Okra 2018/9

Seppo Pentti

Muutosvastarinta viljan tuoresäilöntään on edelleen suuri. Monilla karjatiloilla kokemukset ovat hyviä ja niitä on kerätty jo vuosikausia. Kuivaamattoman viljan kauppa on toki lisääntynyt, mutta etenkin tällaisena vuonna epätasaisesti tuleentuneet kasvustot kannattaisi laittaa suoraan myllyyn. Murskan myllyn puhdistuminen on nyt laitettu kuntoon, kun etenkin palkokasvien ja vehnän ja kauran seoskasvustoissa oikea korjuuaika on ollut hieman hankala päättää, kun kasvustot ovat valmistuneet eri tahtiin. Märällä kasvustolla poistopuoli on joskus tukkinut, mutta nyt laippojen väliä kaavitaan puhtaaksi ja tavara liikkuu sujuvammin. www.murska.fi

Suursäkkien aukoja, missä on sulkuluukku samassa, on kätevä laite. Aina ei koko säkillinen kuitenkaan sovi kokonaan paikkaansa, muttei se aina ole tarkoituskaan. Tarjolla on Modulo Bag -suursäkkiteline, johon säkki lasketaan ja josta säkki voidaan vähitellen tyhjentää vaikka kauhaan tai kottikärryyn. Mortti myy myös peruutuskamerat ja RAM-MOUNT-laitekiinnitysjärjestelmät. www.mortti.us

AT-Machinery on aloittanut kanadalaisen Schulten murskainten myynnin. Kyseessä on järeä ammattikayttöön suunniteltu laite. Kasvusto murskataan kahdella terällä, jolloin murskattu tavara purkautuu tasaisesti peltoon. Kyseessä on maailman suurin näiden murskainten valmistaja, kertoo Antti Antila. Laitteen suojaukseen on myös kiinnitetty huomiota ja kuluviin paikkoihin on laitettu kulutuslevyt, jotka voidaan vaihtaa. Schulten murskaimella on lupa kurittaa myös peltopusikoita noin 45 asteen kulmassa lohko ylhäällä. www.atmachinery.fi. 

Tiustech valmistaa luomutiloille suunniteltua Root Stopperia; mekaanista juuririkkojen torjujaa, jolla juuristo nostetaan pintaan kuivumaan. Laite on suunniteltu ja se valmistetaan Honkajoella. Maata kuohkeutetaan ja juuria nostetaan kolmelle piikkiakselille sijoitetuilla siipiteräkultivaattorin terillä, joiden jakoa voidaan muuttaa. Roottoria pyöritetään kaksirivisellä ketjulla ja roottorin piikit heittävät juurimassaa taaksepäin, jolloin se jää pintaan. 2,8-metrinen laite vaatii tehoa noin 80–120 hv ja mahdollisesti etupainot traktoriin. tiustech.com