Uutiset

Yleinen

Maviteknikin Hese monitoimilanaksi – Okra 2019

Maviteknik on varustanut Hese-lanan monitoimiseksi. Aina ei päästä muokkaamaan tietä optimaalisessa kosteustilanteessa, jolloin muokattavan materiaalin sekaan voidaan lisätä vettä. Toisaalta vesisäiliöllä varustetulla laitteella voidaan hoitaa tien suolaus samalla ajokerralla kuin lanauskin. Vesihuolto pitää toki hoitaa kuntoon. Lanan päällä olevasta säiliöstä on hyötyä myös painattamisessa. Tonni lisää painoa lanassa ei tiukassa paikassa ole haitaksi. Lisäpainatuksesta ei olisi haittaa ainakaan talvella polanteen poistossa. Lanalle on joka tapauksessa käyttöä myös talvella.

Monia niveliä pitäisi rasvata säännöllisesti, jotta ne eivät väljistyisi. Rasva ajaa myös likaa ja kosteutta pois, joten säännöllinen rasvaus ei ole pahasta. Valtraan on saatavilla lisävarusteena kemiallisella reaktiolla toimivan rasvarin. Tässä yhden nivelen rasvari on asennettu etuakseliin.

AGCO Suomen talvityökonevalikoima laajenee, kun FMG suunnitteli uuden nivelauran heittävillä siivillä. FMG on tehnyt myös vientiponnisteluja koukkulavavaunussa puolustusvoimien kaupan jälkeen ja muutamassa muussakin maassa puolustusvoimissa ollaan kiinnostuneita järjestelmästä. Toki vaunu sopii myös maatalouteen ja kiinteistöhoitoon. Taannoin esitelty pieni lana on saanut kiinnostuneita myös ulkomailla.

Lue seuraavaksi