Uutiset

Yleinen

Linkotyötä Ala-Talkkarilla Vuosaaren tunnelissa

Vuosaaren satama on rakennettu siten, että kumipyöräliikenteelle on oma tunneli, josta pääsee Kehä III:lle. Kyseinen 2+2-kaistainen tie edellyttää talvikunnossapidolta hieman poikkeuksellista menetelmää etenkin satamasta poispäin ajettaessa. Toki lunta pitää poistaa tunnelin suulta myös toisesta suunnasta lähestyttäessä.

Yllättävä lumiongelma

Rekkojen perävaunut ja kontit ovat saattaneet seistä satamassa lumisateen ajan ja kun perävaunu tai kontti otetaan kyytiin, lumi ei pressun tai kontin päältä lähde helposti pois. Pienissä nopeuksissa satama-alueella lumi ei varisi pois, mutta kun tunneliin ajettaessa vauhti kiihtyy alamäkeen, lähtee lumikin liikkeelle.

– Heti tunnelin suulla on hieman lunta. Lumimäärä tien reunalla lisääntyy pidemmälle mentäessä ja juuri ennen tunnelin keskivaiheilla ”notkopaikkaa” on lunta yleensä eniten. Lunta kuitenkin riittää lastattavaksi vielä vastarinteessäkin, kun lähestytään tunnelin suuta, kertoo Tapani. Osaltaan kiihtyvän vauhdin lisäksi lumen irtoamista herkistää tunneli. Rekat ovat kuin tappeja putkessa. Tunnelissa käy koko ajan melkoinen tuulenhuiku ja lumi irtoaa entistä herkemmin pudotakseen sitten maahan.

– Olen nyt ollut kolmena talvena siivoamassa lunta tunnelista ja hommasin lingon nimenomaan kuormausta varten, jota tehdään Vuosaaressa, Kehä I:llä ja Kehä III:lla. Tien ylläpitohan on Vuosaaressa Tiehallinnon ja käytännössä pääurakoitsijan Destian aluetta ja olen täällä vain tekemässä töitä, kun linkousta ja kuormausta tarvitaan, Tapani kertoo.
Linkon välivarastointipaikka, tukikohta on  Vuosaaressa väliajat. Se täällä on hyvä, että varastoaluekin on kameravalvottu, jolloin koneet eivät huku, Tapani kehuu.

Kaista kerrallaan

– Vähästä lumesta tunnelissa ei ole haittaa, mutta 11 metriä leveä tunnelikin täyttyy reunoilta, kun kuorma-autojen päältä tielle pudonnutta lunta aurataan sivuun. Ajokaistat pysyvät auki pitkään, mutta tunnelissa pitää olla myös kulkukelpoinen turva-alue kaistojen molemmin puolin. Kun lunta on kerääntynyt liikaa, siivotaan lumet pois kaista ja kaistanreuna kerrallaan. Turva-alue tarvitaan, jotta onnettomuustilanteessa päästään ajoneuvojen ohi kävellen ja tarvittaessa, jos ajoneuvo sammuu tai onnettomuustilanteessa tunnelista, voidaan turvallisesti liikkua poistumispaikalle.

– Tunneliin ei saa mennä lumitöihin ilman ennakkoilmoitusta liikenteen ohjauskeskukseen. Liikenne ohjataan keskuksesta käsin kulkemaan toista kaistaa ja toinen kaista on työn alla. Tai oikeastaan siivottavana on yleensä vain tunnelin reunoista yhden ajokerran leveys, Tapani kertoo.
Tutkat valvovat liikennettä ja kun meillä on kaista käytössä puhdistuksen alla, siellä voidaan myös peruuttaa. Jos peruuttaa liikennöitävällä kaistalla, pysähtyy koko tunnelin liikenne, Tapani kertoo, joten tarkkana pitää olla.

Ei tarpeetonta häiriötä

Linko on oikeastaan ainoa toimiva laite, jolla lumi saadaan puhdistettua tunnelista häiritsemättä enemmälti muuta liikennettä. Linko on myös turvallinen, kun molempia kaistoja ei tukita kuormauksessa. Lumi puhalletaan tunnelissa kuorma-auton lavalle, joka ajaa lingon edellä. Lumen linkoaminen kuormaan pakkaa lumen tiukkaan, jolloin kuormia ei tule yhtä paljon kuin kauhalla kuormattaessa. Lumi kuljetetaan pois lähialueelle, jolloin toista autoa ei tarvita lastauksessa.

Pienet tauot lastauksessa käytetään hätäpoistumisteiden siivoamiseen lapiolla. Aura kun on heittänyt lunta tukkimaan kulkureittiä ja lumi pitää lapioida pois oven edestä. Lapiointi tarjoaa pienen tauon linkoukseen, kun hätäpoistumistie on 100 metrin välein.
– Minulla ei ole pidempiaikaista sopimusta linkotyöstä, vaan työ on tuntihintaista ja tilauksen mukaan. Linkous tunnelissa limittyy muiden lumitöiden kanssa yleensä sopivasti. Tehdasalueet, joita hoidetaan Mäntsälässä, ovat hoidettava normaalisti lumisateen jälkeen. Tämän lisäksi tehdään myös lumenajoa. Tunnelin linkous taas on yleensä useamman päivää myöhemmin kuin lumisade.

Linko kovilla

Lingolla on tunnelin puhdistustöissä kaksi ”nojauskulmaa”. Tunnelin ajorata ei ole ulotu seinää saakka, vaan ajoradan reunassa on kivikoroke ja sen takana suoja-alue. Kun tunnelia puhdistetaan vasemmalla kaistalla, ajetaan seinän vieressä linko kallellaan. Tällöin lingon pohja nojaa kiven kulmaan koko ajan ja kuluttaa nopeasti pohjaterää. Alempana oleva kulma taas nojaa asfalttiin. Kun siirrytään ajoradan puolelle, nojaa linko vasemmasta kulmastaan reunakiveen. Lingon reunoihin on lisätty kulutusteräksestä putki, joka suojaa lingon runkoa.

– Kun linko nojaa asfalttiin tai kiveen, kuluvat terät nopeasti, sille vain ei voi mitään, muistuttaa Tapani.
– Lingon normaalin kulumisen ymmärtää vielä hyvin, mutta suurempia hetkellisiä ongelmia tuovat vaikka rautalangat, vaijerit ja muu tavara, joka kietoutuu linkoon. Yhdet sitkeät haalarit ovat olleet hetken kietoutuneena akselin ympärille ja lingossa oli tovin pieni tasapaino-ongelma, Tapani nauraa.

Tällainen linko on ehdoton sijoittaa etunostolaitteisiin ajosuunnassa eteen tai taakseajolaitteissa taakse, jolloin kuljettaja näkee ajosuunnassa, mitä työkohteella tapahtuu.

www.ala-talkkari.fi

Lue seuraavaksi