Uutiset

Yleinen

Paalaimien osaaja Irlannista – McHale

Turun Konekeskus järjesti keväällä asiakasmatkan maatalouskoneita valmistavan McHalen tehtaalle Irlantiin. Parinkymmenen hengen ryhmä pääsi tutustumaan paalaimistaan tunnetun yrityksen tuotantoon. McHale toki valmistaa muitakin laitteita kuin paalaimia, lähinnä myös heinän käsittelyyn liittyviä laitteita kuten niittokoneita, karhottimia, käärimiä ja paalisilppureita. Vahvassa kasvussa olevan yrityksen tulevaisuutta varjostaa hieman päivänpolttava Brexit. Englanti on McHalen suurin vientimaa ja muutoinkin yrityksen toimitukset Irlantiin ja Irlannista maailmalle kulkevat paljon Englannin kautta.

McHale-paalaimia ja -käärimiä syntyy Irlannin länsiosassa. Turun Konekeskus järjesti maaliskuussa asiakasmatkan tuolle yrityksen Ballinropen tehtaalle. 300 henkeä työllistävä laitos on merkittävä työnantaja alueella.

McHale on laitevalmistajana vielä verrattain nuori toimija. Perheyrityksenä aloittanut ja edelleen sellaisena toimiva yritys sai alkunsa 1970-luvun puolessa välissä, kun McHalen veljeksiä ajoi rahtia perheen kotiseudulta Irlannin länsiosasta pääkaupunkiin Dubliniin. Jossain vaiheessa tyhjänä takaisin päin tulleisiin kuorma-autoihin alettiin pakata käytettyjä traktoreita, joita sitten kunnostettiin ja myytiin eteenpäin maan länsirannikolle. Veljesten isä oli tunnustettu kyläseppä, jonka käsissä rauta taipui ja sen aikaiset maatalouskoneet korjaantuivat. Veren perintöä siis oli, joten veljeksistä kaksi perusti traktoreiden kunnostuksen oheen konepajan. Alun tuotteita olivat paalileikkuri ja lietepumppu. Ensimmäinen käärin syntyi vasta 1980-luvulla, jonka jälkeen yrityksen pääpaino alkoi kohdistua paalaimiin.
Paalainkäärinyhdistelmän kehitys käynnistyi hieman ennen vuosituhannen vaihtumista. Nyt kehitystyön tuloksena syntynyt McHale Fusion -yhdistelmäkone on alansa markkinajohtaja monessa maassa. Irlannin tehtaalla näitä Fusioneita syntyy nykyisin kahdeksan kappaletta päivässä muiden tuotteiden ohella. Yrityksen aikanaan perustaneet kaksi veljestä ovat edelleen mukana yrityksen arkielämässä.

Kotiseudulle tehdas
70-luvulla toiminta alkoi pienessä kylässä, jossa traktoreita kunnostettiin, esiteltiin ja myytiin lähialueen asiakkaille. Samoissa tiloissa polkaistiin käyntiin mainittu konepajatoiminta. Tuotteiden kysyntä kuitenkin vilkastui kiivasta tahtia ja toimitilat kävivät ahtaiksi. 1990-luvun lopulla yritys päätti rakentaa uuden tehtaan läheiseen Ballinropeen, jossa se myös edelleen toimii. Ballinrope on pieni, alle neljän tuhannen asukkaan kaupunki Irlannin länsiosassa, joten McHale on erittäin merkittävä toimija alueella. Yritys nimittäin työllistää siellä tänä päivänä 300 henkeä.
”Brexitin ohella harmaita hiuksia aiheuttaa työvoimapula. Läheiset suuremmat kaupungit houkuttelevat nuorta ja miksei myös vanhempaakin väkeä hieman korkeammalla palkkatasolla”, kertoo tehdasta ja yritystä esittelevä myyntipäällikkö Mike Walsh. ”Työllisyysaste täällä on hyvä. Työttömiä alueella on vain neljä prosenttia.”
Uusi tehdas käynnistyi vuonna 1999 ja sitä on jo laajennettu muutamaan otteeseen. Katettua tuotantotilaa on nyt kolme hehtaaria. Toiminnassa on vahva tekemisen meininki, jo senkin osalta, että yritys pyrkii tekemään kaikki toiminnot itse. Toki alihankkijoilta tulee paljon komponentteja ja koneistusosia. Muutoin koko tuotantoketju suunnittelusta lopputestaukseen hoidetaan saman katon alla. Suunnittelua Irlannin tehtaalla tekee 30 henkilöä. Kyse on usein pitkäaikaisista projekteista.
Viimeaikainen suuntaus osoittaa, että muoviin pakataan entistä enemmän. Sen tiimoilta on nytkin käynnissä tutkimustyötä konekäärinnän nopeuttamiseksi. Suunnittelun ylläpitävänä voimana on jatkuva uudistuminen. Siitä esimerkkinä on tulevaisuuden tuote, W2020-käärin&paalin käsittelylaite. Se soveltuu käytettäväksi niin traktorin takanostolaitteessa, etukuormaajassa kuin vaikkapa pyöräkuormaajassa tai kurottajassa. Yhdellä laitteella onnistuu näin pyöröpaalin käärintä kuin pinoaminenkin peruskoneen nostokyvyn rajoissa.

