Uutiset

Yleinen

Kuivattavasta ja varastoitavasta viljasta huolehtiminen

a) Jos urakoitsija tuhoaa asiakkaan omaisuutta tahallaan, huolimattomuuttaan tai muuten moitittavasti käyttäytyen, urakoitsijan katsotaan aiheuttaneen vahingon tahallaan tai tuottamuksellisesti ja näin ollen urakoitsijalla on korvausvelvollisuus. Näin voi käydä, jos urakoitsija paahtaa asiakkaan viljan kuivurissa tai sekoittaa siemeneksi tarkoitetun tavaran vääriin lajikkeisiin tai hukkakauraan.

b) jos kaikin puolin asiallinen ja asiallisesti hoidettu viljankuivaamo joutuu esim. salamaniskun, tuhopolttajan, myrskyn, sähkökatkoksen tai teknisen vian kohteeksi ja tämä aiheuttaa viljan vahingoittumisen, ei korvausvelvollisuus ole urakoitsijalla, sillä urakoitsija ei ole mitenkään tässä toiminut väärin.

c) sitten voi tietysti olla erilaisia välimuotoja, kuten se, että asiakkaan vilja tuhoutuu tulipalossa, jonka syttymistä on edistänyt se, että sähkölaitteiden määräaikaistarkastus on laiminlyöty tai alkusammutuskalustoa ei ole. On myös mahdollista, että syyllisyys ja sitä kautta korvausvelvollisuus on osittainen.

Vastuuvakuutuksesta korvattavuuden yleisenä edellytyksenä on, että syntyy voimassa olevan oikeuden mukainen korvausvelvollisuus. Kohta a) täyttää tämän vaatimuksen ja kohta c) samoin – ainakin osittain. Mutta sitten pitää ottaa huomioon vastuuvakuuttamisen toinen perussääntö.

”Vastuuvakuutus ei korvaa huollettavana tai säilytettävänä olevaa, lainaksi tai vuokralle otettua tai muuten haltuun uskottua omaisuutta. Lainatavarat rinnastetaan omaan omaisuuteen ja vastuuvakuutus ei korvaa omalle omaisuudelle aiheutunutta vahinkoa”. Huolettavana tai säilytettävänä tai muuten käsiteltävänä olevan omaisuuden kanssa kyse on ammattitaidosta. Jos urakoitsijalla ei ole ammattitaitoa, korvausvastuu syntyy, mutta vastuuvakuutus ei korvaa.

Edellä kerrotun voi muuttaa toiseksi viljan omistajan ja kuivaajan tekemät sopimukset, joissa korvausvelvollisuus eri tilanteissa on sovittu erilaiseksi kuin edellä on esitetty, mutta tällaiset sopimukset eivät sido mitenkään vakuutus­yhtiötä. Vakuutusyhtiö ei ole osapuoli näissä vastuunjakosopimuksissa.

Mitä vakuutus sitten korvaa? – viljan omistajan esinevakuutus maataloustuotteille

Esim. Lähivakuutuksen Farmi-vakuutuksessa voi maataloustuotteet ja tarvikkeet vakuuttaa neljällä vaihtoehtoisella turvatasolla. Suppeimmillaan kyse on lähinnä palovakuutuksesta.

Laajuudesta riippuen vakuutukset korvaa­vat sitten myös myrskyn, varkauden, ilkivallan, rikkoutumisen jne. aiheuttamia vahinkoja. Laajimmassa ar-turvatasossa (all risk) korvataan sen erilaisia äkillisiä ja ennalta-arvaamattomia vahinkoja. Tietyissä tilanteissa on korvattu myös viljojen sekaantumisesta aiheutuneita vahinkoja, kun esimerkiksi syys- ja kevätvehnä on joutunut huolimattomuuden johdosta samaan siiloon ja siemenestä on sitä kautta tullut rehua.

Esinevakuuttamisen yleinen perussääntö – vakuuta omaisuutesi – osoittaa vahvuutensa. Ei siis todellakaan kannata luottaa siihen, että jostain muualta saa korvaajan, kun itse tekee mieli säästää.

Viljan rahtikuivaaja/-varastoija voi myös sopia vakuutus­yhtiönsä kanssa siitä, että hän ottaa esinevakuutuksen varastoimalleen viljalle – vakuuttaa siis esinevakuutuksella toisen omaisuuden.

