Uutiset

Yleinen

Aumauksella eroon laatikkoleikeistä

Grimme aumaus

Varsinais-Suomi on tunnettua juuresten viljelyseutua, jonka pelloista saadaan merkittävä osa kotimaisista lantuista ja punajuurista kauppojen hyllyille. Nykyaikana kaikessa toiminnassa vaaditaan tehokkuutta ja uuden sukupolven maanviljelijät ovat kiinnittäneetkin tuotantomenetelmien kehittämiseen huomiota. Tästä toimii mainiona esimerkkinä neljän viljelijän yhdessä hankkima Grimmen juureslinjasto, jossa tuotteet saadaan nopeasti laadun kärsimättä säilöntään.

Katso video: Grimme-kuljetin

Merimaskulainen, vuodesta 2011 omaa tilaa isännöinyt Jaakko Tammelin on yksi Grimme-linjaston hankinnassa mukana olleita viljelijöitä. Tammelin sekä muut mukana olevat viljelijät Miika Lassila, Juha Pihanperä sekä Jukka Tuuna saivat idean linjaston hankintaa Keski-Euroopasta. He olivat jo kauan tuskailleet puulaatikoiden kanssa työskentelyn kalleudesta, vaivalloisuudesta sekä hitaudesta ja uutta ratkaisua oli etsitty jo jonkin aikaa. Selvitysten ja runsaiden nettituntien kautta päädyttiin tehokkaaseen aumausratkaisuun ja käytettyjen eurooppalaisten koneiden kunnon arveluttaessa päätettiin panostaa uusien koneiden hankintaan. Sopivaksi toimittajaksi valikoitui nopeasti Grimme, jonka tuotteet olivat miehille jo entuudestaan tuttuja ja kestäviksi havaittuja. Myös Grimmen huolto- sekä varaosapuoli tiedettiin toimiviksi ja luotettaviksi.

Grimmen Roland Rosenback ja Timo Myllyviita laittoivat tuttuun tyyliinsä rattaat nopeasti pyörimään ja linjasto saatiin valmiiksi syksyn 2013 sadonkorjuuta varten. Linjasto koostuu Grimmen vastaanottotaskusta/lajittelijasta, kahdesta kuljettimesta sekä irtovaraston täyttäjästä. Menetelmässä juurekset tuodaan pellolta suoraan vaihtolavalla lajittelijalle ja näin ei aikaa kulu turhaan kuormansidontaa. Lajittelijassa on kahden metrin levyinen pohjakuljetin, jonka kautta 20 kuution kuorma saadaan eteenpäin noin varttitunnissa. Lajittelijassa on kaksi eri hihnaa, joista toisen kautta valmiit tuotteet siirtyvät kuljettimille ja toisen kautta multa sekä alimittainen materiaali saadaan siististi suoraan vaikkapa etukuormaimen kauhaan poiskuljettamista varten.

Kuljettimet vievät valmiin materiaalin täyttäjälle, jolla tarkan kauko-ohjauksen avulla on helppo täyttää auma tasaisesti ja matalilla pudotuskorkeuksilla. Linjaston eri osat ovat sähköisesti yhteydessä toisiinsa, minkä ansiosta laitteisto käynnistyy oikeassa järjestyksessä ja myös kokonaishallinta helpottuu. Koko mekanismi on täyshydraulinen ja toimiessaan pelkällä sähköllä myös miellyttävän hiljainen. Samalla myös tilojen traktorit vapautuvat muihin työtehtäviin. Kuivauksen nopeuttamiseksi auman pohjalla käytetään salaojaputkia, joka ensimmäisen syksyn käytössä osoittautuivat toimivaksi ratkaisuksi.  Juureksia käsitellään koko prosessin ajan hyvin hellävaraisesti ja näin tukkumyyjä eli tässä tapauksessa Vihannes-Laitila Oy saa vastaanottaa laadukasta kolhiintumatonta materiaalia. Viime syksynä linjaston kautta kulki kaiken kaikkiaan noin 500 tonnia kotimaista laatujuuresta.

Grimmen linjasto suoriutui ensimmäisestä satokaudestaan ilman suurempia lastentauteja, johon Tammelinin mukaan vaikutti suuresti Grimmen huoltopäällikkö Timo Myllyviidan mukanaolo säätöjen kohdalleen saamisessa. Tämän jälkeen käsittelyketju on loistanut helppokäyttöisyydellään, mikä onkin oleellisen tärkeää kun samoilla koneilla on useampi eri käyttäjä. Eniten harjoittelua vaati oikean aumantäyttötekniikan opettelu, mutta nopeasti myös siihen opittiin oikeat toimintatavat. Käytäntöjen toimivuus havaittiin lopullisesti säilönnän jälkeen materiaaleja tukkumyyjälle toimitettaessa, sillä tuotteiden laadukkuus miellytti vastaanottajaa suuresti. Tämä on erittäin tärkeää, sillä varsinkin kaupan vaatimukset tuotteita kohtaan ovat erittäin korkealla tasolla

Tammelin korostaa, että tulevaisuudessa sekä laadun täytyy olla yhä entistä korkeampi ja samalla tuottajalle loppujen lopuksi tärkein eli nettokilomäärä tulee saada nousuun. Tammelin näkee aumausmenetelmän tarjoavan mahdollisuuden näiden tavoitteiden kustannustehokkaaseen saavuttamiseen ja toteaa isojen massojen käsittelyssä aumauksen peittoavan laatikkosäilytyksen kevyesti.

 

Lue seuraavaksi