Mepulla kuivaamo kootaan komponenteista

Seppo Pentti

Yläneellä olevan Mepun toimintafilosofiaa on muutettu parin viime vuoden aikana merkittävästi. Tuotannossa on siirrytty modularisuuteen, jolloin kuivaamon kokoa voidaan kätevästi muuttaa suunnittelupöydällä halutuksi. Toinen merkittävä muutos on kolmiulotteinen suunnittelu, jolloin koko kuivaamon rakenne päästään mukauttamaan asiakkaan haluamaan paikkaan. Monesti kolmiulotteinen suunnittelu tuo myös säästöjä, kun ajoissa huomataan välttää kalliit ongelmapaikat. Mepun kuivaamoita myy Lantmännen Agro

Kotimaiset kuivaamovalmistajat ovat kahdessa leirissä. Arskan ja Mepun tuotemerkkejä on omistanut jo pari vuotta sama yrittäjä, kun kanadalaiset luopuivat Mepusta. Kuivaamovalmistus on sopeutunut markkinatilanteeseen. Kotimaan kysyntä pienenee, joten asiakkaita on haettava entistä enemmän ulkomailta.

-Kuivaamoiden suunnittelu modulaariseksi oli aikoinaan iso ponnistus suunnittelulle. Tällöin luovuttiin vanhasta tavasta toimia ja kokonaisuuksien hitsaaminen tehtaalla loppui, Janne Matintalo Mepun myynnistä aloittaa. Modulaarisuus toi monta sellaista etua myyntiin ja tuotantoon, että muutos kannatti. Moduleista suunniteltua ja rakentuvaa kuivaamoa on kätevä tarjota asiakkaalle. Kokonaisuus koostuu komponenteista ja samaa kaavaa noudattavat myös kuljettimet, jolloin asiakkaalle saadaan toimitettua tasapainoinen kokonaisuus. Toisaalta, kun modulit sopivat asennuksessa aina keskenään, on rakentaminen saumatonta.

Etenkin suunnittelussa kannattaa miettiä komponenttien sopimista yhteen ja etenkin kun osat kuljettimen ja elevaattorin välissä ovat kalliita.

3D-kuvantaminen / piirtäminen suunnittelussa on tullut käyttöön 2017 ja se helpottaa huomattavasti hahmottamista. Kun kuivaamoa suunnitellaan, komponentit on mietitty kokonaisuudeksi ja jos esimerkiksi 60 tonnin mallistosta otetaan kuljettimet ja yhteet, saadaan toimiva mietitty valmiiksi kokonaisuus. Tavara kulkee silloin väljästi, kun suunnittelussa on suljettu ongelmia pois.

-Jos asiakkaan toimitus sisältää jotain erikoisempaa, mikä ei modulitoimitukseen sovi, tehdään sitten luovasti yksittäiskappaleita, jotta kokonaisuus on toimiva, Janne kertoo. Ja toki myyntiä tehdessä edelleenkin ollaan suunnittelun kanssa tiiviisti yhteydessä. Jokainen suunniteltu sovituspala on toki tulevaisuudessakin käytössä.

Vaunukuivaamo ulkona odottaa ulkomaanvientiä. Kun otetaan renkaat pois, vaunu sopii kuormaan. Akselin pää lähtee mukana, eikä levennä kuormaa. Kaikki saadaan vakioitua puulaatikoihin, jolloin päästään kuljettamaan. Logistiikan suunnittelu maksaa, mutta hyödyistä päästään nauttimaan aina suunnittelun jälkeen.

Modulit tuotannossa

Moduleita voidaan rakentaa etukäteen, jolloin tuotanto on joustavaa. Toki kuivaamoita valmistetaan asiakastilausten perusteella ja moduleita valmistetaan tilausten perusteella, jolloin asiakkaalle voidaan toimittaa moduleista rakennettu kokonaisuus. Modulien valmistaminen ja pienempien kappaleiden käsittely tuotannon alkuvaiheessa pitää tuotannon selkeänä. Kanadalaisomistuksen aikana Mepun tuotanto virtaviivaistettiin ja tehtaalla materiaali virtaa koko ajan yhteen suuntaan.

