Uutiset

Työkoneet

Lepaa 1/2018

Lepaan näyttely keräsi tänä vuonna järjestäjien mukaan noin 8900 vierailijaa. Pääasiallisesti sää suosi näyttelyä, kun sade ei pahemmin häirinnyt.

Konevel on aloittanut Weycor (Atlas) maahantuojana, joten taas ollaan peruskonekauppiaita työkonekaupan lisäksi, toteaa Marko Laakkonen. Uusi maahantuonti edellyttää varaosavarastoa ja sellainen on rakenteilla Lempäälän toimipisteeseen, mikä on keskeisempi paikka kuin Iisalmi. Sopimushuoltoverkostoon pitää panostaa ja myös täydentää, osa tulee olemaan vanhoja ja osa uusia. Tavoitteena että se on valmis vuoden vaihteessa.

Kukkien kastelun voi tehdä myös siististi ilman kastelukannua. Kuvassa on Tipi-kastelulaite, jonka toimintaa hallitaan kuljettajan istuimelta. Haitarilla saadaan ulottuvuutta, jolloin samalta leveältä käytävältä voidaan kastella useammat rivit esimerkiksi hautausmailla. Tarkasti annosteltavissa olevan veden sekaan voidaan annostella myös ravinteita.

Hyväkoneen osastolla oli uutuutena esillä u-aura. Kyseinen auratyyppi on kätevä etenkin taajamissa kiinteistötöissä, kun lumelle ei ole liiemmälti ylimääräisiä sijoituspaikkoja. U-auralla lunta saadaan siirrettyä eteen ja taaksepäin kasana ja vyöhykkeenä. Auran minimileveys on 215 ja maksimileveys 350 senttiä.

Serco-hiekoittimet ovat osoittaneet toimivuutensa. Niihin on saatavilla mallikohtaiset sovitteet eri kiinteistökoneisiin. Sercon Vilho LS-Lautassirottelijoissa voidaan säätää levitysmäärää ja leveyttä 1-8 metriin ohjaamon paneelista. Kuvassa etukuormainsovitteinen Vilho.

Lue seuraavaksi