Bergmannilla lannat tehokkaasti leveelleen

Kiinteän lannan levittämistä tasaisesti kasvustolle onnistuu, kun on käytössä oikeat työvälineet. Tarkkuuslevittimen ominaisuuksia ovat lannan möyhentäminen riittävän pieniksi ja suunnilleen tasakokoisiksi ”rakeiksi” ja levitinlautaset, jotka viskaavat lantaa suurella nopeudella sopivalle etäisyydelle mahdollisimman tasaisena suihkuna. Risto Lauttamus on päätynyt Bergmannin tarkkuuslevitysvaunuun. Jotta keväällä lantaa voidaan levittää tehokkaasti, on lanta syytä siirtää jo talvella patteriin, kun maa on jäässä. Tällöin keväällä voidaan keskittyä levittämiseen. 

Risto Lauttamus lastasi talvella vielä traktorilla ja etukuormaajalla lantakuormaa. Jo kohta kuvien ottamisen jälkeen Risto hankki käytetyn Merlon Multifarmer 29.6-kurottajan, jolla lastaus tehdään vast´edes Honkajoki Worksin rakentamalla kouralla. 

Lannan siirtoon on käytössä kolmiakselinen koukkulavavaunu. Kun lava voidaan vaihtaa, voidaan alustaa käyttää monipuolisesti monessa tarkoituksessa.

Talvella pakkasta oli päivällä kymmenkunta astetta mutta illalla jo parikymmentä astetta, jolloin lanta alkoi jo kuljetuksen aikana jäätyä lavaan kiinni. 

Talvella pakkasta oli päivällä kymmenkunta astetta mutta illalla jo parikymmentä astetta, jolloin lanta alkoi jo kuljetuksen aikana jäätyä lavaan kiinni. 

Lantapatterin paikka on valittu sopivasti, jolloin tieltä pääsee suoraan pellolle.

Kiinteän lannan levittämistä tasaisesti kasvustolle onnistuu, kun käytössä ovat oikeat työvälineet. Tarkkuuslevittimen ominaisuuksia ovat lannan möyhentäminen riittävän pieniksi ja suunnilleen tasakokoisiksi ”rakeiksi” ja levitinlautaset, jotka viskaavat lantaa suurella nopeudella sopivalle etäisyydelle mahdollisimman tasaisena suihkuna. Jotta levitin saa tehdä omaa työtään tehokkaasti, tarvitaan kuormaukseen sopivaa kalustoa. Pyörivä kaivukone on siisti ja nopea työväline.

Sama lantapatterin paikka kesällä, mutta hieman eri kuvanottokulma. 

Patteria on peitetty direktiivin mukaisesti olkisilppurilla päälle ja turve on alla. Lannan kuormaus ja levittäminen tehdään kahden eri yrittäjän töinä ja laskut asiakkaalle tulee molemmilta erikseen. Kaivukoneella kuormaaminen on siistiä touhua vaihtoehtoisiin kuormausmenetelmiin verrattuna. Traktorin etukuormaimella hädin tuskin ylttää laidan yli, eikä kukkukuormaa ainakaan saada aikaan. Maahan ei jää lantapatterista käytännössä mitään jäljelle eikä kuormaan toisaalta pistetä maata. Aki Honkanen on esimerkillinen kaivukoneen kuljettaja ja työ käy sujuvasti. Kuormat saadaan nopeammin täyteen, kun patterista lantaa nostetaan valmiiksi etukäteen jo korkeammalle kasalle. Kuormaa tehdessä ei kourallisia tarvitse käytännössä liikuttaa oikeastaan kuin sivuttain. 

Kasalla lannankäsittely kouralla on sulassa tavarassa luontevaa. Jos kasassa on vielä jäätynyttä lantaa ja kouralla puristaa, katkeaa piikki helposti. Jäistä tavaraa käsiteltäessä pitää olla tarkkana, jotta laskee piikit sen jälkeen, kun on irrottanut kuormasta otteensa. Levittäjä traktorin kuljettaja ei pidä piikeistä kuormassa, Aki nauraa.

Vaunun paino on 9700 kiloa tyhjänä ja siihen päälle tulee kuorma, joka painaa yleensä saman verran. Kolmas akseli saisi olla pehmeillä mailla, Risto pohtii. 

Kun kierto on noin 11 minuuttia ja 42:nen laatikollinen on leviämässä iltapäivällä, on tahti ollut kohtalaisen rankka. 40 kuormaa on levitetty seitsemässä tunnissa. Tämä on kuitenkin levitystasaisuudessa aivan omaa luokkaansa, Risto kehuu. Sadonkorjuun aikaan sen näkee, onko lannat levitetty tasaisesti, Risto kuittaa.

Bergmannin tasaiseen levitykseen vaikuttaa etenkin heittolautasten kierrosnopeus. Lautaset pyörivät nopeasti ja heittävät tavaran pidemmälle ja tasaisemmin kuin muissa vaunuissa. 

Pellolle on tehty keväällä nurmen täydennyskylvö. Ajolinjaväli on 15 metriä, jolloin ajetaan hieman limittäin. Tällöin raiteen pohjalla näkyy tasainen lantakerros. Kuvassa hieman kauempana on lanta jo tasaisena mattona.

Riston JD-traktori varustettiin Trimblen järjestelmällä kevääksi. Jotta järjestelmä olisi vielä tarkempi, pitäisi antenni olla myös perävaunussa tai kulma-anturi, koska järjestelmä ei tunnista, missä asennossa perävaunu on. Automaattiohjaus tuo huomattavan tarkkuuden levitykseen. Etenkin korkeassa heinässä ja pienillä levitysmäärillä on edellistä levitysjälkeä hankala havaita. Ilman satelliittipaikannusta, kun havainnointi on satunnaista, joskus tehdyt korjausliikkeet ovat jyrkkiä. 

Risto vaihtaa levitinlautasen siiven pultin katkenneen tilalle. Jos pultti katkeaa, on syytä vaihtaa murtopultti pikaisesti. Epätasapainossa oleva lautanen ravistaan ja sen jälkeen menee laakerit tai hukkuu siipi. Risto on modifioinut lautaset hieman uudelleen. 

www.konefarmi.fi

www.agrimarket.fi

www.geotrim.fi

www.rentti.fi

www.ph-works.com

Seppo Pentti UU 6/2013