-Aikoinaan tehty tehdastilan muutos oli onnistunut, Janne kertoo.

Siemenviljelijöille on tarjolla toimivaa siilotilaa, kun puhdistuvuuteen on panostettu jo suunnittelussa. Kulmat ovat pyöristettyjä, jolloin kulmaan ei jää mitään kiinni. Metallisiilon yksi ongelma on pintaan kondensoituva kosteus, jolloin pintaan tarttuu herkästi roskaa. Siiloa esittelemässä Janne Matintalo.

Modulaarisuus tuo etua myös vientikauppaan, kun kuivaamo voidaan pakata määrämittaisiin paketteihin ja lastata rekka täyteen tavaraa. Kun komponentit ovat systemaattisesti pakattu, vastaanottopaikalla ne voidaan avata kasaamisjärjestyksessä. Kuljetuksen aikana komponentit ovat suojassa ja asiakas saa kuivaamon, missä ei ole lommoja tai muita visuaalisiakaan virheitä.

Modulaarisuuden suuri etu on kuitenkin komponenttien sopiminen yhteen ja kokonaisuuden kasvattaminen asiakkaan toivomaan kokoon. Modulaarisuus antaa mahdollisuuden myös kasvattaa kokoa myöhemmin. Toisaalta modulaarisuus on etu myös esimerkiksi kuivaamon korjaamisessa, jos ajetaan trukkipiikit jostain kulmasta sisään. Pelkän yhden osan vaihtaminen on helpompaa kuin kokonaisuuden korjaaminen.

Puhtautta ja sen ylläpitoa pitää miettiä kaikissa kuivaamon rakenteissa. Pölyä kertyy lähes poikkeuksetta, joten kertyminen hankaliin paikkoihin on syytä estää. Ilman pohjia olevat kaapelikanavat eivät kerää pölyä ja johdot ovat näkyvillä. Tämä vähentää jyrsijäongelmaa. Kuvassa neljän modulin pohja. Kun moduli valmistetaan, kone laittaa valmistuksessa komponenttiin myös koodin ja varaosatoimitus on myöhemmin selkeää.

Lisää kauppaa ulkomailta

Mepulla viennin osuus on kasvanut vuosittain. Projektipäällikkö Lauri Jokela on Mepun suunnittelupuolella ja hän toteaa, että etenkin vientikauppaa modulivalmistus helpottaa huomattavasti. Komponentit saadaan moduleina ehjänä perille, kun kuljetuspakkaukset on mitoitettu tehokkaaseen ja turvalliseen kuljetukseen.

Mepulle metalli tulee arkkeina.

leikataan itse laserilla.

Muotoon leikattua peltiä väännetään kahdella särmäysrobotilla oikeaan muotoon. Särmäysrobotti on automaattinen ja kun koneen makasiini illalla lastataan, kone hoitaa työnsä niin kauan, kun tavaraa riittää. Kiireaikaan yksi mies käy yöllä täyttämässä makasiinin.Komponentteja valmistetaan puskuriin ja puskurista syötetään kasaamista. Puskurissa on pääsääntöisesti ylimäärin valmiita komponentteja, jolloin seuraava vaihe ei keskeydy, vaikka tarve olisi suurempikin.

-Olen suunnittelupuolella ollut jo useamman vuoden. Asiakkaan toiveet poikkeavat silloin tällöin modulirakenteesta ja tällöin katsotaan, mitä suunnittelu saa aikaiseksi, Lauri toteaa. Joskus myydyt rakenteet aiheuttavat enemmän mietintää.