• Teppo Raininko, kehittämispäällikkö, Lähivakuutus

———-

TTS tutkimuksen urakointihintakyselyssä syksyn töistä puinti oli toiseksi yleisin ja kolmanneksi yleisin urakoitava työ oli viljan kuivaus. Lähes kaikki kuivausurakoitsijat hinnoittelevat kuivauksen tuntiperustaisesti. Monet hinnoittelevat eri hinnalla jäähdytys tunnit ja kuivaus tunnit. Se on yksinkertainen mitata ja laskuttaa.

Kuivauksen hinnoittelua olisi syytä pohtia uudelleen, kun polttoaineen hinta vaihtelee. Etenkin polttoaineen hinta pitäisi laskuttaa erikseen. Pilkottu erillishinnoittelu vähentää kuivausurakoitsijan polttoaineen hinnan vaihtelusta aiheutuvia yllätyksiä. Polttoaineen erillishinnoittelu antaa asiakkaalle vaikka mahdollisuuden tuoda oma aikoinaan edullisesti hankittu polttoaine ura­koit­si­jan säi­liöön.

Kalusto varaus

Kuivauksen hinnoitteluperustaksi voidaan ottaa tuntihinta, jolloin kuivurin koneisto on varattu asiakkaan käyttöön. Tämä tarkoittaa aikaväliä, jolloin asiakkaan viljan siirto alkaa kaatosuppilosta kuivuriin, kuivurin käyntiaikaa ja jäähdytystä. Aika päättyy kuivurin tyhjennykseen, kuivurin ja elevaattorin pohjan puhdistamiseen.

Kun perusteeksi otetaan tarvittava aika, on hinnoittelu tasapuolista asiakkaita kohtaan. Tällöin esimerkiksi huolellinen viljelijä, joka on kasvattanut tasalaatuisen, rikkakasvittoman sadon, joka myös kuivuu nopeammin, tulee palkituksi. Urakkakuivaajalle kuivurin koneisto taas on varattu asiakkaalle juuri tarvitun ajan ja se on myös toimiva laskutusperuste.

Jos käytetään eriteltyä hinnoittelua, lisäksi laskutetaan erikseen muuttuvat kulut eli sähköenergian ja polttoaineen hinta, joka kunkin asiakaan viljaa kuivattaessa kuluu. Muuttuviin kustannuksiin sisällytetään myös työpanos, jota kuivaamon täyttö, tyhjennys ja valvonta edellyttävät

Kuivuri puhtaaksi lehtipuhaltimella

Vuoden turhakkeen ”arvonimen” aikoinaan saanut lehtipuhaltaja on muuten erittäin kätevä laite, jolla voidaan siivota pölyisten turvekoneiden lisäksi muut koneet, varastotilat ja kuivaamot. Jotkut siivoavat lehtipuhaltajalla esimerkiksi puimuriaan.

Tehokkaan lehtipuhaltajan ilmamäärä riittää laittamaan liikkeelle painavampaakin roskaa, jolloin koko kone tai rakennus, vanhojen rakennusten orrenpäällisiä myöten saadaan puhtaaksi pölystä. Myös kaikki kevyt muu tavara lähtee ilmavirrasta liikkeelle, joten tärkeät paperit on syytä kerätä etukäteen talteen.

Tuuli sopivasta suunnasta

Kannattaa kuitenkin muistaa, että puhdistusajankohdaksi kannattaa valita suotuisan tuulinen ilma, varsinkin tuulen suunta pitää olla oikea, jolloin pölypilvi poistuu ”hallitusti” rakennuksesta sopivaan suuntaan. Pölyhaitta puhdistettavan rakennuksen tai koneen ympärillä on suuri, joten pyykkinaru kannattaa tyhjentää ennen puhallusta. Sopivalla tuulella ja sateella rakennuksen siivoaminen on kätevää, kun pöly sitoutuu saman tien sadepisaroihin, eikä pöly leviä ympäristöön.

Aina muutenkin, mutta erityisesti nyt runsasmyyräisen vuoden jälkeen, on syytä varustautua tehokkaalla hengityssuojaimella. Riippumatta puhdistusmenetelmästä ilmassa olevan pölyn hengittämiseltä ei voi puhdistustyössä välttyä ja myyräkuumeen vaara on nyt ilmeinen. Puhallus kannattaa suosiolla jättää viimeiseksi työksi ennen pesulle menoa. Päällä olevat vaatteet ovat puhalluksen jälkeen myös pesukunnossa

Lue seuraavaksi