Uutiset

Yleinen

Mikko Perä ja Ylistaron Koneliike Oy juhlivat 40 vuoden taivalta

Ylistaron Koneliike

Mikko Perä on nimi, joka tunnetaan varmasti ympäri Suomea miehen monikymmenvuotisen konekauppiastoiminnan sekä menestyksekkään tractor pulling -uran ja kahden Euroopan mestaruuden ansiosta. Perä aloitti yrittäjätaipaleensa vuonna 1974, jolloin hän perusti toiminimen Valmet Huolto Mikko Perä ja vuonna 1995 näki päivänvalon nykyinen Ylistaron Koneliike Oy. Ylistaron Koneliike Oy on tunnettu laadukkaista MP-Lift-etukuormaimista, soviteosista sekä työvälineistä, joiden kestävyys ja toimivuus ovat vakuuttaneet alan ammattilaiset jo kahden vuosikymmenen ajan.

Mikko Perä

Mikko Perä on pitkäaikaisen kokemuksensa kautta nähnyt konekaupan ja maatalouden muutokset lähietäisyydeltä. Tämän ansiosta hänen yritystoimintansa on aina tarpeen mukaan muuttunut maailman mukana ja idearikas mies pitää edelleen silmät auki kehitysmahdollisuuksia tarkkaillen. Huoltoliikkeenä aloittanut yritys laajentui aikanaan konekauppaan traktoreiden sekä puimurien myyntiin ja 80-luvulla Perä olikin suurimpia käytettyjen tuontipuimureiden myyjiä Suomessa. Kuvassa Mikko Perä (oik.) keskustelemassa pitkäaikaisten työntekijöidensä Veikko Esalan sekä Petri Häkin kanssa miesten seuraavasta asennuskeikasta.

Huoltotoiminta jäi pikkuhiljaa taustalle ja suurempi muutos tapahtui kun etukuormainten tuotemerkki MP-Lift näki päivänvalon vuonna 1991. Asiakkaiden toiveista alkanut toiminta kuormainten parissa alkoi ensin Ruotsin tuonnin kautta, mutta Mikolla oli jo selkeä näkemys tulevaisuudesta ja ensimmäinen kotimaassa valmistettu MP-Lift-etukuormain valmistui äitienpäivänä 1996.

MP-Lift-etukuormaimissa on koko tuotehistorian ajan näkynyt vahvasti niiden soveltuvuus nimenomaan suomalaisille maatiloille ja urakointikohteisiin. Käyttäjäkokemuksia kuunnellaan hyvin ahkerasti ja tekninen tuotekehitys pysyttelee ajan tasalla tarkan seurannan avulla. Perä päätti jo tuotannon alkuvaiheessa panostaa laadukkaaseen alihankintaverkostoon ja ratkaisun onnistumisesta kertovat useat todella pitkäaikaiset yhteistyösopimukset. Ensimmäiset kuormaimet rakennettiin kurikkalaisen alihankintaverkoston kautta, mutta vuonna 2001 aisastojen ja työvälineiden valmistus siirtyi Ylistaroon.

Pemet Oy

Kuormaimien kokoonpano suoritetaan yrityksen vanhemmissa tiloissa Lakiankujalla ja vuonna 2007 valtateiden 16 ja 18 risteykseen valmistuneissa uusissa toimitiloissa hoidetaan myynnin lisäksi kauhojen hitsaukset. Samoissa tiloissa toimii myös vuokralaisena pitkäaikainen alihankkija Pemet Oy, joka suorittaa siellä kuormaajien ja työvälineiden kokoonpanohitsaukset. Muista alihankkijoista ylistarolainen Palax hoitaa levyosien leikkauksen sekä särmäyksen ja Laihian Levypala suorittaa tarvittavat polttoleikkaukset. Toiminta on kokonaisuudessaan myös logistisesti järkevää, sillä ainoastaan sylinterit toimittava Pematic sijaitsee Etelä-Pohjanmaan ulkopuolella

Suomessa maatilojen määrä on vääjäämättömästi vähentynyt, mikä on luonnollisesti näkynyt myös etukuormaimien myynnin laskuna. Parhaimpien vuosien 350 kuormaimen vuosimyynnistä on tultu hieman alaspäin, mutta Mikko Perän tyylin mukaisesti korvaava tuotanto on löytynyt nopeasti. Tällä hetkellä merkittävä osa myynnistä syntyykin kuormainten soviteosien ja monipuolisten lisälaitteiden ja työvälineiden kautta. Tähän on syynä maanviljelijöiden ja urakoitsijoiden halu tehostaa toimintojaan, jolloin traktorista, pienkuormaimesta, kurottajasta tai kauhakuormaajasta halutaan saada mahdollisimman paljon hyötyä irti monikäyttöisyyden kautta.

