Lepaa 2/2018

Seppo Pentti

Stark esitteli mallisarjaan kaksi pienempää u-auraa patentoidulla Relaxilla, joita auroja ovat kaivanneet pienten kiinteistökoneiden käyttäjät. Relax-laukaisumekanismin etu on nopeus, keveys ja toimintavarmuus säästä riippumatta. Sarjan pikkupäähän on tehty uusiksi kääntörunko ja siipirunko. Myös runkosovitteet ovat hieman pienemmät kuin isoissa koneissa, jotta työkone saadaan lähemmäksi peruskonetta. Rakenne on kuitenkin samantyyppinen kuin isommissa auroissa. Kelluntavaraa aurassa on 150 milliä. Uusien tuotteiden mallimerkinnät ovat 2950/1500 ja 3750/1800, missä 1500/1800 tarkoittaa keskilevyn leveyttä. Kulutuspalat ovat hieman pienemmät kuin isoissa auroissa.

Ainakin kaikkiin Relaxilla varustettuihin auroihin laitetaan vastaisuudessa vakiona tassu, mikä on nivelöity ja pyörivä, jolloin tassu on aina oikeassa asennossa riippumatta siitä, missä asennossa aura on. Tällöin tassu pääsee kääntymään aina oikeaan kulmaan auratessa.

Relax-aurat on jatkossa varustettu kiinteällä ohjeella, mihin suuntaan kiristystä tai kevennystä tehdään. Myötäpäivään kevenee.

AGCO Suomen osastolla oli esillä kiinteistöhuoltoon sopiva pikkunäppärä 200-sarjan Fendt. Ohjainlaiteet, hydrauliikka ja vaihteisto ovat kuten isommissa traktoreissa, mutta ominaisuudet on tungettu pienempään pakettiin. Fendtin ohjaamossa käytännössä kaikki ohjainlaitteet ovat samalla tavalla mallisarjasta riippumatta. 200-sarjalaisten moottorit ovat Linnavuoresta.


Hilltip esitteli hiekoitinlaitteen, mitä ohjataan langattomasti ohjaamosta hiekoittimen mukana tulevalla Nokian puhelimella. Puhelimen näytöltä selviää kulloinenkin asetus ja asetusta on mahdollisuus säätää suoraan puhelimella. Puhelimelta voidaan myös saada listaus ja tuloste tehdyistä töistä. Konekeskon valikoimiin kuuluvat Kubotan kiinteistökoneet, joista esimerkkinä uusi ajettava sauvaohjattu ruohonleikkuri. Kone kääntyy paikallaan ympäri ja on ketterä. Claasin traktorit ja viime vuodesta myös pyöräkuormaajat ovat herättäneet kiinnostusta. Pyöräkuormaaja on kätevä rehusiilolla tai vaikka apevaunun lastauksessa.

Avant Tecno Oy:n työlaiteuutuus oli nurmikonilmastin - Aerator. Nurmikko vahingoitetaan mahdollisimman vähän, kun nurmikkoon tehdään ainoastaan syviä reikiä vierekkäin. Nurmikkoilmastimia käytetään etenkin golfkentillä, missä nurmikkoa tallataan jatkuvasti.

Nyt pienkuormaimen murskaimen kanssa pääsee pidemmälle penkkaan, kun uutuutena oli esillä niittomurskain jatkopuomilla.