BT-Agrohalleilta pressuhallit

Seppo Pentti

Sääsuojaa tarvitaan aivan kohta, mutta millainen se pitäisi olla. Kiinteän rakennuksen pykääminen ei ole halpaa, etenkin kun se edellyttää lähes poikkeuksetta jonkinlaisia pohjatöitä. Pressuhallilla saadaan sääsuoja edullisesti, eikä pohjatöihin välttämättä tarvitse paljoa panostaa.

BT-Agrohalleilla oli Okrassa esillä kahta mallia pressuhalleja, tavallista puolipyörää kaarellista ja harjaltaan korkeampaa, Alaska-mallia. Alaska-mallista lumi tulee taatusti alas, joten se sopii erityisesti runsaslumisille alueille. Korkeampi Alaska sallii myös esimerkiksi nostotyöt korkeampaan kasaan. Tavallinen kaarihalli taas sopii koneiden säilytykseen, kotieläinsuojaksi, tavaravarastoksi sääsuojaksi rakennustyömaalle jne. Kaikki hallit ankkuroidaan maahanlyötävillä 90-senttisillä maakiiloilla suoraan maahan, niin että ne varmasti pysyvät paikallaan kovassakin tuulessa.

Kotieläintilalla tarvitaan erilaisia katoksia ja suojia. Tällä nautakarjatilalla laiduntavat eläimet saivat katoksen elokuun lopulla. Naudat eivät välttämättä tarvitse kuin tuulensuojaa, kun sade piiskaa. Yleensä ne kuitenkin hakeutuvat sateella puiden alle. Porottavassa auringonpaisteessa naudat hakeutuvat myös varjoon.

Pohjaa hallille ei tehty sen enempää kuin kaapimalla pintamaa laitumelta pois ja levittämällä hiekkapatja. Tällöin pohja on muuta maastoa ylempänä ja pohja pysyy kuivana. Reilun viikon jälkeen tilanne laitumella on rauhallinen. Muutama yksilö on hallissa ja suuri osa ulkona laitumen puolella. Kun pressuhalli saatiin syksyä vasten rakennettua, voi laidunkausi tällä laumalla jatkua vielä pitkään. Samalla vähennetään työtä navetassa, kun ruokinta voidaan hoitaa ulkona.

Tällä tilalla on mietitty jo tovi, miten sääsuojat oikein rakennetaan. Samalla laitumella on sekä vanhempia ummessa olevia lehmiä että siemennettäviä hiehoja. Lehmillä on arvojärjestys ja umpiperäinen pienempi halli ei ainakaan tullut kyseeseen. Vajaan parinkymmenen lehmän laumasta sellaisessa olisi sopinut olemaan luultavasti vain muutama eläin. Lehmillä on hierarkia laumassa ja vanhemmat ovat arvoasteikossa ylempänä, mutta niissäkin on hieman kiltimpiä ja häijympiä luonteita. Vanhemmat lehmät olisivat ajaneet ainakin nuoret luultavasti ulos, jos laitumelle olisi rakennettu hämyinen yksiovinen halli. Kaksi ovea oli tärkeä yksityiskohta.

Pienempi halli yhdellä ovella ei olisi ehkä riittänyt kuin muutamalle eläimelle. Eläimet viihtyvät pihalla, mutta haluavat varjoa ja sateensuojaa. Hallin pääsee tarvittaessa siivomaan, kun ajaa koneella läpi. Hallin koko on 12*9,15 metriä ja korkeutta on 4,5 metriä. Ovien koko 3,7*4 metriä. Katon materiaali on tukevaa 750 g/m2 PVC-kangasta.

Kun Okrassa oli keskusteltu, että valoisaan halliin on mahdollista laittaa ovi myös toiseen päätyyn, mikä helpottaa myös hallin puhdistusta, oltiin jo lähellä kauppaa. Kun selvisi, että erikoisia perustustöitä ei tarvittaisi, vaan pintamaa kuorittaisiin pois ja tilalle ajettaisiin sorapatja ja 110-neliöisestä pressuhallista tehtäisiin pystytyksineen kokonaiskauppa, alkoi tilanne olla jo selvä. Kokonaispaketti oli sopiva asiakkaalle.

Kokonaiskauppaan kuuluivat myös Trailer Agent Finland maahantuomat 6-puolaiset aitaelementit, jotka asennettiin hallin sisäpuolelle, etteivät eläimet pääse vahingoittamaan hallia.

Pohjat valmiina

Pohjat olivat valmiina, kun kahden miehen pystytysporukka saapui paikalle 20. elokuuta. Ensin mitattiin rungolle oikea paikka ja nostettiin maassa valmiiksi kootut kaaret paikalleen. Kahden päätykaaren väliin laitettiin vinotuet, jotta rakennus pysyy ryhdissään. Samaan aikaan lisättiin rakenteisiin sivutukia. Kun viimeinenkin kaari oli paikallaan, rakenne tuettiin jälleen sivutuilla. Hallin runko oli pystyssä ja pystytykseen tarvittiin kaksi henkilöä.

Pressuhallin seinät ovat suojattu ja kulmat pyöristetty aidoilla. Kulmassa jää neliön verran tilaa käyttämättä.

Hallin suojakankaan vetämiseen harjan yli ja toiselle sivulle tarvittiin väkeä hieman tilalta. Kangas voidaan vetää normaalisti nosturilla, mutta nyt nosturilla ei päästy lähelle. Toisaalta traktori on hieman tunnoton vedossa. Koko kattopressu nostettiin hilaamalla sitä kaaria pitkin toiselta lappeelta ja raskain kohta oli, kun pressu oli jo ylittänyt harjan. Levitetty pressu kiristettiin keskeltä päätyyn ja lopulta kuormaliinoilla alatukiin. Molempiin päätyihin asennettiin kulkuaukot, jotka on mahdollista sulkea kokonaan tai osittain.

-Pressuhallin hankinnasta on oma kustannus, mutta on punnittava saadut hyödyt. Tilalla halutaan pitää eläimet mahdollisimman pitkään ulkona, jotta voidaan helpottaa sisätöitä. Tällä tavalla investointi tuo hieman lisää vapaa-aikaa. Toisaalta jos pressuhalli hieman laskee lehmien stressitekijöitä ja hyvinvointi samalla lisääntyy, saattaa siitäkin olla positiivisia seurauksia, asiakas toteaa.

Lue lisää BT-Agron tuotteista