Uutiset

Yleinen

Onneksi on talvi; auraa ja linkoa tarvitaan

Kyseinen talvikausi taas osoittaa, että kunnon talviakin on vielä. Monelle yrittäjälle se tarkoittaa etenkin taajamissa ja niiden liepeillä pitkiä unettomia öitä, jolloin kolataan teitä ja pihoja. Kolaamisen jälkeen moni aloittaa hiekoittamisen ja tämän jälkeen siirretään lunta. Yleensä erityiskiitoksia töistä ei jaella, vaikka jokainen on helpottamassa liikkumista. Yhden risteyksen siivoaminen ei yleensä montaa minuuttia vie, mutta monelle kanssakulkijalle se on liian pitkä aika odottaa. Autolla tehdään syöksyjä vallien läpi, vaikka hetken odottamisen jälkeen tie olisi auki.

Toimivat, tarkoituksenmukaiset ja tehokkaat työlaitteet ovat lumitöissä erilaiset riippuen kohteista. Jotta auraus saadaan tehtyä ajoissa, kalustovalinnassa on syytä pitää mielessä hoitoalueet.

Kun lunta tulee pitkään ja runsaasti, kaikkia alueita ei ehditä hoitaa ilman tallattua polannetta. Piha-alueilla lunta jää kasoille pitkin pihaa, kun tavoitteena on saada kulkuväylät auki. Jos kulkuväyliä ei aukaista riittävän nopeasti ja ajoneuvot tallaavat lumen tiukkaan, kertyy polanne nopeasti. Ajoissa tehty hoito helpottaa jälkitöitä. Jälkitöissä kuten polanteenpoistossa kuluu myös aikaa ja polttoainetta enemmän kuin lumen siivoamisessa.

Pitääkö lunta pihassa läjätä kasalle, onko hoitoalueella paljon kierrettäviä kohtia jne. Jos näin on, yksi potentiaalinen työlaite on zoomautuva tai kääntyväsiipinen aura, jolloin työlaitetta saadaan levitettyä tilanteen mukaan. Toisaalta vastaavasti saadaan oikealle leveydelle ja kuupassa saadaan siirrettyä isoakin määrää lunta. Kun reunan kanssa ollaan tarkkana, saadaan aurattavaa aluetta hoidettua myös ilman pikku valleja työleveyksien välissä.

Maantieaurana alueaura toimii hyvin. Nyt kun traktoreiden nopeudet ja massat ovat kasvaneet, traktorilla auraaminen on monessa paikassa toimivampaa kuin auraaminen kuorma-autolla. Ketterällä traktorilla saadaan esimerkiksi liittymät aurauksen yhteydessä kätevästi siivottua.

Pohjoisessa linko on yleinen työlaite talvella, kun lunta sataa yleensä paljon. Silloin ainoa toimiva menetelmä siivota väylät, on käyttää linkoa. Monessa paikassa lingotaan metrisessä hangessa. Kuvassa ollaan jo matalilla keväthangilla huhtikuussa. 

Linko sopii myös erittäin hyvin taajamiin. Penkoille lunta ei voida useinkaan heittää, vaan lumi lastataan kuormaan. Lingolla on turvallisempi lastata lunta kuin kauhalla kuormaamalla, koska työkoneen kanssa ei liikuta edestakaisin. Lingolla saadaan myös tiiviimpiä kuormia, kun kuormaan ei jää tyhjiä koloja. Korkeilla laidoilla saatetaan päätyä jopa ylikuormiin.

Aina ei kulkuväyliltä ehditä poistaa lunta. Lumi on saatettu tallata jäätiköksi. Silloin on kätevä käyttää nostolaitteisiin kiinnitettävää työlaitetta, millä saadaan jäätikkö irti. Terä voi olla myös alateränä. Jäätikkö lähtee jossain vaiheessa isompina laattoina, jolloin työssä päästään helpommalla. Kauttaaltaan tiukkaan tallatulla pohjalla, jäätikkö irtoaa muru kerrallaan.

Lue seuraavaksi