitran paino.

Kauppaantulo

Peltosiemen-pakkaamot tuovat kaikki esitellyt lajikkeet kauppaan tämän vuoden sadosta. Marthea meiltä on saanut pieniä määriä jo kevääksi 2009. Marthen ja Quarnan tuotanto vastannee niiden myyntivolyymia, mutta Viviana ja Einar ovat vielä rajoitetusti saatavana. Varsinkin Einar on lajike, jonka myyntivolyymi tulee tulevina vuosina olemaan hyvinkin suuri. Tämän vuoden sadosta sitä riittää nopeille ostajille

www.peltosiemen.fi

Lue seuraavaksi