Laurin veli, Erkki Jokela on ollut Mepun vientimyynnissä 10 vuotta ja hän korostaa etenkin viennin tasapainottavaa vaikutusta tuotannolle. Kun kuivaamoita myydään ulkomaille, kilpailu kovenee kun asiakkaalle myydään pitkän elinkaaren tuotteita. Koneita pitää huoltaa ja esimerkiksi Mepun huoltokohteet ovat selkeitä ja rakenteissa on päädytty helppoon puhdistettavuuteen.

Kuivaamoilla on monenlaisia markkinoita. Merkittävimmät vientimaat Mepulle ovat Ruotsi ja Norja, Venäjä, Ukraina, Puola ja Baltian maat. Etenkin Ruotsissa ja Norjassa Mepu on vahvoilla vaunukuivureissa.

Mepun tuotanto tunnetaan erityisesti vaunukuivaamoista. Tuotekehitystä on kuivaamoihin tehty vuosien varrella ja kun aikoinaan esiteltiin K-sarja vaunukuivaamoihin, muuttui paljon kerralla. Silloin muuttuivat poistoilman suunnat, syöttölaitteet vaihdettiin toimimaan taajuusmuuttajalla ja avattavilla pohjaluukuilla saatiin tyhjennysaika nopeutumaan.

Myytyjen kuivaamoiden koko vaihtelee maittain. Kuten toimituksissa yleensä, kotimaan 36,5 m3 vaunukuivurin keskikokokin on kasvamaan päin. Vaunukuivurit ovat toki tilavuudeltaan pienempiä kuin kiinteät kuivaamot. Norjassa esimerkiksi vaunukuivurit olivat pari vuotta sitten 18-20 kuutioisia ja nyt kokoluokka on 24-27 kuutiota.

Rakennetta on hiottu kauan ja tuloksena on helppo huollettavuus. Esimerkiksi syöttötela jos joudutaan vaihtamaan mekaanisen rasituksen vuoksi, se voidaan tehdä. Vaikka näillä on tarkoitus viljaa kuivata, niin paljon ylimääräistä kuivaamoon kulkeutuu polkupyöristä lähtien.  

Kiinteä vai vaunu

Kun asiakas suunnittelee kuivaamoinvestointia, kiinteä kuivaamo mielletään heti isommaksi, koska tilavuuden kasvattaminen ei lisää kustannuksia samaa tahtia. Vaunukuivaamo voi olla toki ykköskuivuri, mutta monesti vaunukuivaamolla haetaan lisäkapasiteettia. Kuivauskaudeksi se laitetaan kiinteän kuivaamon viereen.

Käytettyjä vaunukuivureita kysytään paljon ja niiden hinta on suhteellisen korkea. Käytetty vaunukuivaamo maksaa saman, kuin mitä siitä uutena on maksettu.

-Pitää vielä muistaa, että Mepun K-sarjan vaunukuivaamoa voidaan oikeasti siirtää renkailla ja tehtaalta niitä on hinattu Itä-Eurooppaan saakka, Erkki toteaa.

-Meillä vaunu- ja kiinteää kuivaamon kehitetty rinnan ja molemmat ovat yhtä laadukkaita ja edistyksellisiä tuotteita, Janne toteaa. Janne jatkaa, että kuivaamohankkeissa etenkin kaatosuppiloiden sijoittelu kannattaa miettiä tarkkaan ja siinä auttavat 3-ulotteiset kuvat.

Iso päivitys Latviaan

-Meillä on esimerkiksi käynnissä yksi toimitus Latviaan, jossa vanha asiakkaamme päivittää kuivaamonsa, Erkki aloittaa. Kaksi kiinteää kuivaamoa varastosiiloineen on alun perin hankittu jo noin 11 vuotta sitten. Vanha kuivaamo purettiin pois ja se oli myyty toiselle asiakkaalle.

Latvian kuivaamo oli iso projekti. Kuvassa lastataan Yläneellä kuivaamon pohja- ja kuivaamomodulit, joita on nipussa seitsemän. Alimmaiset harjat ovat integroitu kartioihin.

