FinnMetko 4/2018

Seppo Pentti

PowerForestin osastolla oli esillä uusi traktorihakkuri, jonka matka jatkui näyttelyn jälkeen Kymenlaaksoon Metson Mikalle. Kyseinen Mus-Max, tyypiltään WT 11Z on uudistunut. Rummussa terät ovat tuettu toisin, terät ovat leveämmät ja niitä vähemmän. Nyt teriä on 10. Tällöin palakoko hieman kasvaa, mutta mujun määrä vähenee. Rumpu imee puuta nyt myös paremmin. Metkoon piti tulla näytille myös uusi kuorma-autohakkuri vastaavalla hakkurilla, mutta se ei ehtinyt ajoissa. Sen uusi koti on Etelä-Pohjanmaalla. www.powerforest.fi

AGCO Power toimittaa moottoreita liikkuvaan kalustoon, mutta myös paikalliskäyttöön. Linnavuoressa valmistetaan dieselgeneraattoreita, joilla tuotetaan virtaa työmaalla, mihin ei kiinteää verkkoa ole tai laitos voi olla varavoimana sähkökatkosten aikana. Generaattorin käyttötunteja vuodessa eivät varavoimana välttämättä ole paljon, mutta monelle nekin ovat elintärkeitä.

Päästömääräykset ovat aiheuttaneet päänvaivaa moottorivalmistajille viimeiset kymmenkunta vuotta. Kun määräykset tiukkenevat, tarvitaan yhä hienompaa tekniikkaa. Traktoreissa paikkaa isommille komponenteille ei vian meinaa löytyä ihan helposti. Linnavuoressa tekniikan tuntemus on pidetty hallussa. Komponentit voidaan teettää alihankkijoilla. www.agcopower.com

RexNordic myy Airrex-lämmittimiä. Lämmittimet ovat polttonestekäyttöisiä ja niitä voidaan käyttää myös sisätiloissa, kuten korjaamoilla ja konesuojissa ilman piippua. Lämmitinten hyvä puoli on se, ettei niissä ole kuumia pintoja. rexnordic.com

Tapio Pirttinen tuo maahan Cabe-murskia. Puomimurskain sivusiirrolla antaa pelivaraa kuljettajalle. Murskaimella ulottuu pidemmälle ja murskaimen kanssa on kätevä kiertää esteitä, kun traktoria ei tarvitse välttämättä poikkeuttaa ajolinjasta. www.tapiopirttinen.fi

Farmi Forestin osastolla oli esillä Chameleon-monitoimialusta, mihin on mahdollista laittaa päälle erilaisia lavoja. Setti oli herättänyt kiinnostusta etenkin sellaisissa, jotka tekevät ympäristöurakointia. Vaunun kanssa on kätevä siirrellä lavoja, eikä alusta ole koko ajan jumissa lavojen alla. www.farmiforest.fiwww.agritek.fi