Uutiset

Yleinen

Liete peltoon hinattavalla PEL-tuotteen levittimellä

– Meillä oli ilmeisesti samaan aikaan idea mielessä paikalli­sen kotieläintilallisen Lukkarisen Antin kanssa, Jussi Lappalainen PEL-tuotteella kertoo suunnittelun käynnistymisestä. Sattumalta asia vain tuli puheeksi, kun molemmilla oli tarve kehittää toimivaa laitetta.
– Vuodessa levitän oman karjan lietettä noin 4000 mottia 75 peruslohkolle ja tuohon päälle on sitten tarkoitus lisätä urakointia. Tällä hetkellä tärkein urakointityö on kuitenkin paalaus ja käärintä, jolla on tällä seudulla kysyntää, Antti esittelee töitään.

Käyttäjän tarve ja kaupallinen näkökulma

– Meillä oli toki mielessä kaupallinen tuote, ja asiakkaalla oli tarve saada liete levitettyä käteen sopivalla kalustolla. Antin kanssa kehittely lähtikin luonnikkaasti liikkeelle ja pari vuotta tätä on tässä nyt laitettu pakettiin, Jussi kertoo. Toissa vuonna pohdittiin ja tehtiin koneen perusrakennetta, testattiin lautasrakenteita ja sommiteltiin lopullisesti koneen rakenteet. Viime kesä koeajettiin konetta käytännössä.

– Kun ajatellaan markkinoita ylipäätään, niin monen kotieläintilallisten kannalta idea tuntuu mielenkiintoiselta, kun lietevaunuja on paljon, mutta niiden rakenteisiin ei voi kiinnittää raskasta levitintä, pohtii Mikko Lappalainen.

PEL-tuote tunnetaan maanmuokkaimistaan mutta ehkä parhaiten Kivi-Pekka -kivenkeräyskoneistaan. Kivenkeräyskoneiden kokonaismarkkina ei Suomessa enää merkittävästi kasva. Toki tilakoon kasvu lisää kivikoneiden käyttöä, kun käsin kiviä kerätään yhä harvemmin. Peltojen peruskunnostusta tehdään kuitenkin säännöllisesti, jolloin kiviä kerätään samalla.

– Tienkunnostuksessa meidän laitteita on käytössä vakituiseen useampia, Jussi kertoo. Useimmiten karhulla nostetaan penkat tielle, josta kerätään turpeet ja kivet pois, jolloin lumiauran penkalle heittämä kiviaines palautuu takaisin tien rakenteeksi.

Levitin vanhaan vaunuun

– Parasta tässä laitteessa on se, että sen voi kytkeä vanhaankin lietevaunuun kuten minulla, kertoo Antti. Levitys onnistuu kuten vaunussa kiinni olevilla levittimillä ja jopa paremmin. Painoa ei levittimestä tule vaunulle käytännössä ollenkaan, Antti kuvailee.

– Siirtoajossa kun levitin elää omaa elämää, siitä ei tarvitse välittää lainkaan, toteaa Antti. Nyt ei ole enää tullut edes mieleen, että miten levitin seuraa perässä, kun ensimmäisillä kerroilla totesi, että levitin seuraa siististi vaunun jälkiä. Jos vaunun kanssa on aiemmin sopinut, niin nyt sopii samoista paikoista myös levittimen kanssa. Ja levittimen kanssa on kuitenkin mahdollista vielä ajaa samaa nopeutta kuin pelkällä vaunulla, Antti esittelee.

Pakko-ohjautuva

Siirtoajossakaan levitintä ei tarvitse ottaa pois, kun levitin seuraa nätisti vaunun liikkeitä. Levittimen ja vaunun välissä on pakko-ohjaus. Kun vaunun ja traktorin välinen kääntymiskulma määrittää mikä on vaunun ja levittimen välinen kulma, voidaan yhdistelmällä peruttaa sujuvasti junana.

