Uutiset

Yleinen

Huoltotöissä asenne ratkaisee

Huoltopalvelu H. Hyttinen tuo uutta asennetta korjausalalle

Joensuulainen Harri Hyttinen on yhä reilusti alle 30-vuotias, mutta miehellä on takanaan jo seitsemän vuoden ura maatalouskonekorjaamossa. Yritteliäällä miehellä oli jo jonkin aikaa ollut mielessä kokeilla omien siipien kantavuutta ja tämän vuoden heinäkuussa mies laittoikin oman yrityksen käyntiin Joensuun Raatekankaan teollisuusalueelle. Toiminta on lähtenyt lupaavasti käyntiin ja nuoren yrittäjän reipas palveluasenne ja laadukas työn jälki on miellyttänyt asiakaskuntaa.

Harri Hyttinen on koko ikänsä tottunut purkamaan ja korjaamaan kaiken kokoisia ajoneuvoja ja koneita. Näin olikin luonnollista, että oma ala löytyi koneiden parista ja hän aloitti mekaanikon uransa parikymppisenä. Työuransa aikana hänelle syntyi selvä näkemys siitä miten korjaamopalveluja tulisi suorittaa ja tietenkin myös oman itsensä herrana oleminen houkutteli ahkeraa nuorukaista. Sopivien 200 neliön tilojen vapauduttua mies laittoi ison pyörän pyörimään ja kesästä lähtien korjaamon tiloissa on ollut sopivan ruuhkaista ja hallin neliöt ovat olleet todellisessa hyötykäytössä.

Korjaamotoiminnan alkutaival on tunnetusti hyvin investointivoimaista. Uusimmat elektroniikkaohjelmat, lisenssit, testerit ja päivitykset nielevät tuhansia euroja, sillä nykyaikaiset traktorit ja muut työkoneet vaativat monipuolisen ja laadukkaan työkaluvalikoiman. ”Kaukana ovat ne ajat, jolloin traktorin huoltoon riitti nippu lenkkiavaimia ja hylsysarja. Traktoreiden elektroniikka on esimerkiksi kehittynyt huimin askelin, mutta samalla myös elektroniikkavikojen määrä on kasvanut samassa suhteessa. Tämä asettaa korjaamon tekniselle osaamiselle ja laitekannalle kovia vaatimuksia”, kertoo Hyttinen. Yhteistyö on voimaa myös tällä alalla ja Hyttisellä onkin siinä suhteessa hyvä tilanne, sillä samassa rakennuksessa sijaitsee toinen korjaamoalan yrittäjä. Hyttisellä on hänen kanssaan tiivistä yhteistyötä ja esimerkiksi tiettyjen laitteiden ja työkalujen vuokraus sujuu vaivattomasti.

Hyttinen kertoo, että traktoreiden osuus työkannasta on noin 90 prosenttia ja luottamuksesta nuoreen yrittäjään kertovat runsaat sopimushuoltovaltuutukset, joista tärkeimpiä ovat Massey Ferguson, Kubota, Weidemann, Deutz-Fahr sekä Same. Nämä edustukset muodostavat merkittävän osan Hyttisen toiminnoista ja huippumerkit edellyttävät luonnollisesti paljon korjaamoyrittäjältä. Tämä näkyy selkeästi myös toimitiloissa, joissa siisteys ja järjestelmällisyys ovat silmiinpistäviä. Puhtaissa tiloissa työskentely on nopeaa sekä turvallista ja varsinkin elektroniikkatyöt vaativat olosuhteilta paljon.

Vajaan kymmenen vuoden kokemuksella Hyttinen on jo ehtinyt tehdä runsaasti havaintoja alan suuntauksista. Hyttinen on esimerkiksi huomannut, että nykyään moottoriviat ovat harvinaistuneet kehittyneen teknologian ja parantuneiden moottoriöljyjen ansiosta. Toisaalta samat vanhat ikuisuusongelmat tulevat yhä uudelleen esille ja varsinkin keväthuoltojen kanssa ollaan edelleen liian myöhään liikkeellä. ”Alan huoltoliikkeet ovat vuosien ajan korostaneet, että talvella traktoreiden huollot sujuisivat jonottamatta, mutta edelleen moni muistaa huoltojen olevan tekemättä kun naapuri jo ryntää pellolle”, naurahtaa Hyttinen. Näin talvella huoltopuolella onkin yleensä hieman rauhallisempaa, mutta ruuhkaa syntyy yleensä lumitöiden alettua ja aurauskaluston vaatiessa korjauksia.

Hyttinen on jo yrittäjän uransa aikana ehtinyt nähdä ratkaisunsa hyvät ja nurjat puolet. Parasta itsenäisessä työssä on vapaus suunnitella aikatauluja ja kehittää toiminnot ja menetelmät omiin työtapoihin soveltuviksi. ”Tilanteen niin vaatiessa tehdään ympäripyöreitä päiviä ja käytännössä asutaan korjaamolla, mutta toisaalta on myös tärkeää osata käyttää hiljaiset ajankohdat hyväkseen ja ladata hieman myös omia akkuja”, muistuttaa Hyttinen.Vapaa-aikansa Hyttinen viettää liikunnan merkeissä ja miehen näkee esimerkiksi punttisalilla ja lenkkipolulla. Lähellä sydäntä on myös kalastus ja varsinkin vetouistelu, jota tehdään välillä myös kilpailumielessä.  Hyttinen edustaakin uutta yrittäjäsukupolvea, joka selvästi ymmärtää fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin merkityksen nykyajan kiireisessä työelämässä.

Suurten taloudellisten investointien lisäksi Hyttistä mietitytti byrokratian raskaus ja paperisodan huikea määrä yritystä perustettaessa. ”Onneksi tarvittaessa on saanut apua, kunhan vain on kehdannut kysyä”, kertoo Hyttinen. Sama sosiaalinen asenne auttaa myös asiakkaiden ja alan ihmisten kanssa toimiessa ja Hyttinen kiitteleekin hyviä yhteistyökumppaneitaan, joiden kanssa hommat toimivat sujuvasti. Tulevaisuuteen nuori yrittäjä suuntaa luottavaisesti ja tavoitteena on maltillisen kasvun kautta saavutettu vakaa asema. ”Toivottavasti olen jo eläkevirassani ja yritys toimii kannattavasti myös tulevina vuosina”, päättää Hyttinen.


Lue seuraavaksi