Uutiset

Yleinen

Kevät on täällä

Kevääntulo on edistynyt aimo harppauksin, vaikka moni olisi toivonut jo pääsevänsä pellolle aikaisemmin. Syysviljojen lannoitteet on jo pääasiassa levitetty ja oni on aloittanut jo touotkin.

Keväällä alkaa myös maataloustöitä urakoivien kiireinen sesonki. Salaojia pitäisi huuhdella, jotta kevään runsas vesi voidaan hyödyntää tehokkaasti huuhtelussa ja samalla saadaan pellot nopeasti kylvökuntoon. Tukkeutunut salaojitus on monesti syynä, jos pelto ei kuivu tasaisesti. Vuosien varrella salaojiin kertyy vähitellen saostumaa ja kerran saostunut salaoja ei aukea kuin huuhtelemalla. Tukkeutunut oja aiheuttaa märän paikan ja märän paikan tallaaminen aiheuttaa pahenevan ongelman. Myös peltojen pinnanmuotojen korvaaminen joka paikasta viettäväksi pelastaa paljon, jolloin pintavedet eivät tee lammikoita pellolle. Etenkin nurmi- ja syysviljaviljelijöiden on syytä tarkkailla salaojien toimintaa säännöllisesti.

Nurmia pitäisi jyrätä, harata ja kylvää uudella siemenellä, jotta talven tuhot ja viime syksyn raiteet saadaan tasattua. Kiinteää ja lietelantaa pitäisi saada kiireisesti leveelleen pellolle, jotta piripinnassa olevia säiliöitä saadaan hieman vajaannutettua. Samalla saadaan lannoitetäydennystä tulevaa kasvukautta varten.

Lietelantaa on separoitu runsaasti talven aikana. Säiliöitä ei päästy tyhjentämään joka paikassa syksyllä aivan tyhjäksi, joten kassassa on tavaraa. Lietteen separointi maksaa, mutta samalla saadaan kiinteä jae erilleen. Fosforipitoisen kiinteän jakeen kuljettaminen kaukaisemmille usein fosforiköyhille pelloille on kätevä tehdä separoinnin jälkeen. Lähipelloilla voidaan hyödyntää typpeä runsaasti sisältävä nestejae.

Etenkin viljapelloille levitys ennen kylvöä on mahdollista korvata levityksellä hieman myöhemmin kesän alussa, jolloin pohjamaa on jo kuivahtanut. Pelto kuivahtaa pari viikkoa toukotöiden jälkeen ja tuolloin on jo enemmän aikaakin levittää. Oraille sopivin levitys menetelmä on laahavannaslevitin, mikä ei murra peltoa eikä katko juuria, vaan liete ohjataan vantaalla tehtyyn vakoon.

Kiinteän lannan tarkkuuslevitys on myös kätevä tapa nurmitiloilla, joilla on esimerkiksi lihakarjaa. Vaikka tarkkuuslevittimilläkin levitystarkkuus on kohtalaisen hyvä, levitystasaisuus on parempi, jos puolet määrästä levitetään toisella ajolla ja puoleen väliin siirretyllä ajolinjalla. Urakoitsijoilla on tähän olemassa kätevää kalustoa.

Kun raskailla koneilla liikutaan pellolla, pitää muistaa, että vaikka pinta on kuivahko, pelto on syvältä edelleen märkää. Pohjamaan tallaantuminen on hankalaa, koska routa ei välttämättä joka vuosi yllä pohjamaahan saakka. Pohjamaan muokkaaminen ei myöskään onnistu pienellä voimalla ja isolla voimalla muokatessa aiheutetaan jälleen pellolle vaurioita. Tarkkana on syytä olla, jotta hankala kierre ei pääse alkamaan.

Kun kevätsesongin työt on tehty maata säästäen, ollaan paremmalla puolella sato-odotuksissa. Kasvinsuojeluruiskutukset odottavat seuraavana kuten myös ensimmäinen rehunkorjuu. Rehun laatu ei tänä vuonna ole paras mahdollinen, kun peltoon on ajettu viime syksynä raiteita. Hieman korkeammalta korren katkaisu parantaa sadon laatua, mutta valitettavasti alentaa hieman määrää. Toisaalta nurmi lähtee nopeammin kasvamaan katkaisun jälkeen, jos kortta ei katkaista aivan tyveltä missään vaiheessa.

Lue seuraavaksi