Manitoun uusi MLT-perhe: Kuljettaja keskiössä

Olli Päiviö

Ranskalainen Manitou Group uudisti MLT-kurottajaperheensä. Vaikka valmistaja puhuu mielellään maatalouskurottajista, niin mikään ei estä käyttämästä niitä myös rakennustyömailla ym. Kyseessä on kuitenkin hyvin varusteltu, parhaimmillaan 40 kilometrin tuntinopeuden omaava kurottajamallisto. Uudessa nyt esitellyssä MLT-perheessä on kaikkiaan yhdeksän mallia erilaisilla voimansiirtoratkaisuilla. Mallisarja on kastettu nimellä NewAg. Suomessa Manitouta maatalouteen myy Hankkija ja MN-Lifttek Oy toimii enemmänkin rakennussektorilla.

Kaikissa malleissa on 40 kilometrin tuntinopeuden antava voimansiirto.

Nyt esiteltyä MLT-kurottajaperhettä suunniteltaessa ja rakennettaessa kaikki parannukset ja muutokset on tehty TCO (Total cost of ownership) mielessä. Koneen eliniän aikaisten kustannusten alentamiseen on tähdätty muun muassa huoltovälejä pidentämällä ja huoltotoimenpiteitä helpottamalla, kuljettajan ergonomiaa kehittämällä sekä polttoaineen kulutusta alentamalla.  Ulkonäöltään uusi mallisto on hieman muuttunut. Entistä pyöreämpi ohjaamo, uudet lokasuojat ja uutta suunnittelua oleva konepeitto antavat uutta ilmettä. Runkoakin on jouduttu hieman säätämään, jotta uusi ohjaamo on saatu istutettua paikoilleen. Runkoja on kahta eri kokoa.

Koska käyttötarkoituksia, työskentelyalustoja ja ajotapoja on useita, tarjoaa Manitou nyt neljä erilaista voimansiirtoratkaisua niin ominaisuuksiltaan kuin hinnaltaankin.  Niistä manuaalinen muunninvaihteisto Powershuttle sisältää neljä vaihdetta ja tarjoaa yksinkertaisimman ja edullisimman vaihtoehdon. Mallimerkinnät ovat MLT 630-105 ja MLT 733-105. Näiden niin sanottujen perusmallien maksimityökuormat ovat 3000 ja 3300 kiloa ja moottoritehot ovat molemmissa 75 kilowattia (101 hv). Nostokorkeudet ovat kuusi ja 6,9 metriä.

Seuraavaksi kehittynein voimansiirtoversio on Poweshift Plus, josta kertoo tyyppimerkintöjen perään lisätty PS+. Mallimerkinnät ovat MLT 635-130 PS+ ja MLT 737-130 PS+. Kuljettaja voi valita manuaalisen ja automaattivaihtamisen välillä. Manuaalinen vaihteiden kepitys (6/3) tapahtuu tuttuun tapaan joystickin plus- ja miinus-napeilla. Molemmilla malleilla pääsee ajamaan 40 kilometrin tuntinopeutta. Tehoja saadaan hieman enemmän kuin Powershuttle-malleissa eli 97 kilowattia (130 hv). Nostokorkeudet ovat lähes samat eli 6,08 ja 6,9 metriä ja piikkeihin voi maksimissaan ottaa 3500 ja 3700 kilon taakan. Powershift Plus -malleissa työhydrauliikasta irtoaa tehoja 150, kun Powershuttle-koneissa jäädään 104 litraan minuutissa.

Ohjaamo on valoisa ja avara, kaikissa malleissa samankokoinen.

Hydrostaatilla mennään

Eivätkä vaihtoehdot tähän lopu. M-Varioshift on kaksiportainen hydrostaatti (0-18 ja 0-40 km/h). Alempi nopeusalue tarjoaa maksimivääntöä alhaisilla nopeuksilla. Nopeusaluetta voidaan vaihtaa vauhdissa.  Näistä kahdesta mallista väännetään tehoa saman verran kuin Powershuttle-koneistakin (75 kW). Myös hydrauliikan tuotto on sama nostokorkeuksien ollessa 5,85 ja kuusi metriä. Kolme tonnia tavaraa saadaan näilläkin siirrettyä. Lisähydrauliikan tuotto on 104 litraa minuutissa.

Aivan uusi vaihtoehto voimansiirrolle on M-Vario Plus. Tähän esiteltiin kolme mallia MLT 635-140 V+, MLT 741-140 V+ ja MLT 940-140 V+. Kyseessä on malliston suurimmat ja tehokkaimmat kurottajat 101 kilowatin (136 hv) tehoillaan. Järein malli nostaa maksimissaan yhdeksään metriin, kun kaksi pienempää tyytyvät 6,9 ja 6,08 metriin.  Kaikkein eniten tehoja vaativat työlaitteet voidaan kytkeä V+ koneisiin, sillä lisähydrauliikasta irtoaa tuottoa 170 litraa minuutissa. Itse M-Vario Plus käsittää yhden ainoan nopeusalueen 0-40 kilometriä tunnissa. Se on toteutettu yhden hydrauliikkapumpun ja kahden hydraulimoottorin auvlla.

