Uutiset

Yleinen

Energiaa lietteestä lämpöpumpulla

Energia maksaa aina. Energiaa kannattaa tuottaa jos mahdollista omalla tilalla ja omasta raaka-aineesta. Positiivista on se, jos lähtötuotteen arvo ei siitä vähene vaan päinvastoin, vaikka siitä otetaan energiaa irti. Energian irrottamiseen tarvitaan toki investointi. Kotieläintiloilla lannasta otettava energia on varteenotettava vaihtoehto. Kätevästi energiaa irtoaa esimerkiksi lietteestä.

Sikalassa energiaa kuluu, kun lämmitetään lattiaa ja ruokaa ja pestään. Liete on kuiluissa joka tapauksessa sikalan alla ja lietteen energian hyödyntäminen on järkevää. Nyt kun investointi on tehty, tähän mennessä kuilussa virranneen lietteen lämmön hyödyntämättä jättäminen on tullut ”kohtalaisen kalliiksi” ja investointi olisi kannattanut tehdä jo aiemmin.

Timo Routakangas oli Kyrössä hienosäätämässä Reijo Haapasen sikalaan pari kuukautta aiemmin kytkettyä lämmön talteenottoa uudelleen maaliskuussa. Uuden järjestelmän kanssa joudutaan joskus esimerkiksi ilmaamaan järjestelmä uudelleen, jotta lämpö virtaisi oikein.

Timo Routakangas on ollut ensimmäisen kerran lietteen jäähdytyksen kanssa tekemissä vuonna 2010, jolloin oli ensimmäinen asennus. Nyt Timon yritys Timotek on asentamassa kahden uuden sikalan lietteenjäähdytystä. Molempiin asennetaan Wamak-lämpöpumppu.

Lämmönkeruuputkisto voidaan asentaa vanhaankin kotieläinrakennukseen. Tällöin asennus ajoitetaan hetkeen, kun sikalassa on vaihto meneillään ja lietekuilut ovat tyhjät. Jos osastoja on useita ja vaihdot tapahtuvat eri aikaan, asennuskertoja putkistolle on useita. Niin tehtiin Haapasellakin. Uusissa rakennuksissa putket asennetaan betonivaluun.

Haapasen sikalaan kytkettiin lämmön talteenotto lietteestä tammikuussa. Sittemmin kaivettiin maahan maalämpöputkisto. 5000 litran öljynkulutus putosi pariin sataan litraan. Timo esittelee vanhaa pannuhuonetta, jossa on öljypoltin varalämmityslähteenä.

Sikojen juomavettä ei lämmitetä, kun suuri osa sikojen nesteestä tulee liemiruokinnan mukana. Liemiruoka on 17-asteista.

Lämpö sikalassa käytetään osastojen lämmittämiseen, jolloin kasvutulokset ovat paremmat.

Porsaat pysyvät terveempinä, kun sikalassa on tasaisen lämmintä. Lattiassa on vesikiertoinen lämmitys ja terveys on parantunut verrattuna aikaan ennen lattialämmitystä. Lattiat ovat myös kuivemmat, kun kosteus haihtuu saman tien pois ja siat ovat myös puhtaampia.

Jokaista sikalan osastoa ohjataan jakotukilta erikseen. Jos osastolla on pieniä porsaita, nostetaan lattialämmityksen asteita.

Maa- ja ilmalämpöpumppuja on markkinoilla jo runsaasti ja kokemuksia niistä kertyy paljon. Lietelaitteistokin toiminta perustuu samaan tekniikkaan, mutta asennettuja laitteistoja ei kuitenkaan ole vielä valtavasti. Kun tiedetään tehon tarve ja materiaali, josta energiaa irrotetaan, voidaan laitteistot mitoittaa oikein.

– Vanhaan rakennukseen putkistojen suunnittelu on aina hieman haasteellista. Jos putkisto kulkee välillä ylhäällä ja välillä alhaalla, pitää huolehtia ilman poisto järjestelmästä, Timo pohtii asennuksen haasteita.

Kun tällaisiin kohteisiin pyydetään tarjouksia, on syytä luottaa sellaisiin toimittajiin, joilla on jo kokemusta alasta. Etukäteen asennuksiin kuluvaa tuntimäärää saattaa olla hieman vaikea arvioida ja se antaa vaihtelua tarjouksiin. Runsaat mutkat ja läpimenot seinistä kasvattavat aina asennuskustannuksia.


Lue seuraavaksi