Myyntipäällikkö Mike Walsh esittelee tässä laserleikattuja teräsosia, jotka sopivat toisiinsa millintarkasti. Yrityksellä on käytössä neljä laserleikkuria ja lisää on tulossa kysynnän kasvun johdosta. Huomaa taustalla olevan polkupyörän asianmukainen väritys. Tässä ainut kuvaotos, joka oli mahdollista tehdä tuotantotiloissa.

Perinteistä konepajatoimintaa
McHale käyttää satoja tonneja terästä viikossa. Se tulee pääosin Englannista, mutta myös SSAB:n terästä käytetään. Leikkeet syntyvät neljällä laserleikkurilla. Vilkkaan kysynnän johdosta yksi laserleikkuri on pian tulossa lisää ja 3D-laserkin on tilattuna. Leikatut teräsosat jatkavat matkaa hitsaamoon viiden taivutuskoneen kautta. Käytössä on myös putkentaivutuskoneita runsaan putkiosien tarpeen johdosta. Hitsaamossa on viitisenkymmentä hitsaajaa sekä kahdeksan robottia. Hitsaus tapahtuu soluissa ja jokainen hitsaaja tarkistaa oman jälkensä. Hitsatut osat jatkavat kattokuljettimilla matkaansa maalaamoon, joka edustaakin alansa uusinta osaamista.
Vuonna 2017 käyttöön otettu maalauslinja maksoi 8,5 miljoonaa euroa. Huikean siisti linja pitää sisällään kemiallisen käsittelyn ennen maalausta. Joitakin osia myös raepuhalletaan ennen kemiallista käsittelyä. Kaikki pohjakäsittelyt tapahtuvat linjalla automaattisesti, kuten myös itse maalaus. Menetelmänä on märkä- sekä pulverimaalaus. Maalaamo toimii nyt Mike Walshin mukaan noin 50 prosentin teholla, joten kapasiteettia on siltä osin tarjolla.
Maalatut osat jatkavat edelleen kattokuljettimilla loppukokoonpanoon, jossa tuotteet syntyvät hitaasti liikkuvalla linjalla. Kokoonpanossa tehdään vain tilattuja tuotteita erittelyjen mukaisesti, joten hyllyyn ei tavaraa valmisteta. Kokoonpanon päätteeksi jokainen paalain ja käärin käy läpi 40 minuuttia kestävän testin. Se koostuu visuaalisesta tarkastuksesta sekä mekaanisesta ”rasitustestistä”. Laitetta käytetään sisätiloissa ulkoisella voimanulosotolla sekä hydrauliikkakoneikolla. Kaikki toiminnot käydään läpi. Kokoonpano työskentelee yhdessä vuorossa, kun taas tuotannon alkupää kahdessa.

McHale ei valmista tuotteita hyllyyn, vaikka tässä niitä on pitkä rivi. Kuvan laitteet odottavat pihalla maailmalle lähtöä. Irlannin tehtaalta valmistuu päivässä kahdeksan Fusion-yhdistelmälaitetta (paalain&käärin). Suomalainen vierailijaryhmä tässä hämmästelemässä valmiiden koneiden määrää.

Mike Walsh (oik.) selvittämässä paalisilppurin yksityiskohtia Tomas Nyströmille Pännäisistä.

