Cemagro Oy laajensi omistuspohjaansa

Seppo Pentti

Lannoitteistaan tunnettu, ainoa kotimaisessa omistuksessa oleva lannoitevalmistaja Cemagro Oy, on laajentanut keväällä tehdyllä osakekaupalla omistuspohjaansa Juha Savelan ja Juha Sipilän ostettua yrityksiensä kautta omistukseensa osan Cemagro Oy:n osakekannasta. Tehdyssä omistusjärjestelyssä perustajaosakas Matti Mäkinen luopui omistuksestaan, muiden osakkaiden omistuksien ja Cemagron johdon pysyessä ennallaan.

Uudella omistuspohjalla yhdistetään Juha Savelan ja Juha Sipilän laaja maatalouden osaaminen alan kärkituotteen markkinoinnin tukemiseen. Molemmat Juhat ovat päätoimisia viljelijöitä, jotka ovat aina tavoitelleet mahdollisimman suuria satoja. Lisäksi Juha Savela markkinoi Tilasiemenen siemeniä ja Juha Sipilä Assentoft siiloja.

”Olen käyttänyt Cemagron lannoitteita jo usean vuoden ajan, todettuani ne parhaimmaksi lannoitteeksi suuren sadon kasvattamiseksi”, toteaa Juha Savela. Tavoitteeni on auttaa Cemagroa siinä, että yhä useampi asiakas testaisi ja vertaisi lannoitteitamme muihin alan vastaaviin tuotteisiin.

”Cemagron lannoitteet edustavat viljelyarvoiltaan alan huippua, on kunniakasta päästä tukemaan tämänlaisten tuotteiden myyntityötä”, toteaa Juha Sipilä, jolla on laajaa kokemusta myös yhteistyöstä jälleenmyyjäverkoston kanssa Avant Tecno Oy ajoilta, jolloin hän toimi Avant Suomen myyntipäällikkönä.

”Useiden riippumattomien koetuloksien perusteella olemme kyllä todenneet lannoitteidemme kilpailukyvyn, mutta on erittäin innostavaa nähdä myös kahden alan huippuosaajan luottavan tuotteisiimme näin vahvasti”, toteaa Juhani Muhonen, Cemagro Oy:n toimitusjohtaja.

Yhteistyöllä haetaan mm. ”yhteisen kielen” löytämistä Cemagron ja viljelijöiden välille. Lannoitteita vertailtaessa suuri merkitys on liukenemisnopeudella, vesiliukoisen fosforin osuudella kokonaisfosforista, sekä nitraattitypen osuudella kokonaistypestä. Lisäksi hybridilannoitteista on erittäin hyviä koetuloksia, niissä perinteiseen moniravinnelannoitteeseen on sekoitettu puhdasta ammoniumnitraattia antamaan kasville nopean alkuunlähtö ”buustin”.

”Jakamalla ammattiviljelijöiden kokemuksia eteenpäin ymmärrettävästi, uskomme saavamme lisää lannoitteidemme testaajia ja paljon uusia tyytyväisiä asiakkaita”, päättää Cemagro Oy:n toimitusjohtaja, Juhani Muhonen.