Uutiset

Yleinen

Ensimmäisen Andersonin tuubikäärijän käyttöönotto – paalit kätevästi tuubiin

Uusi käärin on mielenkiintoinen monella tapaa. Näyttelyn jälkeisenä maanantaina ensimmäinen Andersonin kone otettiin käyttöön Hämeessä. Mukana oli Andersonin oma työntekijä, Dominic Poisson, joka opasti koneen käytössä. Paikalla oli myös Konefarmin tuotepäällikkö Tomi Korpinen.

– Kiinnostuneita oli näyttelyssäkin runsaasti ja syksyn aikana uutuudelle odotetaan menestystä. Kiinnostuksesta uuteen laitteeseen kertoo jotain se, että koneita on jo myyty, kertoo Tomi.

Selkeä rakenne

– Olen omistanut edellisen tuubikäärijän noin kymmenen vuotta. Tämän laitteen positiivinen puoli on selkeä rakenne ja sähköisten osien välttäminen, kertoo koneen uusi omistaja. Koneen ohjaus tapahtuu pääosin hydrauliikalla ja mekaniikalla. Mekaaniset ohjaukset toimivat varmemmin ja ne voi korjata lähes kuka tahansa. Mahdollinen vika myös löytyy helpommin.

– Tässä laitteessa käyttäjälle positiivista on etenemiskyky ja jarrutus, jotta tuubista saadaan mahdollisimman tiukka. Laitteen renkaathan ja jarrutuskyky viimekädessä vaikuttavat siihen, miten tiukka paalien saumoista ja koko tuubista tulee, kuvailee Dominic.
Turha ilma on syytä saada paalien välistä pois. Se, että molemmat takarenkaat jarruttavat ja renkaissa on pitävät kuviot, vaikuttavat tiukkuuteen. Laitteen etu- ja takarenkaat myös kulkevat eri jälkeä, jolloin laite etenee paremmin, huomauttaa Tomi.

Säästöä muovikustannuksiin

Käärimessä moottori ja hydrauliikka on rakennettu etu­päähän, mistä paalit syötetään käärittäväksi. Kun korkeutta vaativa tekniikka on koneen päädyssä, ne eivät vie korkeutta käärinkoneistolta. Näin paalijono kääritään suhteellisen matalalla ja näin myös luiska, jota pitkin tuubi laskeutuu maahan, on lyhyehkö. Tuubi ei kuitenkaan merkittävästi väänny laskuvaiheessa. Paalin saumat joutuvat toki kovimmalle ja niihin Andersonin käärijällä voidaan paalin saumaan kietoa ylimääräistä muovia.

– Tämä voidaan ohjelmoida erikseen, näyttää Tomi.
Kun paalit tuubikääritään, paalia kohti muovin menekki vähenee noin kolmasosaan, mutta käärintätulos ei periaatteessa muutu. Rehun paalaa­miseen päätyneelle, tuubikäärintä tuo kuitenkin merkittävät säästöt muovikustannukseen. Kun paalit kääritään tuubiin, voidaan sadon lajittelua edelleen tehdä tietyin rajoituksin.

Paalit tuubiin

Kun paalit kääritään tuubiin, paalit siirretään pellonlaitaan paalaamisen tahdissa ja paalit saadaan saman tien loppuvarastoon. Merkittävin työllistäjä tuubikäärinnässä on paalien siirto pellonlaitaan käärijälle.

Päät pussiin

Paalijonon ensimmäisen paalin pää peitetään muovipussilla tai isommalla muovikappaleella. Kun muovi kääritään paalin kylkeen, saadaan tuubista ilmatiivis. Tämän jälkeen paalit ladotaan käärimeen ja ne kääritään automaattisesti paali kerrallaan. Kun kone tunnistaa, että paalia ei ole käärittävänä, se seisahtuu tyhjäkäynnille.

Käärin käynnistyy automaattisesti, kun paali asetetaan siihen. Moottorin kierroksen nousevat ja tämän jälkeen kone painaa hydraulisesti paalin tiiviisti edellisiä vasten ja samaan aikaan koneen liikettä jarrutetaan pyörillä. Kääntyvillä pyörillä ohjataan tarvittaessa laitetta vaikka kaarevassa päisteessä.

Paalit syötetään yksi kerrallaan käärimeen. Jonon viimeinen paali esimerkiksi pussitetaan, ja liitetään jonon loppuun.
– Kun viimeinen paali on kääritty, käärinnän lopetus käy nopeasti erillisillä tangoilla. Tangoilla työnnetään hydraulisesti käärin tuubin alta pois. Tuubin lopetus vie aikaa 2–3 minuuttia, kertoo Tomi.

Isoja paaleja

Kun paalit kääritään tuubiin, säästyy muovia ja tilaa. Muovi myös kiristyy tasaisesti pyöreämuotoisen paalin ympärille. Ja mitä isompi paali, sitä pienemmällä muovikustannuksella selvitään rehutonnia kohti. Andersonin paalaimeen sopii enintään 167 senttiä halkaisijaltaan oleva paali. Laitteella voidaan kääriä myös kanttipaaleja.

Käärittävien paalien pitäisi olla mahdollisimman tiukkoja, kartiomaisia ja paalien sivuseinien pitäisi olla mahdollisimman suorat. Jos sivuseinät eivät ole suorat, paalien väliin jää ilmatasku. Paalit pitäisi saada tuubikäärimeen tarkasti yhdensuuntaisesti, muuten paalien saumoihin tulee portaita, eikä muovi asetu saumassa tiiviisti paaleja vasten.

Käyttö hydrauliikalla

– Koneen voimanlähteenä pellolla on 13 hevosvoiman Hondan moottori, joka palautuu tyhjäkäynnille, kun paalia ei ole käärinnässä. Kun laite havaitsee paalin, moottorin kierrosluku nousee, käärittävä paali puristetaan jonoa vasten ja käärintä alkaa.
Käärijän molemmissa takapyörissä on hydrauliset vetomoottorit. Hydrauliikalla voidaan myös portaattomasti jarruttaa käärimen kulkua olosuhteiden mukaan, jolloin saadaan tiukka paalinsauma. Apuna jarrujen säädössä on painemittari. Paalia kiristetään vastaavasti hydrauliikalla käärinnän aikana jo valmista jonoa vasten, kuvailee Tomi käärimen ominaisuuksia.

Ohjaus voidaan tehdä tuubikäärimen ohjaimista, mutta laitteen mukana toimitetaan myös langaton kaukosäädin. Kaukosäätimestä konetta voidaan ohjata vaikka paaleja siirtävästä traktorista. Laitteessa on CE-hyväksyntä.

Lisätietoja
www.andersonequipement.com ja
www.konefarmi.fi

Lue seuraavaksi