Uutiset

Yleinen

Biopolttoaineiden briketöinnillä tehokkuutta

Laitteita on ollut käytössä hyvin erilaisissa käyttökohteissa jo reilun vuoden verran ja kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Kävimme Etelä-Pohjanmaalla tapaamassa kahta käyttäjää, joilla molemmilla on pitkä kokemus bio-energian tuotannosta.

Ecomec –briketöintikonetta voidaan käyttää useaan tarkoitukseen. Pääkäyttäjiä ovat yritykset, joissa kierrätettävä materiaali tiivistetään ennen kuin se kuljetetaan uudelleen käyttöön. Toinen merkittävä käyttökohde on, kun poltettavaksi kelpaava kevyt materiaali puristetaan helpommin käsiteltävään muotoon. Laitteella voidaan puristaa periaatteessa mitä tahansa silputtua materiaalia vähän tilaa vieviksi pötkylöiksi.

Bioenergiamarkkinoilla briketöity polttoaine on luonut osittain omat markkinansa pienten pellettiä polttavien laitosten ja irtotavaraa käyttävien hake- ja turvelaitosten väliin. Briketti soveltuu poltettavaksi palaturpeen tapaan pienemmissä tai suuremmissa lämpökeskuksissa. Useat käyttäjät polttavat sitä palaturpeen rinnalla tai täydentäjänä.

Laaja raaka-ainevalikoima

Polttoaineen briketöintiin voidaan käyttää kaikkea palavaa materiaalia, joka on kuivaa ja mielellään mahdollisimman tasarakeista. Pelletintekijöidenkin himoitsema sahanpuru ja kutterinlastu ovat ehkä ihanteellisimpia raaka-aineita. Niiden saatavuudessa on suuria alueellisia eroja ja pelletin suuret tuotantomäärät pitävät puuteollisuuden sivutuotteet suhteellisen korkeassa hinnassa.

Briketöintikoneella polttoainetta tuottava pystyy hankkimaan kilpailukykyä käyttämällä edullisempia raaka-aineita sellaisenaan tai puuhun sekoitettuna. Oljesta käytetään tällä hetkellä hyväksi vain pieni murto-osa ja sitä on saatavana korjuukustannusten hinnalla.

Oljen poltto-ominaisuudet paranevat briketöitynä ja etenkin puuhun sekoitettuna.
Ruokohelven energiakäytössä briketöinnillä pystytään ratkaisemaan monta ongelmaa. Ruokohelven tuotantoalueet sijaitsevat useimmiten kaukana käyttöpisteistä ja kuljetuskustannuksista johtuva kannattavuuden nolla-raja saattaa oikein laskettuna kulkea pellon ja pannun välissä. Lähellä kasvupaikkaa tehtynä briketöinnillä voidaan nostaa rekkakuormalla kulkevien megawattien määrä moninkertaiseksi ja muuttaa käyttö kannattavaksi.

Sisustusmateriaalina ja kestopuun korvikkeena yleistynyttä, lämpöpuuta käyttävien laitosten lastut ja puru ovat osoittautuneet energiakäytössä ongelmallisiksi, koska puun oma liima-aine, ligniini muuttuu lämpökäsittelyssä, eivätkä pelletit pysy koossa. Suurempikokoisena brikettiin puristetut lastut muodostavat keskenään mekaanisen sidoksen ja pötkö pysyy koossa käsittelyn aikana.

Myös pienille laitoksille

Briketin kilpailukykyä parantavat edullisen raaka-aineen ohella alhaiset kuljetuskustannukset. Kuljetusten teho paranee paitsi kaluston paremman täyttöasteen takia, myös tehostuneen kuormauksen ja pienemmän hävikin ansiosta.

Näiden tekijöiden ohella merkittävä kustannussäästö syntyy kuljetusmatkojen lyhentymisestä. Aiemmin vain suurille laitoksille soveltuneet polttoaineet muuttuvat briketöinnillä käyttökelpoisiksi pienemmillekin käyttäjille. Polttoaine voidaan markkinoida lähempänä tuotantopaikkaa sijaitseville laitoksille alhaisemmilla kustannuksilla.

Ongelmaton laitteisto

Ähtärin ympäristössä Bio-energiaa tuotetaan ja käytetään paljon. Alan yrityksiä ja energiaosuuskuntia on useita ja ne ovat pohjalaiseen tapaan tiiviisti verkostoituneita. Myös puuta käyttäviä yrityksiä alueella on useita, joten sivutuotteita on tarjolla kohtuullisen kuljetusmatkan päässä. Briketin menekki lähialueella tuntuisi olevan rajaton, kunhan sopivaa raaka-ainetta vain saa riittävästi.