Puhtaassa lietteensiirrossa levittimen voi toki irrottaa, jolloin riski vahingoista vähenee onnettomuustilanteissa. Levitin on kiinni parilla tapilla ja tämän jälkeen pitää irrottaa myös lieteletku ja hydrauliikka.

Kiekkovantaalla

– Vannasrakennetta mietittiin pitkään, mutta päädyimme suurihalkaisijaiseen kiekkoon, jotka ovat jousitettu kumivarsilla kuten lautasmuokkaimessa lautaset. Kiekot liikkuvat pareittain.
Etenkin kivisillä mailla pitää liete saada maahan, ilman että nostetaan kiviä maasta. Nurmella tuo rakenne toimii hyvin, mutta traktoriin ei kuitenkaan tarvita tehoa ylimäärin eikä työleveyttä tarvitse kaventaa. Aina kun vantaalla siirretään maata, vetovastus kasvaa ja samalla rikotaan nurmea, Jussi pohtii.

Kiekkolevitin on kompromissi, mutta perusteltu kompromissi. Kiekkolevitin toimii kaikissa olosuhteissa ja kaikenlaisilla maalajeilla, mutta myös Savon kivisillä ja pienillä lohkoissa, jossa on paljon nurmea.

Jussi jatkaa, että aivan kaikkea lietettähän ei tarvitse saada maanpinnan alle, kun avataan vain väylä, mistä liete pääsee imeytymään maan sisään. Kaksikiekoisilla ratkaisuilla voitaisiin lisätä uran tilavuutta, mutta samaan aikaan vaaditaan lisää vetotehoa. Yksikiekkojärjestelmä toimii kuitenkin varmemmin kaikissa olosuhteissa.

Kun liete sijoitetaan peltoon, se antaa pelivaraa levityksen ajankohdan valintaan. Aivan pakko ei ole aina saada keväällä lietesäiliötä tyhjäksi, kun lietettä voi levittää vielä kesälläkin. Lietteen sijoittaminen antaa kasvukaudelle aivan toisella tavalla peliaikaa, eikä koko ajan tarvitse olla liikkeellä hampaat irvessä.

Koeajot vaihtelevissa olosuhteissa

– Olen viime levityskautena koeajanut uutuutta mahdollisimman erilaisissa olosuhteissa, jotta olemme nähneet, miten se toimii, Antti kertoo.
– Kun liete saadaan levitettyä siististi nurmeen, ei nurmea tarvitse kyntää ja säästyy työvaiheita, Jussi muistuttaa.

Ekonomiaa

Periaatteessa hinattava levitin tarkoittaa sitä, että perinteiseen lietevaunuun, uuteen tai käytettyyn kytketään yksi hinattava laite lisää. Tämä hinattava laite hoitaa lietteen levityksen
Kun vanhaan tai uuteen vaunuun halutaan lietteen multaava tai sijoittava levitinyksikkö, voidaan valinta tehdä vaunumerkistä riippumatta. Laitteen ominaisuudet toki voidaan hyödyntää parhaiten kevyissä vaunuissa, joissa itse vaunuun ei ole rakennettu tukevuutta parantavia rakenteita.

Rungollisissa vaunuissahan levitin on mahdollista kytkeä vaunun nostolaitteisiin. Laite voidaan toki asentaa ajettavaan lieteyksikköön tai Agromiljö-tyyppisten vetoletkumenetelmän levittimiksi, kun nivelpisteiden paikkoja muuttaa.

Jos PEL-tuotteen hinattava levitin kytketään vahvarunkoiseen vaunuun, johon levitin voitaisiin kytkeä nostolaitteisiinkin, on vaunu ”ylijäreä”. Tällöin mukana on jo turhaakin painoa, joka paino olisi voitu hyödyntää paremmin isommalla säiliöllä. Periaatteessa optimaalisin yhdistelmä saadaan, kun levitinvaunu kytketään kevyeen vaunuun, jolla liete aiemmin on levitetty hajalevityksellä.