Kasvanut kuivaustarve tuli, kun aikoinaan ollut 2000 hehtaaria viljelyksiä oli kasvanut 4000 hehtaariin. Jotta kuivaustarve riittäisi, piti kaksi kiinteää RCW-kuivaamoa päivittää yhdeksi jatkuvatoimiseksi kuivaamoksi. 

-Päätöksenteko vei aikaa, kun moni asia vaikutti investointiin ja esimerkiksi yhteydet rahoittajiin ovat tärkeitä. Asiakas on toki yhteydessä rahoittajiin, mutta yhä useammin me olemme aktiivisia ja etsimme asiakkaalle sopivan rahoittajan, Erkki kertoo. Tämä hanke on ollut vireillä nyt useamman vuoden, mutta pari viime vuotta olivat hankalia asiakkaalle ja toisaalta EU:n tukipolitiikka sotkee luonnollista investointitahtia kotimaassa ja myös ulkomailla. Kun kaikki on kunnossa ja kauppa on selvä, toimitus pitäisi olla malttamattomalle asiakkaalle melkein heti.

Erkki jatkaa, että EU:n tukipolitiikka antaa puitteet. Samaan aikaan myyjän pitää tuntea tuote, tukipolitiikka, markkina ja rahoittajien antamat raamit. Rahoittajien kuivaamotuntemus on Suomea etelämpänä heikkoa ja tästä syystä tehtaan on oltava neuvotteluissa mukana.

-Tämä jatkuvatoiminen kuivaamo on yksi esimerkki modulaarisesta tuotannosta. Peruskoneisto on moduleista koottu. Poltin toimitetaan Italiasta ja se sovitetaan järjestelmään.

-Monellahan lämpöä on itsellä jo ennestään tarjolla ja tarvittaessa asiakkaan vanha järjestelmä sovitetaan kuivaamoon. Toisaalta kuivaamoon saatetaan haluta esimerkiksi kaasupoltin, vaikka vanha oma lämmönlähde voisi riittää helppona kuivausvuonna, Janne pohtii.

Mallimerkinnät

Latvian kuivaamon mallimerkintä on C7-172, C tarkoittaa jatkuvatoimista ja ensimmäinen numero 7 tarkoittaa kuivaamon leveyttä eli montako metrin komponenttia on rinnakkain. Isoin asiakkaalle toimitettu on 10-metrinen kuivaamo, jonka kapasiteetti on 150 tonnia kuivaa tavaraa tunnissa. Jälkimmäinen numero kertoo kokonaistilavuuden kuivaamossa.

Kuivaamon koneisto on eristetty ja koneisto seisoo vapaana laatalla. Koneisto on kytketty vanhoihin rakenteisiin syöttö- ja purkupuolella. Mepun jatkuvatoiminen kuivaamo koostuu perinteisistä eräkuivaamon harjoista, jotka kuivattava vilja ohittaa. Ensin kuivaamoa voidaan käyttää eräperiaatteella ja sitten tulee vaihtaa moodi jatkuvatoimiseksi.

Jatkuvatoiminen kuivaamo vaatii uudenlaista ajattelua kuivaamisessa. Koska kuivaamossa on ensin kuivaavat ja sitten jäähdyttävät osiot, valmis tavara voidaan varastoida. Jatkuvatoimista kuivaamoa voidaan ajaa myös siten, että kuivattu tavara jäähdytetään vasta siilossa. Tällöin kuivauskapasiteetti kasvaa.

Perinteiseen eräkuivaamoon verrattuna mittaamisen merkitys korostuu jatkuvatoimisessa kuivurissa. Kuivattavan massan syötön tasaisuus on tärkeää, kun säädöt on saatu kohdalleen. Mepussa käytetään telasyöttöä.

