Uutiset

Yleinen

Iso ja pieni kone samassa koneessa – Giant V452T HD -pienkuormain

Savijärvi Servicen omistaja Matti Kervinen uuden ohjaamolla varustetun, kaksinopeuksisen ja tieliikenteeseen rekisteröidyn Giant V452T HD -pienkuormaimen ohjaimissa.

 

Lammilainen nuori koneyrittäjä Matti Kervinen on kokenut maarakennusalan omakseen alusta alkaen. Aluksi hän oli vieraan hommissa kuutisen vuotta, lähinnä kaivukoneen kuljettajana. Sitten myös maarakennusalan teoriapuoli alkoi kiinnostaa ja Matti hakeutui Työtehoseuran Rajamäen aikuiskoulutuskeskukseen suorittamaan maarakennuskoneenkuljettajan ammattitutkinnon tehden samalla maarakennustöitä oppisopimuksella yrityksessä, jossa oli työskennellyt kaivukoneenkuljettajana.

Koulutuksen jälkeen Matti työskenteli kolme kuukautta rakennuskonevuokraamossa, mutta paikallaan olo ei sopinut miehelle, joten ajatus oman yrityksen perustamisesta alkoi kehittyä.

Idea pienkaivukoneen ja -kuormaimen hankinnasta syntyikin sitten ympäristön tarpeesta. Lammilla ja sen ympäristössä oli kyllä isoja maansiirtokoneita, mutta pienkoneet puuttuivat tyystin. Vuonna 2006 perustetulla yrityksellä, Savijärvi Servicellä on ollut alusta alkaen töitä kiitettävästi ja nyt hankitun uuden ohjaamolla varustetun ja tieliikenteeseen rekisteröidyn Giant-pienkuormaimen myötä työt tulevat varmasti lisääntymään vielä entisestään.

Savijärvi Servicen palveluihin kuuluvat muun muassa: sadevesijärjestelmien saneeraukset, salaojitukset, kaapeliojitukset, piha- ja viherrakentaminen, pienemmät maarakennustyöt, kunnallistekniset työt sekä kiinteistönhoitotyöt, kuten auraukset ja hiekoitukset. Yrityksen pääasiallisia asiakkaita ovat: rakennusliikkeet, kunnat, yksityiset ja julkinen sektori. Kalustoa yrityksellä on nyt uusi Giant-pienkuormain ja 6-tonninen Komatsu-kumitelakaivukone puskulevyllä ja rototiltillä sekä koneiden kuljetusta varten MAN-kuorma-auto. Omistajan, Matti Kervisen lisäksi yritys työllistää tilanteesta riippuen yhdestä kahteen vierasta työntekijää.

 

Giant V452T HD – ison koneen ominaisuudet pienessä koossa

Uuden hollantilaisen Tobroco Machines -tehtaan valmistaman Giant V452T HD -pienkuormaimen valinta ei tuottanut Matti Kerviselle isompaa päänvaivaa, sillä edellinen samanmerkkinen kone oli toiminut moitteettomasti ilman ongelmia ja sen käyttöönkin mies oli jo tottunut. Isoimmat muutokset edelliseen Giant D261:een verrattuna olivat lämmin ja hyvällä näkyväisyydellä oleva ohjaamo, tieliikennevarustelu ja kaksinopeuksinen vaihteisto.

Omapainoltaan 2770 kg oleva Giant V452T HD on varustettu kahdella vaihteella ja Heavy Duty planeetta-akselistoilla, joissa on 100 % sähkötoimiset tasauspyörästönlukot. Voimanlähteenä on Kubotan nelisylinterinen, 45-hevosvoimainen (33 kW) turbodieselmoottori. Ajonopeusalueet ovat 0-10 km/h ja 0-28 km/h. Käyttöjarru Giantissa on hydraulinen ja käsijarru on rumpujarru. Vakiorengaskoko on 11.5/80-15.3 AS, mutta Kervisen koneeseen on vaihdettu isommat 19.0/45-17 pyörät, jolloin esimerkiksi piha-alueiden sotkeutuminen on pienempää.

Ajohydrauliikka on kuormantunnistava ja muuttuvatilavuuksinen hydrauliikkapumppu tuottaa 84 l/min paineen ollessa 440 baaria. Työhydrauliikan tuotto on 51 l/min ja paine 190 baaria. Vakio työvälinekiinnike on hydraulinen Euro-pikakiinnike.

Giant V452T HD -pienkuormaimen suoritusarvoista voidaan mainita: nostokapasitetti 1 800 kg, kaatokuorma suorana 2 200 kg ja maksimi tyjennyskorkeus vakiokauhalla 2 144 mm. Nostokorkeus alakiinnikkeestä mitattuna 2964 mm. Koneen ulkoiset mitat ovat: pituus vakiokauhalla 4 015 mm, leveys (vakiorenkailla) 1 100 mm ja korkeus 2 345 mm sekä kääntösäde ulkoa vakiokauhalla 2 972 mm.

Savijärvi Servicen Giant-pienkuormaimen varustukseen kuuluvat: vetokita ja -koukku takana sekä hydrauliikka- ja sähköliitännät, kolme erikokoista Stark-kauhaa, Soukkion 2,2-metrinen nivelaura, 1,5-metrinen hiekoitin ja trukkihaarukat.

 

Uutuuksia Giantilta

Giantilta on nyt saatavilla myös kokoluokat omapainoltaan 3000 – 3400kg, joiden mallimerkinnät ovat V4502T (45hv), V5003 (50hv) ja V6004T (60hv).

V452T HD:hen verrattuna näissä malleissa on leveämpi ja pidempi runko, tilavampi ohjaamo, suurempi nostokorkeus ja kaatokuorma, Z-kinematic puomisto sekä lisävarusteena ilmajousitettu istuin. Näistä malleista tulossa lisää juttua Urakointi-uutisissa myöhemmin tänä vuonna.

 

www.hyvakone.com

www.savijarviservice.com

 

Miika Nyrö

 

 

Lue seuraavaksi