Hyvä palaute

– Nyt kun laite oli esillä Jyväskylän näyttelyssä, siihen suhtauduttiin positiivisesti. Jopa paljon urakoivat tulivat juttelemaan. Olipa joukossa 3 -akselisten vaunujen omistajia, jotka olivat kiinnostuneita levittimestä. Akselimassat kun tuppaavat nousemaan lisää, kun laitetaan vielä raskas levitin vaunun nostolaitteisiin kiinni, Antti kuvailee.

Sijoitetaan liete

Lietteen pintalevityksestä ja äkeellä multaamisesta olisi joka tapauksessa vähitellen luovuttava, kun liete on kuitenkin arvotavaraa. Ravinteet kannattaa säästää kasvien käyttöön ja lietteen hajuhaitta varoittaa aina rahan haaskauksesta.

Ja vaikka eivät naapurit ja pellonvuokraajat sitä ääneen sanoisi, ei lietteen hajusta pidetä. Naapuruussuhteet ja vuokrasuhteet kannattaa varmistaa lietteen oikealla käsittelyllä. Lietteen sijoittaminen tai multaaminen on kuitenkin kaikkien osapuolten etu, vaikka se tarkoittaakin pienempää työleveyttä ja enemmän ajometrejä hehtaarilla. Vastaavasti ajonopeutta on mahdollista useimmiten nostaa.

Joustavuutta levitykseen

Monella kotieläintilalla lannan määrän kanssa on ongelmia ja lietteen sijoittaminen kasvustoon on joustavin tapa saada liete hyötykäyttöön.
Jos vaikka kolmasosa pellosta onkin viljalla ja sitä varten tuo ala hieman väkisin kynnetään ja kuohkeutetaan vain lannan takia, on lanta aiheuttanut paljon kustannuksia. Kun liete sijoitetaan nurmelle ja viljalle, päästään pidempiaikaisiin nurmiin, joissa on koko kasvukauden ajan maksimikasvu. Tarvittavat ravinteen peltoon saadaan aina sadonkorjuun jälkeen, kun ilman ravinteita nurmikaan ei kasva.

Ei painonsiirto-ongelmaa

Jos ja kun useimmiten levitin on vaunun perässä nostolaitteissa, se on omiaan keventämään traktorin vetäville pyörille tulevaa painoa. Tämä aiheuttaa ongelmia etenkin mäkisessä maastossa. Monesti, kun lietevaunuun asennetaan multain nostolaitteisiin, joudutaan teliä siirtämään taaksepäin, muuten vaunusta tulee takapainoinen.

PEL-tuotteen ratkaisussa on vältetty levittimen painon normaalisti vaunulle tuomat ongelmat. Kun PEL-tuotteen 8-metrinen levitinyksikkö kulkee omilla pyörillään, ei vaunun painopiste muutu, kun levitinyhdistelmän paino on omalla akselillaan. Tällöin liikkuminen pehmeässä on sujuvampaa.

Antti muistuttaa, että täälläkin on paljon pehmeitä paikkoja kallioiden välissä notkoissa, jolloin nurmen kyntäminen aiheuttaa ongelmia. Nurmi kantaa koneet, mutta kynnetyllä pellolla ei enää kantavuutta olekaan.

– Suopellolla kun levitettiin lietettä, niin hinattavalla levittimellä yhdistelmä vielä kulki. Jos levitin olisi ollut vaunussa kiinni, olisi painoa vaunun takapyörillä ollut luultavasti liikaa. Levitin seuraa joka tapauksessa pinnalla, jos vaunu vain menee pehmeästä läpi. Eikä nurmella ole missään tapauksessa syytä ajaa raskaalla kalustolla, niin että peltoon ajetaan raiteita. Tällä kalustolla selviää kyllä, kun liete sijoitetaan kasvavaan nurmeen ja nurmi kantaa yhtenäisenä mattona, Antti kertoo kokemuksistaan.

