HRK avasi uuden toimipisteen Pirkkalaan

Seppo Pentti

Hämeen Rakennuskone Oy, eli HRK Rakennuskonevuokraamo avasi uuden toimipisteen Pirkkalaan Tuottotielle kesäkuussa. Kesän vuokrauskausi alkoikin sujuvasti uusissa avarissa tiloissa. Henkilökunta oli tyytyväinen paikkaan ja uusiin tiloihin. Tilaa pihallakin on riittävästi.

HRK:lla on toimipisteet Pirkanmaan lisäksi Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Vantaalla. Uudella vuokrauspisteellä Tampereen alueen peitto kasvaa entisten Kangasalan, Tampereella Messukylänkadun ja Sulapuronkadun liikkeiden täydentäjänä. Ohitustien kuve Pirkkalassa on monelle asiakkaalle kätevä paikka käydä sopimassa vuokrauksesta etukäteen tai hakemassa ja palauttamassa vuokrattu kone.

Pirkanmaalla ja etenkin Tampereella rakennetaan, siksi uusi toimipiste avattiin hyvien liikenneyhteyksien varrelle lähelle paikkoja, joissa monet rakennusammattilaiset muutenkin liikkuvat ja asioivat. Logistinen etu on merkittävä myös konevuokraamolle, kun lähellä ovat huoltopisteet, kuten Rotator kadun toisella puolella, jonka laitteita HRK Rakennuskonevuokraamolla on runsaasti käytössä.

- Parin vuoden päästä selviää, miten uuden toimipisteen kanssa on vastattu kasvutoiveisiin. Alku kyllä näyttää kohtalaiselta, kun vanhat asiakkaat ovat löytäneet uudet toimitilat hyvin, toteaa Pirkkalan toimipisteen vetäjä Jussi Syrjynen.

- Kun vanhat asiakkaat löytävät uusiin tiloihin, se tietysti helpottaa mutta samalla pitäisi saada aivan uusia asiakkaita poikkeamaan ja tutustumaan, miten meillä palvelu pelaa, Sarita toteaa.

Palvelu koostuu monesta osatekijästä ja tarpeellisen koneen saatavuus on palvelun yksi merkittävä osa. Tämän lisäksi tulee tarvittava laiteopastus, mikä on osa turvallisuutta. Joskus käy niin, että asiakas soittaa työmaalle päästyään vielä varmistuksen käytöstä ja se on toki parempi, että epäselvissä tapauksissa varmistetaan. Se ei ole kenenkään etu, ettei konetta käytetä oikein.

Ratkaisemme monenlaisia pulmia, kuten oikeiden laitteiden valinnassa erilaisiin työympäristöihin. Ahtaissa tiloissa työskenneltäessä on olemassa erikoiskapeita nostimia tai erilaisia telineratkaisuja, joita ei tule ehkä ajateltua. Telineitä, kuten muitakin laitteita, asennamme myös valmiiksi työmaille.

Rakennustelineitä tarvitaan erilaisiin kohteisiin ja valikoima pitää olla kattava.

 

- Etenkin rakennusliikkeet haluavat koneet hyvin usein toimitettuna työmaalle. Se helpottaa aikataulutusta, kun toimitamme laitteet asiakkaan työmaalle sovittuna hetkenä, Sarita kertoo.

Konevuokrausliiketoiminta on kilpailtua ja vuokraushinnat ovat siksi pysyneet asiakkaan näkökulmasta hyvin kohtuullisina. Kannattavuutta voidaan parantaa myös oman toiminnan sujuvoittamisella ja käyttöasteen kasvattamisella. Meillä on esimerkiksi yrityksessä yhteensä noin 1400 henkilönostinta ja toivottavaa on, että suuri osa niistä olisi vuokrattuna jo vuokrapisteiden tilankäyttöäkin ajatellen. Merkittävä osa niistä on käytössä vakioasiakkaillamme rakennusliikkeillä, mutta myös yksityisten asiakkaiden osuus on kasvanut.

- Meillä on paljon uskollisia asiakkaita, joiden kanssa on tehty yhteistyötä jopa vuosikymmeniä. Pyrimme tekemään homman niin hyvin, että saamme palvella myös uusia asiakkaitamme samaa jatkuvuutta silmällä pitäen. Sitä asiakkaan luottamusta rakennetaan toiminnalla joka päivä, Sarita painottaa.

- Palvelu edellä perheyhtiö HRK Konevuokraamossa ollaan oltu liikkeellä jo vuosia. Markkinahinta pitkäaikaisvuokrauksessa määrittää myös paljon, jos halutaan, että kaluston käyttöaste on korkea. Vaikka laitteita on määrällisestikin paljon, joudutaan sesonkiaikoina aikatauluja sovittelemaan niin, että laite saadaan asiakkaan kohteeseen päivän parin toimitusajalla.

