Uutiset

Yleinen

New Hollandilta uusi portaaton

Tämä on ensimmäinen Suomeen toimitettu esittelytraktori ja toinen on tulossa. Myyntihenkilökunnan koulutus on käynnissä ja samaan aikaan traktori on lähdössä myös kiertueelle asiakkaiden tutustuttavaksi.

– Kiinnostusta on ollut runsaasti, Teijo kehuu.

New Hollandin uuden mallin ergomia on parantunut, kun traktorin ja työkoneen ohjaamiseen tarvittavat hallintalaitteet ovat oikealla kyynärnojan jatkeessa. Erityisen parannuksen on tuonut monitorin sijoittaminen kyynärnojan jatkeelle, jolloin traktorista ulosnäkemistä ei ole rajoitettu. Aiemmista markkinoilla olleista isoista monitoreista on luovuttu, mikä on hyvä.

Selkeä monitori

New Hollandin monitori on selkeä. Monitorin näkymiä ja sitä kautta traktorin toimintoja voidaan ohjata osaltaan koskettamalla. Esimerkiksi hydrauliikan virtaukset voidaan säätää monitorista. Hydrauliikan virtauksia voidaan säätää ja voidaan vaihtaa virtausprosentit ja ajastusta tietylle ajanjaksolle. Monitorin värit selkiyttävät eri toimintojen seuraamista. Vasemmalla esimerkiksi on keltaisella traktorin liikkumiseen liittyvä informaatio.

Kolme ohjaustapaa

Kun halutaan traktori liikkeelle, kytkin pitää muistaa painaa ensin pohjaan. Sähköinen käsijarru vapautetaan ohjauspylväässä vasemmalla olevalla käsijarru-eteen-taakse-vivulla. Sen jälkeen kun käsijarru on otettu pois päältä, voidaan käyttää lisäksi kumpaa tahansa suunnanvaihtomahdollisuutta ilman kytkintä.

Ajosuunta vaihtuu monitoimivipua eteen – taakse siirtämällä. Suunta voidaan vaihtaa myös monitoimivivusta peukalolla keinukytkimestä. Valittu ajosuunta näkyy mittaritaulussa ja kyynärnojan monitorissa.

– Ohjaustavan valinnan tekee kuljettaja työn tai omien mieltymystensä mukaan, kertoo Teijo.

Monitoimivipu palautuu automaattisesti keskiasentoon, kun haluttu nopeus on valittu, tällöin monitoimivivun muut toiminnot ovat kuljettajan käytettävissä ergonomisesti oikealla paikalla. Monitoimivipu sopii käteen kuin hanska.

Kun monitoimivivulla halutaan vaihtaa traktorin suuntaa, käytetään monitoimivipua jarrutus asennossa, joka on päinvastainen asento kuin kulkusuunta. Tämän jälkeen palautetaan monitoimivipu keskelle ja annetaan traktorille ohje liikkua vastakkaiseen suuntaan.

Kun traktori käynnistetään, oletukseksi jää automaattimoodi. Nopeus valitaan joko monitoimivivulla tai ajopolkimella valinnan mukaan. Monitoimivipua voidaan käyttää myös kuten cruisea. Automaattimoodi voidaan ottaa myös pois päältä ja siirtyä manuaalimoodiin tai automatiikka kumotaan kytkemällä voimanulosotto päälle. Tällöin moottorin kierrokset valitaan käsikaasulla ja tämän jälkeen ajopoljin tai monitoimivipu vaikuttaa vain ajonopeuteen.

Nopeusmuisteissa kolme paikkaa

New Hollandin portaattomassa voidaan valita maksiminopeudeksi eteen ja taaksepäin kolme eri nopeusmuistia, jotka voivat olla vaikka tie, piha ja työ -nopeudet. Muisti valitaan tilanteen mukaan ja nopeutta voidaan säätää rullalla peukalolla. Rullan käyttö on kätevää. Nopeus on tarkka asettaa, kun koko ajopolkimen liikerata on ”varattu” säätämään nopeutta valitun muistinpaikan sisällä, vaikka 0–6 km/h -nopeusalueella.

– Eteenpäin on tarjolla maksiminopeus 50 km/h tunnissa saakka ja peruutukseen 30 km/h, Teijo tarkentaa. Mallistossa on tarjolla myös 40:n vaihteisto, jolloin etujousitus on lisävarusteena.