Useammalla autohakkurilla haketusta urakoiva Kari Lahtela, briketöi Biodi Oy:ltä vuokratulla Ecomec –Oscar –koneella kutteria ja purua lähiseudun lämpölaitosten käyttöön. Käytössä on myös saman maahantuojan Hirlinger –paalisilppuri, jolla on silputtu lähinnä olkea ja jonkin verran ruokohelpeä. Silppu on briketöity kutterinlastuun ja puruun sekoitettuna.
Lahtelan kokemukset täysin automatisoidusta laitteistostaan ovat olleet yllättävänkin positiivisia. Ongelmia ei ole ilmennyt ja laitteiston teho on vastannut odotuksia.

Briketöintikoneen sähkönkulutusta seurataan mittarilla ja 9,9 kW:n moottorin kulutus on ollut vain 2 kilowattia tunnissa.

Kortesjärvellä kokemusta

Kortesjärveläisen Mika Keskisen Lumita Oy tuottaa omilla soillaan turvetta lähiseudun lämpölaitoksille ja maatiloille. Briketillä pystytään täydentämään ja korvaamaan palaturvetta tuotannon yskiessä säistä johtuen. Palaturpeen käyttäjille siirtyminen brikettiin sujuu vaivattomasti ja tämäkin kesä on osoittanut tarvetta vaihtoehtoiselle polttoaineelle olevan.
Yrityksen käytössä on ollut vuoden päivät Ecomec –Standard puristin, joka on ensimmäisiä Suomeen tuotuja koneita. Tuntimittariin on kertynyt jo yli 3000 käyttötuntia ja isännälle sen myötä kokemusta laitteiston käytöstä.

Keskisen laitoksen syöttölaitteen perustana on vanha yleisperävaunu, josta on poistettu vetopuomi, pyörät ja laidat. Päälle rakennetusta 40 kuution siilosta materiaali putoaa sekoitinruuville, joka syöttää kuljetinruuvia. Sekoitinlaatikon kansi on avattavissa, jolloin syötettävän tavaran sekaan voidaan syöttää sivusta toista materiaalia ruuvilla. Harkinnan alla on olkisilppurin hankkiminen polttoaineen saatavuutta tasaamaan.
Laitteisto räätälöitävissä tapauskohtaisesti

KSM–lämpötekniikalla on tuontiohjelmassaan briketöintikoneita yhdeksää eri mallia. Puristimien lisäksi tarjolla on hyvä valikoima lisälaitteita raaka-aineen ja brikettien käsittelyyn. Raaka-aineen murskaaminen mahdollisimman tasakokoiseksi on tärkeää brikettien laadun kannalta ja erilaisia murskaimia ja silppureita on saatavilla kaikille kuviteltavissa oleville materiaaleille.

Brikettien käsittelyyn on saatavana muun muassa tasapituisia pötköjä tekevä leikkauslinjasto, säkityslinjasto ja erilaisia kuljettimia. Käyttäjien kokemusten brikettien kuljettimiin ei tosin normaalitapauksissa tarvitse paljon panostaa. Koneen työntövoima riittää lykkäämään brikettipötkylää kymmeniä metrejä ja purkuputkessa voi olla loivia kaarteitakin.
Molemmissa käyntikohteissa kuljettimina toimi 110 millinen salaojaputki, jolla ohjataan koneet työntämää pötkylää oikeaan suuntaan tarvittava matka.

Putken kiinnittämisessä koneeseen on paalinaru osoittautunut parhaaksi. Keskisen mukaan, koneen seisoessa pitempään muuttuu puristimessa oleva polttoainepötkylä rautakangen kovaksi tapiksi, joka tulee ulos suoraan mistä tahansa putkesta. Silloin pääsee vähemmillä murheilla, kun sitoo katkenneen narun uudelleen ja prosessi jatkuu.

Raaka-aineen käsittelyyn käytetyt laitteistot molemmilla yrittäjillä olivat äärimmäisen yksinkertaisia ja edullisista ylijäämäosista rakennettuja. Automatiikan rakentamiseen ei siihenkään rahaa ole paljon käytetty, mutta aivoja kyllä. Järjestelmät ovat toimivia ja helposti muunneltavissa.

KSM-Lämpötekniikan briketöintilaitteistoilla on mahdollista tehostaa kotimaisten polttoaineiden käyttöä ja ottaa hyötykäyttöön materiaaleja, joiden polttaminen ei ole ollut tähän asti taloudellisesti järkevää. Järjestelmän hankintaa miettivän kannattaa ehdottomasti olla heti alkuvaiheessa yhteydessä maahantuojaan sopivan kokonaisuuden hahmottamiseksi.

Laitteita on käytössä jo ympäri Suomea ja muiden laitoksiin tutustuminen antaa varmasti uusia ideoita oman järjestelmän toteuttamiseen.
Yhteys- ja tuotetiedot löydät yrityksen nettisivuilta www.ksm.fi

Kimmo Alakoski

Lue seuraavaksi