Uutiset

Yleinen

Nurmet kasvukuntoon

Keväällä on oikea aika laittaa nurmet kasvukuntoon. Talven jäljiltä on monesti nurmikasvustossa tuhoja, jotka olisi syytä paikata. Nurmen kunnosta voidaan huolehtia myös kasvukauden aikana kylvämällä uutta siementä kasvustoon vantaiden kautta tai hajakylvönä.

Kylvökoneet

Nurmea voidaan täydennyskylvää samoilla laitteilla, joilla nurmea yleensäkin kylvetään. Kun nurmisiemen sijoitetaan vantaalla kosteaan maahan, lähelle pintaa, saa siemen otollisen olosuhteen itää.

Markkinoilla on nurmikylvökoneita runsaasti ja niiden ominaisuudet vaihtelevat etenkin vannastuksen suhteen. Markkinoilla on pelkästään piensiemenkylvöön tarkoitettuja laitteita ja laitteita, joilla voidaan kylvää myös viljakasvit. Nämä kylvökoneet toimivat myös kasvukaudella, kun sadonkorjuun jälkeen tehdään niitettyyn sänkeen täydennyskylvöä. Käytössä on lähinnä kiekkovannaskoneita ja leikkaavalla latalla toimivia laitteita. Tärkeää kylvössä on se, ettei uran pohjaa tiivistetä turhaan.

Kylvökoneiden haitta on niiden ”hitaus” töissä. Siemeniä niillä toki saadaan sijoitettua juuri oikea määrä kylvöriviin, jolloin kasvustosta saadaan tasainen.

Nurmijyrät

Markkinoilla olevat He-Van ja Dalbon nurmijyrät tekevät paljon muutakin kuin jyräävät pellon pinnan tasaiseksi. Pitäisi ehkä puhua nurmenhoitokoneista. Tavoitteena näiden laitteiden käytössä on tihentää nurmikasvustoja, vähentää kiviongelmaa ja tasoittaa samalla pellon pintaa.

Nurmijyrien perusajatukset eivät ole uusia. Nurmijyrillä nurmea hoidetaan yhdellä ajokerralla nurmea monella tapaa. Koneen edessä on yleensä hydraulisesti säädettävä lata, joka tasoittaa pellonpinnasta myyrän koloista tulleet kasat. Multa etenkin korkeista kasoista saattaa joutua rehuun niitossa, karhotuksessa tai noukinnassa ja pilata rehun.

Nurmijyriin on yleensä hankittu piikkirikkaäes ja piensiementen kylvölaite. Lanan jälkeen seuraavat piikit. Pystypiikkien on tarkoitus toimia rikkaäkeenä, mutta käytännössä niillä saadaan järjesteltyä pellon pinnassa olevat oljenpätkät ja kuollut kasvusto siten, että pellon pinta paljastuu. Tämä on tärkeä vaihe, koska tällöin kylvettäville uusille siemenille paljastetaan kosteaa maata ja saadaan tilaa. Kun piikkien välit ovat harvahkot, niiden välistä sopii isohkojakin lauttoja kuollutta kasvustoa, jotka rikkoontuvat.

Siemenet hajakylvönä ja rummutus

Piikkien jälkeen kylvetään hajakylvönä paineilman avulla uudet siemenet juuri paljastettuun maahan. Viimeisenä molemmissa laitteissa on maata käsittelemässä jyrärummut. Rummut myötäilevät maanpintaa joustavasti toisistaan riippumatta. Painonsiirron avulla painotetaan rungon painolla myös sivulohkoja, jolloin kaikille kolmelle lohkolle kohdistuu sama massa.
Noin kolmetonniset koneet ovat kevyet vetää, kun ontot rummut ovat tyhjät. Tällöin koneen maata tasaava vaikutuskaan ei ole jäykillä mailla suuri. Kevyillä mailla ja etenkin keväällä, kun maa on kauttaaltaan kosteaa, tyhjätkin rummut painavat maan tasaiseksi. Kun rummut täyttää vedellä, koneen massakin kasvaa.

Siementen syöttölaite

Nurmijyrät soveltuvat piensiementen kylvöön erittäin hyvin, kun varusteena on kylvöyksikkö. Siemensäiliö on koneen päällä takaosassa ja siemenet puhalletaan putkistoa pitkin levityslautasille.

Keväällä pitäisi olla liikkeellä, ennen kuin pellon pinta ehtii kuivua. Tällöin varmistetaan siementen parempi itävyys. Sama vaatimus on ensimmäisen sadonkorjuun jälkeen tehtävällä paikkauskylvöllä.

Nurmijyrän hankintaa voidaan perustella myös kivenkeruun vähenemisellä. Samalla vähenee riski koneiden rikkoontumisesta kivistä, kun niitä painetaan maahan. Roudan pintaan nostamat kivet ovat nurmiviljelijöiden jatkuva riesa.

Kylvö harauksen yhteydessä

Nurmisiementen kylvöä kasvustoon voidaan tehdä myös samalla kun harataan kasvustoa. Etenkin keväällä, kun halutaan paljastaa maan pintaa ja kesällä korjuun jälkeen voidaan nurmi harata. Haraukseen on tarjolla eri jäykkyydellä olevia piikkejä, mikä käytännössä tarkoittaa hellää tai rankkaa muokkausta.

Siementen kylvö hajalevityksenä

Työvaiheita voidaan yhdistää, mikä vähentää pellolla ajoa ja työmäärää. Esimerkkinä tästä on nurmisiementen kylvö samaan aikaan, kun levitetään nurmisadon korjuun jälkeen pellolle lietettä.

Urakoitsijoilla on jo käytössään piensiemen levityslaitteita ja oikeastaan kaikilla sellainen pitäisi olla. Siementen levitin ei lisää koneen painoa, eikä aiheuta kohtuutonta ylimääräistä työtä. Siemenet kun lisää aamulla, niin iltaan saakka voi levittää. Tästä on julkaistu juttu Urakointi Uutisissa 6/2009, sivuilla 6–7 (Juttu löytyy esim. lehtiarkistosta)

Lue seuraavaksi