Turvallista traktorityötä

Jos traktorin kaasupoljin vapautetaan, traktori pysähtyy ja traktoria pidetään hydrauliikalla paikallaan 45 sekuntia. Traktori pysyy paikallaan myös kuormalla. Kun kaasua taas painetaan, traktori lähtee liikkeelle. Jos 45 sekunnin aika umpeutuu, käsijarru kytkeytyy automaattisesti ja liikkeellelähtöön edellytetään ohjauspylvään suunnanvaihtimen käyttöä.

Jos kuljettaja poistuu penkiltään, käsijarru kytkeytyy päälle viidessä sekunnissa.

Kun ollaan tiellä liikkeellä, ja ajetaan käsivivulla, traktori pysähtyy huomattavasti nopeammin kuin jalkakaasu ajolla. Poljinajossa säilyy normaali tieajon rytmi paremmin.

Polttoainetaloutta

Portaattomat vaihteistot optimoivat automaattisesti polttoaineenkulutusta, kun nopeuteen ja vastukseen suhteutettuna valitaan sopivin välityssuhde. Traktoria kiihdytettäessä, voidaan myös manuaalisesti rajoittaa maksimikierroksia. Tämän voi tehdä New Hollandissa oikealla sivu – paneelissa olevalla kiertokytkimellä. Jollei kierroksia ole etukäteen rajoitettu, moottorin kierrokset laskevat automaattisesti vähitellen, kun haluttu nopeus on saavutettu.

– Traktori nopeuden ollessa 50 km/h moottorissa ei tarvita kuin 1550 kierrosta. Maksimikierrokset saadaan käsikaasulla, mutta normaalissa ajossa niinkään suuria kierroksia ei tarvita. Moottorin maksimikierrokset ovat 2300, mutta ajossa edes kiihdytettäessä ne eivät nouse koskaan niin korkeaksi, Teijo kertoo.

Moottorin kierroksien laskiessa normaalia maksiminopeutta ei pidä kummoisenakaan, kun moottorin äänet eivät erityisemmin kanna ohjaamoon. Tämä näkyy sitten myös polttoainetaloudessa.

Vakionopeuden ohjaus on käsisäätimessä. Kun painetaan C, tallentuu nopeus muistiin ja kuittaus tulee monitoriin. Vakionopeussäädin on kätevä. Vakionopeussäädin voidaan ohittaa painamalla polkimella lisää nopeutta tai käsivivulla. Vakionopeus poistuu muistista myös painamalla uudestaan C tai koskemalla jalkajarruun.

Monipuolista hydrauliikkaa

Traktorin hydrauliikan tuotto on 170 litraa minuutissa ja yksittäisestä venttiilistä saadaan ulos 140 litran tuotto. Hydrauliikan perusohjaus tehdään sivupaneelista, jossa esimerkiksi tehdään valinta ohjataanko lohkoja kyynärnojan vivuilla vai käännetäänkö ohjaus joystickiin. Joysticilla ohjataan normaalisti kahta venttiiliä, mutta kaksi venttiiliä lisää voidaan ottaa ohjaukseen joystickin kahdella painonapilla. Tällöin kättä ei tarvitse irrottaa juuri lainkaan joystickista, vaikka käytössä olisi enemmänkin hydrauliikan ohjausta tarvitseva laite.

Sivupaneelin perusohjauksia

Sivupaneelissa on havainnollisesti kuvalla esitetty, mitä traktorin toimintoa milläkin ohjaimella ohjataan. Sivu – paneelissa on ohjaus moottorin vakiokierroksille, päisteautomatiikalle, ulosoton automatiikka eli nostolaitetta nostettaessa ulosotto pysäytetään, luistonrajoitin, tasauspyörästön lukko ja lukkoautomatiikka ja neliveto ja nelivedon automatiikka.

New Hollandissa on mahdollista säätää etujousituksen jäykkyyttä kolmeen asentoon. Esimerkiksi tieajossa raskaalla kuormalla, etujousitus pitäisi olla jäykkä, jolloin vältetään traktorin turhaa heilahtelua.

Automaattiohjaus mahdollinen

– Tähän traktoriin ja monitoriin on mahdollista asentaa myös automaattiohjaus. Tällöin pitää ohjaukseen asentaa orbitroli, joka käskyttää signaalin perusteella ohjausta.

– Tässä uudessa mallissa on oikeastaan uutta koko voimansiirto verrattuna aikaisempiin malleihin. Vaihteiston valmistusmaa ei ole Itävalta vaan valmistuskaupunki on Antwerpen Belgiassa, Teijo täsmentää.

www.agritek.fi

Lue seuraavaksi