Uutiset

Yleinen

Okra jatkoa 3/2018

Pellon peruskuivatuksesta ja sen toimivuudesta pitää huolehtia joka tapauksessa joka vuosi. Piiriojat pitää olla kunnossa kuten myös pellon pinnan kallistukset. Salaojien huuhtelu ei tänä vuonna ollut päällimmäisenä useimmilla mielessä, mutta myös siitä pitää huolehtia. Pekomatin valikoimiin on tullut uusi Xiros-huuhtelulaite, jossa on tärkeänä pidetty laitteen toimivuutta ja huollon helppoutta. Langaton kauko-ohjaus on vakiovarusteena, mutta laitetta voidaan ohjata myös mekaanisilla vivuilla. Puomi taittuu automaattisesti liikkeen alettua kuljetusasennosta työasentoon ja puomissa on zoomi. Vastaavasti kone pakataan päinvastoin työn loputtua kuljettajan ollessa yksillä jalansijoilla. Kärsälle on korkeussäätö ja sivusiirto, jolloin letku saadaan oikeassa kulmassa putkeen. Letkua kelalla on 500 metriä ja syötölle on digitaalinen metrilaskuri, luistonesto ja kone tunnistaa, kun letkua ei enää salaojaan uppoa, jolloin syöttö pysähtyy. Kaikki ohjaukseen tarvittava on kerätty yhteen paikkaan, jolloin työmaa pysyy turvallisena. Vaihtosuuttimet saadaan jemmaan laatikkoon. Nostolaitesovitteinen laite painaa 685 kiloa. www.pekomat.fi

Purmet Oy:n valikoimiin kuuluu salaojien huuhtelulaite, missä runkorakenteena on tukeva perävaunu vesisäiliöllä. Puhdas vesi seuraa tässä vaunussa mukana, jolloin suodattimia ja imuletkuja ei tarvitse joka paikassa olla virittelemässä. Toisaalta kuormaaja voidaan varustaa kaivuvarusteilla, jolloin tukkeutuneet ojanpäät saadaan auki. Puomin päähän voidaan kiinnittää uppopumppu, jolla säiliö saadaan täyteen. www.purmet.fi

Lue seuraavaksi