Tasaus mullokselle

Lietteenlevitin varustettiin tasauslanalla. Sillä saa kynnöspellon maamassat tasattua lietteen levityksen jälkeen. Aivan pehmeimmillä mulloksilla pitää lanat nostaa ylös, jotta maa ei lähde laattana mukaan.

– Kun pelto tasataan, voi normaaleilla levitysmäärillä kävellä pellolla jo kohta lenkkarit jalassa, Antti kehuu. Ja kun lietteenlevityksen yhteydessä nurmeenkin on säädettävä lana käytössä, saadaan sillä tasaiseksi myyrien tekemät kasat.

Työn säästöä

Jos levitetään hajalevityksenä, toinen traktori joutuu olemaan jatkuvasti valmiudessa, jotta liete saadaan heti levityksen jälkeen mullattua. Multain säästää tällä tavalla yhden ajokerran ja yhden henkilön päivystyksen työmaalla.

– Minullakin on kaksi kolmasosaa pelloista vuokramaita, joten mukavampi sijoittaa liete on kylällä asumusten vieressä heti maahan, kuin pintaan levittää. Eikä se omallekaan taloudelle huonoa tee, että saa irti lietteestä parhaan mahdollisen hyödyn. Lietteenlevityksen tekeminen kerralla kunnolla ei kuitenkaan vaadi kohtuuttomasti enempää aikaa, eikä aiheuta kohtuuttomia kustannuksiakaan pitkällä tähtäimellä, Antti pohtii.

Koneenrakennus-kokemusta

– Sen ainakin olemme alusta saakka oppineet, että kun laitteita tehdään, niin rakenteiden lujuudessa on turha tinkiä. Se vasta kallis kone on, jota pitää käydä maailmalla takuukorjaamassa. Kun noin puolet kivikoneistakin viedään ulkomaille, pisimmillään Australiaan ja Etelä-Afrikkaan, niin sinne ei huonoja koneita kannata lähettää, Mikko vakuuttaa.

Ja kun tehdään lujia koneita, ei pintakäsittely saa olla yhtään huonompi. Maalauksessa tai pintakäsittelyssä olisi helppo oikoa, mutta PEL-tuotteen valmistamat kaikki koneet hiekkapuhalletaan. Tällöin saadaan kylmävalssattujen peltien pinnasta öljy pois ja paksumpi rauta muuten puhtaaksi. Tämän jälkeen maali pysyy pinnassa ja koneen ulkonäkö pysyy siistinä vuosia.

– Vaikka olemme valmistaja, otamme koneita myös vaihdossa. Emme kuitenkaan ota kuin kivikoneita ja lautasmuokkareita, jotka ovat omaa alaamme. Kivenkeräin vaihtokoneista suuri osa kiertää Rantasalmen kautta. Tällöin kunnostamme koneen ja annamme sille vuoden varaosatakuun vaikka kone olisi 80-luvulta. Kun koneet kunnostetaan, katsotaan koko kone läpi ja kulutusosat uusitaan. Kunnostettu kone menee kyllä kaupaksi, etenkin kun asiakas tietää, että kone on laitettu kuntoon, Jussi esittelee.

Teemme myynnin ja markkinoinnin itse, kun nämä ovat kuitenkin erikoistuotteita, jolloin myynti ja koulutus hoidetaan asiakkaalle loppuun saakka itse. Hoidamme itse myynnin itse muualla, mutta Lapissa myyntiä hoitaa Lakkapää, Mikko esittelee.

– Meillä tehdään laitteita, jotka joutuvat kovaan käyttöön, mutta ne kestävät silti. Tarvittavat varasosat löytyvät täältä meidän varastosta ja ne saadaan toimitukseen nopeastikin, Mikko lupaa.

www.pel-tuote.fi

Lue seuraavaksi