Uutiset

Yleinen

Energiaa kevyillä menetelmillä – Turve-Unsa

Vuonna 2009 honkajokelaiset pitkän linjan turvemiehet Juha Leivo ja Juha Pajukoski perustivat Suotek Oy:n. He tiesivät vanhastaan Unsan potentiaalin ja päättivät jatkaa tuotteen valmistusta vanhalla hyvällä tuotenimellä. Samalla aloitettiin voimakas tuotekehitys miesten omien alan vankkojen kokemusten perusteella. Valmiiksi hyvää tuotetta on mielekästä kehittää, kertovat miehet.

Isäntälinjasta ammattimaiseen urakointiin

Unsa on kehitetty vuosien mittaan ammattilaisen tehokkaaksi työkaluksi. Rakenne on putkipalkkirakenteen ansiosta kevyt, mutta samalla jämerä. Yksinkertaisuus takaa myös teknisen varmuuden ja huollon helppouden. Unsan ammattimaisuudesta kertovat järeät ja kestävät telat, jotka varmistavat kulun vaikeissakin tilanteissa. Unsaa käytettäessä saavutetaan tehokkuutta ja nopeutta, sillä samalla kertaa hoituvat sekä noukinta että kuljetus suoraan kentästä. Erillistä karholle vetoa ei siis tarvita.

Siivekkeineen metrin leveä seulova keruupää nostaa turpeen ja puhdistuksen jälkeen oikeata syöttönopeutta käyttäen 12 kuution säiliöön poimitaan valmista tavaraa. Hyvän vuorokauden aikana voi nousta tuhatkin kuutiota turvetta kentästä.

Edullinen kokonaissijoitus

Turvealalla pienkäyttäjien osuus on kasvanut ja Unsa sopii investoinniltaan usealle soiden kimppuun käyvälle. Periaatteessa yksi mies ja yksi traktori riittää. Unsa soveltuu pienillekin aloille mainiosti näppäryytensä vuoksi, mutta myös isoilla aukeilla sen tehokkuus riittää takaamaan taloudellisen kannattavuuden.

Ei tulessa makaamista

Alan ammattilaisina Leivo ja Pajukoski tietävät, että mikään tuote ei ole koskaan täysin valmis. Myös Unsan tuotekehitys kulkee koko ajan eteenpäin. Vetokoneet muuttuvat jatkuvasti järeämmiksi ja samalla myös Unsa on tukevoitunut rakenteeltaan pysyäkseen kehityksessä mukana. Keveyden periaatetta ei kuitenkaan ole unohdettu. Tulevaisuudessa soilla voi törmätä 20 kuution kokoiseen Unsaan. Myös Suotekin muuta mallistoa laajennetaan jatkuvasti. Ensi vuoden aikana myyntiin on tulossa hinattava kääntäjä turvetöihin. Kyseessä on urakoitsijalle hyvin sopiva tehokas ja nopea yhden miehen kone.

Suotek tuo maahan Masi-maansiirtoperävaunuja 12–18 tonnin kokoluokkaan. Kaiken muun lisäksi Suotekin miehiltä voi pyytää tarjouksen kokonaisista suo­urakoista ”avaimet käteen”-periaatteella. Tämä palvelu soveltuu hyvin henkilöille, joilla ei ole aikaa tai resursseja itse työhön. Suotekilta löytyy myös muita turvekoneita ja lisäksi he toimittavat palaturvetta energiaksi Länsi-Suomen alueelle.

www.suotek.fi

Lue seuraavaksi