Uutiset

Yleinen

Laatua Pöttingeriltä

Franz Pöttinger oli kellojen rakentaja, siis aikaa näyttävien kellojen, joita käytettiin esimerkiksi julkisten rakennusten torneissa. Maanviljelijät pyysivät häntä tekemään laitteita maataloustöihin ja vuonna 1871 perustettiin yritys, joka teki olkileikkureita. Toisen maailmansodan jälkeen tuotanto kehittyi nopeasti koneellistumisen myötä.

Tuotannossa olivat 1950 luvulla karhottimet ja heinän lastaajat, 1963 vuonna itselastaavat vaunut ja 1975 Pöttinger osti Saksasta kyntöauratehtaan, jossa edelleenkin tehdään aurojen rungot valmiiksi. Yksi merkittävä käännekohta oli kun vuonna 1997 esiteltiin ensimmäinen Jumbo –noukinvaunu.

Noukinvaunujen markkina on noista päivistä kasvanut voimakkaasti ja Pöttinger on ollut merkittävässä roolissa, kun koko noukinvaunukorjuu – yhden kuljettajan korjuuketju- on tullut yhdeksi merkittäväksi vaihtoehdoksi rehunkorjuussa. Pöttinger on tehnyt osaltaan merkittävää työtä, jotta noukinvaunukorjuun suosio on lisääntynyt rakentamalla toimivat välineet.

Laaja valikoima

Nykyään Pöttingerin tuotevalikoima kattaa rehunkorjuun eri vaiheet ja maanmuokkauksen ja kylvön laajalla valikoimalla erilaisia ja erikokoisia työlaitteita. Mielenkiintoisia lukuja ovat esimerkiksi Pöttingerin osuus maailman noukinvaunumarkkinasta. Pöttinger valmisti viime vuonna noin 1600 noukinvaunua, mikä tarkoittaa reilua puolta, noin 55 %, maailman kokonaisvaunumäärästä.

– Tämä on markkinaosuustavoitteemme myös Suomessa kolmen vuoden jälkeen, lupaa Tomi.

Yksin niittomurskainyksiköitä valmistetaan noin 9000 ja kyntöauroja noin 1300 vuodessa. Kaikkiaan Pöttingerin tehtaat valmistavat noin 21000 työlaitetta vuodessa, kun valikoimissa on kylvökoneita, kultivaattoreita, lautasmuokkaimia, jyrsimiä, pöyhimiä, karhottimia ja murskaimia.

– Saksan markkina on yksi kilpailluimmista Euroopassa ja Pöttinger on vahva etenkin Saksassa, mutta myös muissa Keski-Euroopan maissa, joissa etenkin paljon koneita käyttävät, suuret tilat ja urakoitsijat, arvostavat Pöttingerin toimintavarmuutta, Thomas kertoo.

Viimeisten vuosien aikana tuotantoa on lisätty ja esimerkiksi edellisvuodesta viime vuoteen liikevaihto kasvoi reilu 20 % 240 miljoonaan euroon. Työntekijöitä Pöttingerillä on reilu 1300. Pöttinger on suurin maatalouskonevalmistaja Itävallassa. Pöttinger on perheyhtiö ja sen johdossa ovat veljekset Klaus ja Heinz Pöttinger.

Varaosatoimituksia

Vaikka Suomessakin varaosavarasto on laaja, ja normaaleja kuluvia osia on valmiina Suomessa varastossa. Toisaalta esimerkiksi koottuja noukkimia on varastossa korjuukaudella, kun myös yllättäviä rikkoontumisia tapahtuu. Kone saatetaan ajaa vaikka rankasti kiveen. Puuttuvia osia voidaan tilata myös tehtaalta, jolloin iltapäivällä ennen kahta tulevat tilaukset saadaan seuraavaksi aamuksi normaalisti Suomeen.

– Kaikki koneet rikkoontuvat joskus. Toiset konemerkit menevät rikki helpommin. Pöttingerillä ei ole sellainen maine, muistuttaa Tomi. Ja jos koneiden käyttäjät eli asiakkaat ovat tyytyväisiä laatuun ja varaosatoimituksiin, silloin kaikki on hyvin.

Paljon vieraita

Pöttingerin tehtailla käy noin 8000 vierailijaa vuodessa. Osa on jälleenmyyjiä eri maista joihin koneita toimitetaan. Paljon käy myös asiakkaita tutustumassa tehtaaseen ja siihen, miten Pöttingerin tuotteita valmistetaan.