Mepussa käytetään kuivausprosessin seurantaan ruotsalaista Liros-järjestelmää ja kosteusmittaus on kahdessa kohtaa kuivausprosessia. Kuivaukseen on tallennettu erilaisia reseptejä eri kasveille. Tällöin kuivaaminen voi alkaa nopeammin oikealla säädöllä ja tämän jälkeen käyttäjä tekee hienosäädöt. Tällöin päästään nopeasti kiinni oikeaan tahtiin.

Mepulla on käytössä uuni, jossa hyötysuhde on parempi kuin aiemmin. Ilman liikkeet on suunniteltu siten että lämmönnousu on jatkuvaa kuivaamolle päin.

Jyvän kosteuden mittaaminen jyvää rikkomatta on haaste etenkin nopeasti etenevässä prosessissa. Referenssiarvoja vertaamalla päästään riittävään tarkkuuteen.

Kuivaus on tietokoneohjattu ja siinä on etävalvonta. Etenkin alkuun käynnistysvaiheessa prosessin seuranta on kätevä hoitaa etänä, mutta etävalvonta on kätevä aina. Ongelmatilanteessa esimerkiksi anturivika on kätevä blokata pois. Toisaalta turvallisuutta lisää palotunnistusjärjestelmä, joka antaa tiedon ongelmasta jo ennen palamista. Silikonikaapeli on herkkä reagoimaa nousevaan lämpötilaan.

Kuivaamot voidaan varustaa erilaisilla lisävarusteilla. Jatkuvatoimisen prosessiin varusteita saadaan vähemmän. Perinteiseen kuivaamoon verrattuna jatkuvatoimisen haasteena on rikkakasvisiementen poistaminen ja pöly, kun perinteisen kuivaamon kierrätys ja esipuhdistaja hoitavat puhdistusta kierron aikana. Asiakkaan kuivaamoon Latviassa asennetiin kuusi kappaletta imureita, joissa on 22 kW:n moottorit. Imurin perässä on syklonit. Ne suunniteltiin aivan uusiksi tähän kuivaamoon, mutta nyt suunnittelussa niistä tuli osa modulaarista järjestelmää.

Tarjolla on erilaisia polttimia, kuten kaasugrilleissä ikään. Latvian kuivaamoon asennettavan linjapolttimen kaasuteho on maksimissaan 6 MW nestekaasulle laskettuna. Kaasupolttimen tehoa on helppo ja nopea säätää.

Uuden kuivaamon rakentamiseen tarvitaan viisi rekallista tavaraa ja heinäkuussa pitäisi kaiken olla valmiina.

Yksi tällaisten projektien onnistumisen edellytys on, että purettu ja käytetty kalusto hyödynnetään. Kaksi RCW -koneistoa myytiin eteenpäin seuraavalla käyttäjälle, joka taas sai oman kapasiteettinsa riittämään vuosiksi eteenpäin.

-Asennukset Latviassa hoidetaan jälleenmyyjän toimesta ja heillä on siellä ammattitaitoinen porukka tekemässä sitä työtä. Paketti voidaan hankkia sielläkin avaimet käteen periaatteella samoin kuin Suomessa.  

Erkki Jokela vasemmalla kuvassa on Mepun vientimyynnissä ja oikealla . Modulivalmistus helpottaa kuljetuksia. Takana kuivaamon harjamoduli.

Mepulla on ”takapihalla” myös oma testikuivaamo. Kuvassa vasemmalla Janne Matintalo Mepun myynnistä ja oikealla projektipäällikkö Lauri Jokela Mepun suunnittelupuolelta.

Testikuivaamolla päästään tekemään ja seuraamaan kuivausta reaaliaikaisesti lisäanturoinneilla. Yksi hankaluus testikuivaamossa on, kun jonkun sinne pitää tuoda kuivattavaa materiaalia ja sitten ajaa se pois.

Einari-pölykontti on tullut tarpeeseen monelle kuivaajalle. Se on helppokäyttöinen, kun sen saa halutuilla etukuormainsovitteilla ja sen avulla kuivaamon ympäristö pysyy siistinä.