Tälle versiolle Manitou lupaa aina optimiväännön, olipa nopeus sitten mikä tahansa. Myös polttoaineen kulutuksen ja melutason kerrotaan olevan malliston alimmat. Näistä asiakas voi sitten valita oman voimansiirtonsa tarpeittensa ja kukkaronsa mukaan.

Moottorivalinta on Deutz ja päästöluokka Stage IV on toteutettu muun muassa SCR-teknologialla.

Yhtenäinen ohjaamo

Ohjaamo on kaikissa koneissa samanlainen. Jo aiemmista malleista tuttu, Manitoun patentoima, tietokonehiirimäisen otteen tarjoava joystick on pysynyt entisellään. Tosin sen

Manitoun patentoima joystick muistuttaa tietokonehiirtä ja on vanha tuttu. Katkaisimia voi nyt siirtää paikasta toiseen ja ne on värikoodattu. Esimerkiksi sininen tarkoittaa hydrauliikan toimintoja.

paikka on siirretty sivukonsolista kyynärnojan jatkeelle. Manitoun mukaan etenkin maataloudessa kuljettaja voi nousta työpäivän aikana satakin kertaa ohjaamoon ja sieltä pois. Silloin mahdollisimman esteettömällä, turvallisella ja vaivattomalla kulkutiellä on merkitystä. Kulkua onkin helpotettu muun muassa kovertamalla lattiaa oven alta. Levennetty askelma ja kaksi uudelleensijoitettua nousukahvaa ovat nekin kulkijalle eduksi.

Ohjaamossa erittäin nerokas ratkaisu on kääntää katon turvarakennelman poikkirautoja eri kulmiin. Ne tarjoavat huomattavan hyvän näkyvyyden sinne minne pitääkin eli taakalle yläilmoihin. Istuin on Grammerin valmistama ja säilytystilaa on lisätty. Vakiona on nyt myös USB-portti. Erikoinen innovaatio ovat paikkaa vaihtavat, omalla mikrosirulla varustetut katkaisimet. Kuljettaja voi sijoitella katkaisimet mielensä mukaan vaihtamalla niiden paikkaa vaikkapa kojetaulusta sivukonsoliin ja päinvastoin. Järjestelmä tunnistaa automaattisesti muuttuneen sijoittelun. Katkaisimien tunnistusta on helpotettu koodaamalla ne eri värein esimerkiksi sininen hydrauliikalle,

Värikoodattuja katkaisimia on niin näytön edessä kuin kyynärnojassa. 

punainen turvalaitteille sekä oranssi voimansiirrolle.

Valoa kansalle

Sekä eteen että taakse saa nyt työkäyttöön kaksi LED-valoa ajovalojen lisäksi. Toinen Pohjolan asiakkaita miellyttävä varuste on lämmitettävä taustapeili, jonka asentoa voidaan säätää ohjaamosta. Jo suuremmissa MLT-malleissa 840 ja 1040 esitelty uusi hydrauliikkajärjestelmä on nyt myös pienemmän pään NewAg-malleissa.

Nyt voidaan automatisoida muun muassa nopea nosto, jossa puomi nousee ja teleskooppi pitenee kuljettajan yhdellä kosketuksella joystickiin. Muistiin voidaan myös tallentaa puomin korkeus ja kauhan asento, jolloin tähän voidaan niin ikään palata automaattisesti. Uusi toiminto on “kauhan ravistus”, joka niin ikään saadaan aikaan yhdellä kosketuksella, eikä kuljettajan tarvitse itse vatkata kauhaa sitkeän maan irrottamiseksi. Ravistustoiminto toki on aktivoitava ensin painonapilla paneelista. Lisävarusteena saa myös järjestelmän, joka antaa puomin laskea pelkän painovoiman avulla. Paluupuolelta otettu öljy käytetään tällöin muihin liikkeisiin.

Moottori on tietenkin nyt rukattu Stage IV -päästöluokkaan. Uudessa NewAg-perheessä valinta on 3,6 litran nelisylinterinen Deutz, jonka päästöjä torpataan pakokaasujen takaisinkierrätyksen (EGR) ja SCR-tekniikan avulla. AdBluen kulutus on noin kolme prosenttia polttoaineen kulutuksesta. Huoltovälejä on kasvatettu. Manitoun mukaan esimerkiksi hydrauliöljyn aiempi vaihtoväli 1000 tuntia on kasvatettu 2000 tuntiin. Voitelua on niin ikään helpotettu keskittämällä rasvanippoja yhteen paikkaan.

Manitoulta kerrotaan, että ensimmäisenä markkinoille tulevat Powershift-mallit ensi vuoden alussa. Siitä edetään sitten vuoden kuluessa hiljalleen huippumalleihin M-Vario Plus.

Ohjaamon lattia on koverrettu oven kohdalta kulun helpottamiseksi.

Kuljettaja voi nyt nähdä ylös nostetun taakan hyvin, sillä suojaritilän poikkiraudat on asennettu eri kulmiin.