Tällä hetkellä MP-Liftillä on tarjota miltei kaikkiin merkkeihin lähes 400 erilaista sovitinta, jotka valmistetaan tilauksesta nopeilla toimitusajoilla. Työlaitteista kysytyimpiä ovat tällä hetkellä paali- ja kanttipaalipihdit sekä asiakastoiveiden perusteella kehitetty yksinkertaisen toimiva kaksoissäkkinostin. Kauhoissa ja pihdeissä näkyy selkeästi traktorien keskikoon kasvaminen ja nyt tarjolla onkin esimerkiksi jo 220 senttimetrin levyinen rehupihti.  Myös tämän tuotteen alkusysäys tuli asiakkaalta, mutta Mikko kertoo kyllä laskevansa tarkoin onko tuotteelle vaadittavaa kysyntää.

Ylistaron Koneliike Oy on perheyritys sanan parhaimmassa merkityksessä. Toiminnassa ovat mukana Mikon lisäksi hänen vaimonsa Pirjo sekä perheen tyttäret ja vävy. Yritys työllistää suoraan seitsemän henkilöä ja alihankkijoitten kautta kokonaismäärä nousee noin 25 henkilöön. Tämänkokoisen yrityksen parhaita puolia on nopea reagointikyky vaihtelevissa markkinatilanteissa sekä joustavuus palveluissa. Muuntautumiskykyä onkin vaadittu runsaasti esimerkiksi myyntitapahtumassa, sillä nykyään selvästi suurin osa tarjouspyynnöistä saapuu sähköpostin kautta perinteisen puhelinkyselyn sijaan. Mikko naurahtaa, että hänen ja vaimonsa iltaharrastus onkin nykyään sähköposteihin vastaaminen, johon saattaa illassa kulua useitakin tunteja.

MP-Lift kuljetuskalusto

Perällä on työmoraali kunnossa myös sähköisessä markkinoinnissa, sillä hän lupaa, että jokaiseen postiin vastataan nopealla aikataululla. Myös omat nettisivut ovat viimeisen päälle ja Perä korostaa, että heidän sivuiltaan löytyy monista sivustoista poiketen myös tarkka ja ajantasainen tuotehinnasto. Sähköistymisestä huolimatta vanhoja hyviä tapoja ei ole unohdettu ja puhelimeen vastataan kuten ennenkin kelloon katsomatta ja kattava varaosavalikoima takaa töiden nopean jatkumisen. Palvelun tasosta kertoo myös oma korkealuokkainen kuljetuskalusto, jolla viedään toimituksia paikalle ja samalla asiakkaan niin halutessa paikalle saadaan ammattitaitoinen asennusryhmä, joka kytkee kuormaimen kiinni muutamassa tunnissa.

Vaikka Ylistaron Koneliike Oy:n toiminnan painopiste on ollut etukuormaimissa ja soviteosissa, on Mikolla luonnollisesti kuitenkin myös traktoririvistö kunnossa. Tarjolla on runsas valikoima hyväkuntoisia käytettyjä työkoneita moneen kokoluokkaan. Mikko korostaa, että viime aikoina suosiotaan ovat kasvattaneet erityisesti kokonaispaketit, jossa traktoriin asennetaan asiakkaan valitsema MP-Liftin etukuormain. Tämä ratkaisu onkin asiakkaalle ehdottomasti kokonaiskustannuksiltaan järkevin ja samalla minimoidaan koneen seisonta-aika.

Ylistaron Koneliike Oy on jo vuosien ajan tunnettu myös laadukkaiden ja vähän ajettujen custom-moottoripyörien kauppapaikkana. Toiminta sai alkunsa traktorivetokisojen sivutuotteena, kun Euroopan reissuilta kotiin päin tultaessa kuljetuskalustossa oli hieman tyhjää tilaa. Myös itse moottoripyöräilyä harrastava Mikko arveli hyväkuntoisille custom-pyörille olevan kysyntää erityisesti varttuneempien motoristien joukossa ja päätelmä osoittautui oikeaan osuvaksi.  Pyörien kysyntä kasvoi nopeasti ja esimerkiksi vuonna 2013 yritys myi 70 custom-pyörää kautta Suomen. Luonnollisesti Ylistaron myymälässä on myös kattava valikoima moottoripyörien lisävarusteita ja tarvikkeita, kuten kypäriä, satulalaukkuja, tehoputkistoja sekä huoltotarvikkeita.

maailmaan reippaalla asenteella. Kulunut vuosi on sujunut kaupallisesti hyvin, vaikkakin talven vähälumisuus vaikutti tietenkin esimerkiksi lumikauhojen kysyntään merkittävästi. Perä toteaa, että uusia toimintatapoja täytyy keksiä koko ajan ja teknisessä kehityksessä on pysyttävä mukana. Perä on ilokseen todennut, että myös nykyajan suomalainen maanviljelijä- ja urakoitsijapolvi on kehityksessä mukana ja tietotekniikan hyväksikäyttö on mallikkaalla tasolla. Huolestuttavana seikkana Perä näkee nykyisen metallialan koulutuksen tason, sillä määrällisesti ja valitettavasti myös laadullisesti alalla olisi parantamisen varaa. Muuten Perä suhtautuu tulevaisuuteen peruspositiivisella elämänasenteellaan ja mikäpä ettei, sillä eihän Ylistaroa parempaa kauppapaikkaa ole vielä edes keksitty.

Lue seuraavaksi