Uutiset

Yleinen

Kone-Forum järjestetään Tampereella 16.-18.10.2008

Asiakkaiden toiveisiin on vastattu myös järjestämällä tapahtuma viikko aikaisempaa myöhemmin, jolloin syksyn maataloustöille on enemmän aikaa. Uudistusten vuoksi järjestäjät uskaltavat nostaa kävijämäärätavoitteen 27 000 asiakkaaseen.

Kone-Forumissa on esillä kattavasti maataloustuotannossa käytettävät koneet, kuten traktorit, puimurit, työkoneet ja karjatalouskoneet. Koneiden lisäksi näyttelyssä voi tutustua myös muihin tuotantotarvikkeisiin, kuten rehuihin, siemeniin, lannoitteisiin, kasvinsuojeluaineisiin, maatilarakentamisen tuotteisiin. Yhteensä näyttelytilaa on käytettävissä noin 20 000 m2.

Kone-Forum on yksi tärkeimmistä maatalouskaupan tapahtumista vuoden aikana ja se käynnistää kauden ennakkohankinnat. Tänä vuonna Kone-Forum aloittaa kansainvälisestikin katsottuna syksyn näyttelytapahtumat. Tampereella on mahdollista nähdä ensimmäisenä maailmassa monet uutuuskoneet, jotka esitellään myöhemmin eri puolilla maailmaa eri näyttelyissä.

Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Sekä Agrimarket- että K-maatalous-ketju järjestävät paikalle runsaasti kuljetuksia eri puolilta Suomea. Näyttely on avoinna joka päivä klo 9-17.

Lisätietoja:

Markkinointijohtaja Leena Lahti, Hankkija-Maatalous Oy, puh. 010 76 83071

Markkinointipäällikkö Matti Karlsson, Maatalouskesko Oy / K-maatalous-ketju, puh. 010 532 0425

Lue seuraavaksi