Koulutusta

Tehtaalla on vuonna 2007 valmistuneet tilat tuotteiden esittelyyn ja koulutukseen, joissa annetaan esimerkiksi huoltoyrittäjille ja myyjille koulutusta. Koneisiin voidaan tutustua tehtaalla asiallisissa tiloissa. Samoissa tiloissa koulutetaan myös asiakkaita käyttämään koneita oikein.

Paljonhan jälleenmyyjät järjestävät koulutusta asiakkaille, jotka ovat koneita hankkineet omissa tiloissaan, jonne asiakkaat kutsutaan. Monimutkaisempien laitteiden kuten monesti noukinvaunuasiakkaiden luona käydään sovittamassa työlaite traktoriin ja opastetaan noukinvaunun käytössä. Näin asiakas saa parhaan hyödyn vaunusta heti alusta saakka. Käyttöönotto on yksi tärkeimmistä vaiheista, missä tehtaan tuki jälleenmyyjille on tärkeä.

– Yksi tärkeä osa, on kertoa, miten koneet tehdään ja parhaiten se onnistuu tehdaskierroksella, jossa näkee, millainen koneiden rakenne on ja millaisista komponenteista Pöttingerin tuotteet tehdään, kehaisee Thomas.

Aiemmin käytimme enemmän alihankkijoita komponenttivalmistuksessa, mutta nyt tuotantoa on otettu yhä enemmän itse tehtäväksi, jotta tiedämme, millaista laatu on. Esimerkiksi suorahampaiset hammaspyörät teemme itse ja suuri osa valmistukseen käytettävistä metallikappaleista tehdään ”pitkästä tavarasta”, Thomas kuvailee.

Käytössä on sekä laserleikkaus että mekaaninen levynleikkaus riippuen tarkkuusvaatimuksista. Levyjä myös prässätään ja taitetaan omalla tehtaalla.

Loppusilaus kuntoon

– Kun asiakas ostaa laatutuotteen joka kestää, sen pitää myös näyttää hyvältä. Siksi 1996 valmistuikin jälkikäsittely- ja maalaamorakennus, jossa osat puhdistetaan hiekkapuhaltamalla, puhdistetaan yhdeksään kertaan kylvyissä ja pohjakäsitellään niin, että tuotteiden pinta on laadukas. Pinta maalataan pulverimaalaamalla, jolloin työlaitteen pinta on samanlainen kuin autoissa. Tarkoitushan on, että laite näyttää hyvältä ja että sillä on myös korkea jälleenmyyntiarvo.

Tuotekehitystä omin voimin

Vuonna 2004 Pöttinger rakensi oman tuotekehityskeskuksen, jossa omia tuotteita kehitetään systemaattisesti. Yhtenä osoituksena teknisestä osaamisesta on se, että Pöttingerin ISOBUS väylällä varustettuja tuotteita on valmistettu reilu 1000 kappaletta.

Tuotekehityskeskuksen yksi tärkeä päämäärä on saada tuotteet kestämään. Kehitettäessä uusia tuotteita ne testataan käytössä, mutta merkittävää on myös kestävyystestaus, joka on hidasta normaali työsesonkien puitteissa.

Pöttingerillä on mallinnettu koneeseen tulevat rasitukset kuten tärinä ja väännöt. Kun vastaava rasitus aiheutetaan koneelle testipenkissä päästään nopeasti vastaavaan rasitusmäärään, jonka kone kokee vasta vuosien kuluessa oikeissa töissä. Mallintaa voidaan vaikka nostolaiteauran kiinnitykseen tai noukinvaunuun tuleva kuorman ja epätasaisen tien aiheuttama rasitus ravistustesteillä. Kun koneita koetellaan vastaava tuntimäärä testipenkissä päästään esimerkiksi 3000-4000 tunnin käyttörasituksiin nopeammin kuin oikeissa töissä.

Tuotekehityslaboratoriossa testaan myös laitteiden sääolosuhteiden kestävyyttä. Sähkölaitteet altistetaan -70 – +280 asteen lämpövaihteluille samoin kuin kosteusvaihteluille. Laboratoriossa testaan myös vaihteistot ja pintakäsittelyn kestävyyttä.

Maahantuoja www.agritek.fi
Valmistaja: www.poettinger.at

Lue seuraavaksi