Okra 2018/13

Seppo Pentti

Konekoski Oy:n toiminta jatkuu vastavirtaan mobiilina, kun useimmat korjaamot haluavat asiakkaan koneen huoltohallille. Yrittäjä Sami Koski on laittanut huoltoauton kuntoon ja asiakkaalle tarjotaan huolto- ja korjauspalvelut kotona. Auto on varustettu tarvittavilla työkaluilla diagnostiikkalaitteilla, millä traktorin saa kuntoon. Mukaan on otettu myös kaasuhitsausvehkeet, koska joskus nekin ovat tarpeelliset. Sami tekee huoltokäyntejä asentaja-Juhon ja isänsä kanssa pitkin Etelä-Suomea. www.konekoski.fi

Agronic onnistui tuotekehityksessä ja tarjoaa etukarhotinta esimerkiksi paalaus- ja noukinvaunukorjuuseen. Yhdellä ajokerralla saadaan kuitenkin tehtyä kahden ajokerran työt, kun karhotin kiinnitetään nostolaitteisiin tai etukuormaimeen. Kuvassa on uusi 6-metrinen muovisormikarhotin WR600, jolla saadaan kaksi 4-metrisen niittomurskaimen karhetta yhteen. www.agronic.fi

Yrjö Tenkanen Oy:n osastolla oli esillä jo taannoin esitelty Agro MASZ -levitysvaunu, millä saadaan leveelleen esimerkiksi kalkki. Edullinen hankintahinta on toki edesauttaa hankintaa, vaikka levitysmäärät eivät olisi valtaviakaan. yrjotenkanen.fi

Ati-teräs Oy oli esillä hiekoitusvaunulla, perälevyllä ja lanalla. ATI:n yksirunkolanassa on kaksi terää, joiden kulmaa voidaan säätää. Työleveys on teräkulmasta riippuen 245-400 senttiä. Ottosyvyyttä säädetään nostolaitteilla ja takapyörällä. www.ati-teras.fi