JCB:t Imatralta

JCB:n jälleenmyyjät on koottu henkilöistä, jotka ovat tehneet traktori- ja työkonekauppaa ennenkin. Yksi heistä on Imatran Veli-Pekka Toiviainen, joka tunnetaan urakoitsijana ja traktorikauppiaana. Aiemmin V-P on tehnyt merkittävässä määrin hakkurikauppaa. Timo Mälkiä on nyt konekaupassa V-P:n apuna. Konemerkkeinä ovat myynnissä nyt Zetorit, Danasetin ja Ofan tuotteet ja Agri-Kymin työkoneet. Uutena tuotteena aloitellaan nyt JCB:n kurottajan, Fastracin ja pienkuormainten tarjontaa.

– Kurottajat eivät ole maatalousyrittäjien käytössä erityisen nopeasti lisääntyneet, toisin kuin pienkuormaimet, vaikka kurottajien käytölle olisi selkeät edut, V-P pohtii. Kotieläintilalla kurottaja on kätevä, samoin vaikka urakoitsijan koneena. Samalla koneella urakoitsija voi tehdä talvella lumityöt ja vetää vaunuja perässään.

– Ainakin omalta osaltani pidän JCB:n uutta ketjua mielenkiintoisena ja tuotteita sellaisina, joita voi hyvällä omallatunnolla asiakkaille tarjota, V-P kertoo. Kurottaja ja pienkuormain -asiakkaita on yhä enemmän, kun tilakoko kasvaa, V-P muistuttaa. Tällöin erilaista nostotyötä pitää tehdä entistä enemmän.

Uusia malleja

– Teollisuudessa Imatrallakin Fastracia on käytetty paperitehtaalla rullan vedossa vuosikaudet, V-P muistelee. Toisaalta taas Fastracin uudet mallit tarjoavat enemmän kuin aikaisemmin myös perinteiseen traktorikäyttöön, kun Fastrac on mielletty aiemmin enemmän tieajoon sopivaksi. Uudet mallit sopivat hyvin myös perinteisen traktorin korvaajaksi muokkarin vetoon pellolle tai lumitöihin, kun eteen laittaa puskutuen ja nelimetrisen auran.   

Seppo Pentti