Rakennusliikkeiden konetarve on kohtalaisen tasaista ympäri vuoden. Oman kalustoryhmän muodostavat erilaiset lämmittimet, jotta rakentaminen olisi silloin ylipäänsä mahdollista. Olosuhteita voidaan parantaa merkittävästi vuokralaitteita apuna käyttäen. Yksityisellä puolella on havaittavissa vuosittain selvät piikit esimerkiksi keväällä, kun rakennetaan pihoja ja laitetaan paikkoja kuntoon. Erityisesti hinattavat henkilönostimet ovat silloin kysyttyjä.

Kuluttaja-asiakkaatkin ovat toki kiinnostuneita kokeilemaan monia erilaisia laitteita ja yleensä oma harkintakyky riittää valitsemaan oikean kokoisen laitteen. Jos urakka on kovin hankala, kaivutyöt voi päätyä tilaamaan ammattilaisen tekemänä. Pääosin vuokrattavat koneet ovat niin helppokäyttöisiä, että ensikertalainenkin onnistuu helposti. Pienurakoitsijalle tai miksei kuluttaja-asiakkaallekin konevuokraamo voi olla myös yksi porras tietynlaisen koneen hankintaan. Näin on käynyt esimerkiksi piharakentamiskaluston, kuten Avant-kuormaajien kanssa.

- Viikkorytmi on monesti hyvin samantyyppinen. Aamulla aikaisin on pääsääntöisesti liikkeellä paljon asiakkaita, kun koneita tarvitaan työmaalla. Keskellä viikkoa on rauhallisempaa. Yksityispuolella asiakkaat hakevat laitteita usein perjantaina viikonloppuvuokralle, Jussi kertoo.

Omat huoltomiehet hoitavat pitkälti koneiden huoltoa.

- Koska kalustoa on paljon, meillä on myös paikallisia yhteistyökumppaneita, joilla koneita huollatetaan. Täällä Pirkkalassa se on kätevää, kun alueella on paljon tuttuja firmoja. Lahden ja Kangasalan HRK-pisteisiin on keskitetty yrityksen omaa huoltotoimintaa. Tankkauksia ja huoltokäyntejä tehdään myös työmaalle, kun kone on asiakkaalla pitkään vuokralla. Pitkäaikaisissa vuokrasopimuksissa tehdään myös koneiden vaihtoa, jolloin asiakkaan työmaalle toimitetaan toinen huollettu kone ja samalla huoltoon otetaan mukaan aiemmin käytössä ollut kone, Jussi kertoo. 

Vuokrauskaluston käyttöikä vaihtelee. Käsityökalut ovat monesti uusittava nopeammassa tahdissa kuin isommat koneet. Vaikka koneiden käyttöikä hyvin huollettuna toki paranee, pyrimme pitämään vuokrattavan kaluston melko uutena ja hyväkuntoisena – myös isomman kaluston kohdalla, kuten henkilönostimet ja työmaatilat. 

Valikoima konevuokraamoissa on kattava. Kun hinnastossa on 30 sivua ja tuoterivejä on 1500, kertoo se osaltaan vuokrakoneiden määrästä.

HRK Rakennuskonevuokraamo piti 16.-17. kesäkuuta avajaisia Pirkkalassa Tuottotiellä. Tarjolla on laaja valikoima erilaisia koneita moniin eri tarkoituksiin.

Pirkkalan vuokraamonhoitaja Jussi Syrjynen, markkinointipäällikkö Sarita Huotari keskellä ja Keijo Huotari oikealla.- Vuokraajakunta on vuosien varrella lisääntynyt Tampereen länsipuolella ja ympäristökunnissa on rakentaminen jälleen viriämässä, joten uuden toimipisteen avaaminen ajoitettiin tähän hetkeen. Uusi toimipiste vaatii panostusta. Henkilökuntaa on Pirkkalassa nyt kymmenkunta.  Suunta on kuitenkin vuokrauksessa isoihin, täydenpalvelun toimipisteisiin, joista asiakkaalle voidaan toimittaa valmiiksi asennettuna suurempiakin laitekokonaisuuksia. Tällöin laitevalikoimaa ja määrää on myös oltava riittävästi, pohtii Sarita Huotari HRK Konevuokraamon markkinointipäällikkö.

 

Pienet kaivukoneet ovat käteviä ahtaissa nurkissa. Salaojituksia ja jätevesijärjestelmiä rakennellaan paljon erilaisissa kohteissa.

 

Avajaisissa esiteltiin Hiltin panosnaulainta, jota käytetään lisättäessä kiinnikkeitä teräsrunkoihin useimmiten kiinteistöjen rakennus- ja huoltokohteissa, mutta myös koneenrakennuksessa. Panosnaulain on nopea, kun käyttö ei edellytä porauksia, vaan taottu, tiheämateriaalinen kärki pureutuu teräksen sisään ja hitsautuu kuumuudessa kiinni. Kiinnike ei siis edellytä läpimenoa materiaalista ja saatavilla on sinkittyjä ja rosterisia kiinnikkeitä eri tarkoituksiin. Taustalla on palkkiin iskettyjä kiinnikkeitä.

 

Hiltin panosnaulaimella voidaan laittaa kiinni erilaisia kiinnikkeitä

 

Pienkoneita pitää olla joka lähtöön, jolloin työt saadaan tehtyä tehokkaasti.