Varaosia ympäri maailman
Tehdashallin yhdessä osassa on suuri varaosavarasto. Sieltä osia lähtee ympäri maailman. Kiinaan toimitettavat osat ovat perillä 25 päivän kuluttua ja USA:han matka kestää yhden kuukauden. Varaosahäkin arvo on noin neljä miljoonaa euroa. Tuotannon ja jälkimarkkinoinnin tarvitsemat osat ovat eri häkeissä. Walshin mukaan osien suuren määrän hyllyssä pitäminen on pankkia parempi vaihtoehto eli tuotto on näin suurempi. McHale pitää yksittäisiä varaosia hyllyssä seitsemän vuotta koneen valmistuksen päättymisen jälkeen. Jotain osia voi toki saada vanhempaankin kalustoon, mutta hinta on tuolloin hyllytavaraa kalliimpi.

Tehdashallin yhdessä osassa on erillinen näyttely- ja koulutustila. Siellä on aina esillä tehtaan uusimpia tuotteita. Siellä annetaan myös tuote- ja huoltokoulutusta asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

 

Tuotantolaitos myös Unkarissa
Kovan kysynnän johdosta McHale päätti vuosituhannen alussa perustaa tehtaan Unkariin, jossa ammattitaitoisen työvoiman saanti on vielä toistaiseksi Irlantia helpompaa. 120 kilometriä Budapestistä itään sijaitseva tehdas käynnistyi 2002 ja tänä päivänä se työllistää Ballinropen tehtaan tavoin 300 henkilöä.
Tehdas vastaa valmistustekniikaltaan tämän päivän vaatimuksia. Unkarin tehdas keskittyy tiettyihin McHale-tuotteisiin ja Ballinrope tiettyihin. Unkarissa syntyvät muun muassa merkin paalipihdit ja V6- ja F5000-sarjan paalaimia. Kaikki siellä valmistettavat koneet ja laitteet kuitenkin suunnitellaan Irlannissa.

”Tatu ja Patu maailmalla”, kuten Turun Konekeskuksen Anders Vahtola (oik.) humoristisesti totesi. Epäselväksi jäi, kumpi on kumpi. Juho Luopa on aloittanut äskettäin samaisen yrityksen tuotepäällikkönä vastuullaan juuri taustalla näkyviä koneita. Molemmilla miehillä on jo paljon palveluvuosia yrityksessä. Anders toimi väsymättömänä matkanjohtajana reissun ajan ryhmän singahdellessa paikasta toiseen. Kiitokset siis hänelle myös muidenkin matkalla olleiden puolesta.

Valtaosa vientiin
McHalen tuotannosta yli 90 prosenttia menee vientiin. Paalaimia ja käärimiä viedään 55 maahan. Kiina on jo nyt merkittävä markkina-alue. Sinne laivataan vuosittain yli 300 kappaletta koneita. Lisäksi maahan puuhataan omaa valmistusta. Kaukoidän maista myös Intiaan toimitetaan säännöllisesti Fusion-koneita.
Valmistuksen ohella McHale Groupilla on kaksi maatalouskauppaa kotiseudullaan. Omien tuotteiden lisäksi ne myyvät ja huoltavat muun muassa Massey Fergusonin ja Fendtin traktoreita sekä Manitoun kurottajia. Konekauppa on peruja sieltä yrityksen 70-luvun alkutaipaleelta.
McHalen tietojen perusteella maatalouskoneiden vuosittainen kauppa maailmanlaajuisesti on arvoltaan 80–90 miljardia euroa. Heinänkorjuukoneiden osuus tuosta on noin seitsemän prosenttia. McHale on päässyt jo hyvin sisälle Pohjois-Amerikan ja Länsi-Euroopan markkinoille, kun taas Itä-Eurooppa ja Aasia ovat yrityksen osalta vielä kehitysvaiheessa. Tuotteet ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa. Irlantilaisena yrityksenä toiminta on hyvin ihmisläheistä ja suunnitelmallista. Kahden tehtaan ja 600 työntekijän yrityksen liikevaihto on 200 miljoonaa euroa. Yritys on tasaisen kasvun tiellä, kävi naapurisaaren Brexitissä sitten miten tahansa. Asiakkaiden luottamuksesta kertoo yhden paalainmallin valmistusmäärä. Se on huikeat 5 500 kappaletta, ja lisää syntyy koko ajan.

Suomalaisryhmä poikkesi matkalla myös McHalen maatalouskaupassa. Kone- ja laitevalmistuksen ohella yrityksellä on kaksi konekauppaa Irlannin länsiosassa. McHale Farm Machinery edustaa muun muassa Massey Fergusonin ja Fendtin traktoreita.

 

 

 

Lue seuraavaksi