Uutiset

Yleinen

Lundberg esitteli uuden konemalliston

Lännen MCE Groupin omistama Lundberg Hymas AB on jo vuonna 1945 perustettu ruotsalainen kiinteistö- ja ympäristöhuollon koneiden valmistaja. Skellefteåssa päämajaansa pitävän yrityksen monitoimikoneet ovat aina olleet yhdistettyjä nopeuteen, ketteryyteen, tuottavuuteen ja ympäristöystävällisyyteen. Nyt Lundbergillä otetaan jälleen merkittävä edistysaskel, kun yritys toi markkinoille viisi 20-sarjan malliuutuutta kokoluokkiin 4–7 tonnia.

Lundberg Hymas

Lundbergin yrityshistoria luo mielenkiintoisen kuvan pohjoismaisen teollisen tuotannon kehittymisestä kasvukausineen ja laskusuhdanteineen 1940-luvulta lähtien aina tähän päivään saakka. Alkuajan metalliverstastoiminnasta Lundbergin veljesten toiminta kasvoi merkittäväksi Volvon alihankkijaksi, joka työllisti parhaimmillaan yli 600 työntekijää. Veljekset myivät toimintansa sijoitusryhmälle vuonna 1969 ja 1970-luvun lopun taloudellisesti vaikeiden aikojen jälkeen yritys on keskittynyt yhdistelmäkoneiden eli monitoimikoneiden valmistukseen. Vuonna 2008 Lundberg sai sinivalkoisen taustan, kun loimaalainen Lännen MCE Group hankki yhtiön omistukseensa tukemaan konsernin kattavaa kaupunki-, infra- ja vesirakentamisen osaamista.

Lundberg Hymas Kvickström

Lundberg sai tämän vuoden alussa valmiiksi koko tuotesarjansa modernisoinnin, jonka kautta koneet kevyimmästä raskaampaan on viety uudelle toiminnallisuuden tasolle. Viime vuoden lopulla markkinoille tuotiin raskaimmat versiot 5220, 6220 sekä 7220 ja nyt päivänvalon näkivät kevyemmät 4120- sekä 4220-mallit. ”Lundberg-koneiden kehitystyössä huomio on kiinnitetty erityisesti monikäyttöisyyteen ja tästä lähtien kaikki yrityksemme koneet ovat varusteltuja CAN-väylällä, mikä mahdollistaa tarkan työ-, kuljettaja- tai työlaitekohtaisten liikenopeuksien ja lisähydrauliikkojen tuottojen ohjelmoinnin koneisiin. Näin koneiden ympärivuotiset käyttömahdollisuudet lisääntyvät ja helpottuvat huomattavasti, mikä näkyy nopeasti käyttäjälle kannattavuuden parantumisena”, kertoo Lundberg Hymas AB:n toimitusjohtaja Max Kvickström.

Lundberg Hymas

Lundbergin tuotteen ovat kautta vuosikymmenten olleet tunnettuja monikäyttöisyydestään, kestävyydestä ja liikkuvuudestaan. Uudistuksissa näistä ominaisuuksista ei ole tingitty ja järeillä koneilla voi lakien niin salliessa ajaa 50 km/h nopeudella. Runko-ohjattuna myös koneen kokoonsa nähden mainio ketteryys tulee usein tarpeeseen varsinkin ahtaissa kaupunkiolosuhteissa. Korkea maavara, suuntavakaus ja pitkä akseliväli tekevät etenemisestä helppoa ja mukavaa myös vaikeissa maasto-olosuhteissa, kuten lumisilla tai jäisillä pinnoilla. Lundbergin koneisiin tutustuttuaan ymmärtää myös hyvin miksi yritys käyttää monitoimikone-nimitystä, sillä samalla koneella sujuvat joustavasti niin auraukset, nostotyöt, harjaukset, niitot, kuormaukset ja hiekoitukset.

Lundberg Hymas ohjaamo

Lundberg uutuus on kokonaisuus, jossa kaikki perustuu pitkänäköiseen tehokkaaseen toimintaan. Ohjaamon ergonomia on hyvin edistyksellistä, sillä työlaitteiden hallinta sujuu yhtä joystick-kahvaa käyttäen. Ohjaamo on myös miellyttävän hiljainen ja näkyvyys on erinomainen myös työlaitteeseen sen joka asennossa. Lundbergin kuormantunteva hydrauliikkajärjestelmä tuottaa juuri tarvittavan tuoton ja hieman ”ylimitoitetun” moottorin ansiosta myös raskaimmat tehtävät, kuten lumen linkous, sujuvat konetta sekä polttoaineen kulutusta säästäen. Keskuspainevoitelun säädöt näkyvät näytöltä ja myös koneiden huollettavuuteen on kiinnitetty erityishuomiota. Päivittäiset toimenpiteet voidaan suorittaa konepeittoa avaamatta ja kaikki tärkeimmät huoltokohteet on sijoitettu helposti saataville.

Lundberg Hymas tehdas

Max Kvickström kertoo, että Lundberg kulkee myös vastuullisuudessa alan eturintamalla. ”Jo pelkkä koneen monikäyttöisyys lisää ympäristöystävällisyyttä, kun samalla koneella voi suorittaa useita eri työtehtäviä. Näin kuormitus, pakokaasupäästöt, melutaso sekä liikennehaitat saadaan minimoitua. Moottoriteknologiassa olemme ottaneet käyttöön tehokkaat, mutta samalla taloudelliset ja vähäpäästöiset 3B-luokan VM-dieselmoottorit”, lisää Kvickström. Samalla myös CAN-väylään perustuva esiohjaus, kuormantunteva hydrauliikka ja tarkat säädöt minimoivat hukkaenergian tuoton ja polttoaineen kulutuksen. Lundberg onkin ansaitusti ylpeä uutuusmalliston kehityksen tasosta.

Lundberg Hymas Lännen Timo Huttunen

Täysin uudistuneen malliston markkinoille saapuminen aiheuttaa aina paineita myös myynti- ja jälkimarkkinointiverkostoille, mutta Lundbergillä valmiudet ovat kunnossa. ”Lunbergillä on Ruotsissa kattava kymmenen eri jälleenmyyjän verkosto ja meillä Suomessa Lännen Centerin myyntiverkosto sekä AGCO Suomen lähes 30 huolto- ja varaosapisteen kokonaisuus pitävät pyörät liikkeellä”, kertoo Lännen MCE -konsernin toimitusjohtaja Timo Huttunen. ”Lundbergillä on myös Norjassa vahva asema, sillä merkin markkinaosuus on noin 40 prosenttia eli jopa hieman enemmän kuin Ruotsissa. Suomessa liikumme toistaiseksi noin 10 prosentin tuntumassa, mutta uuden malliston kautta tulevaisuus näyttää lupaavalta. Palaute asiakkailtamme on ollut erittäin positiivista ja kun asiakas menestyy, myös Lundberg menestyy”, päättää Huttunen.

Lue seuraavaksi